Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Kun sokeriton, gluteeniton ja maidoton on uusi normi

Lastenruoka on aihe, josta olen kirjoittanut aikoinaan paljonkin, mutta nykyään harvemmin, kun minityyppini ovat jo niin ”isoja”. Vauva-aikana itselle uutta asiaa tuli vastaan sen verran paljon, että tuntui luontevalta jakaa sitä tännekin.

Omat lapseni ovat reippaita maistamaan uusia asioita ja olen tosi kiitollinen ennakkoluulottomuudestaan, mutta kyllä silti harmittaa se, että monet  maut, joista ite innostuu, eivät vielä pieneen suuhun istu. Siihen auttaa vain aika ja sinnikkyys, monta kertaa maistattaminen. Ja ei sekään ole tae, että lapsi oppisi tykkäämään vaikkapa sienistä koskaan. Sienet ovat meillä iso nou nou parhaillaan, mutta aion kyllä koittaa taas kanttarellisoosin uppoamista. Eihän siitä voi olla tykkäämättä!

Jos puhutaan maitotuotteista, on meillä kulutettu kaurapohjaisia tuotteita lasten koko elämän ajan. Kauramaito on se juotava maito meillä ja jogurtitkin ovat muuttuneet kauraisiksi. Olen tehnyt kotimaisen Kaslinkin kanssa yhteistyötä muutaman vuoden ajan ja ilahtunut siitä, että firma on ottanut ihan oikeasti hommakseen kasvattaa kotimaisten kauratuotteiden valikoimaa. Vastikään tipahti uutispommi, kun media kertoi, että Fazer on ostanut Kaslinkin. Tämä tarkoittaa yritykselle entistä isompia lihaksia, ja meille kuluttajille varmasti entistäkin laajempaa kasvimaitotuotemarkkinaa, josta valita. Olemassa on huikeita kansainvälisiä brändejä, mutta itse valitsen kotimaisen aina kun vaan voin. Se on mielestäni meidän suomalaisten velvollisuus ja vähintä, mitä voidaan tehdä kotimaisen ruoantuotannon hyväksi.

kaslink, kauragurtti, Angry Birds, jogurtti, gluteeniton, maidoton, vegaaninen, sokeriton

Lasten ruokailussa estetiikka on tärkeä juttu ja jokainen vanhempi tietää, että lautaselle hassusti aseteltu ruoka saattaa upota jälkikasvuun huomattavasti paremmin, kuin ilman pientä vaivannäköä. Pakkauksista puhuttaessa, tehoavat värikkäät ja huumoripitoiset paremmin, kuin skandinaavisen pelkistetyt. Lapset haluavat värejä, muotoja, hahmoja.

Kaslink on ehkä tehnyt vuoden lastenruokateon painattamalla uusiin kauragurtteihinsa Angry Birds -hahmoja. Meidän taloudessa nämä innostivat aivan hulluna, ja kannet revittiin auki intopiukeana! Uusia tuotteita on kaksi, mansikka-banaani ja päärynä-vanilja.

kaslink, kauragurtti, Angry Birds, jogurtti, gluteeniton, maidoton, vegaaninen, sokeriton

Meidän kahden hengen testiryhmän suosikki oli päärynä-vanilja, jonka väriä myös ihasteltiin. On se hassua, miten skideille on niin tärkeää se, minkä sävyistä ruoka on. Mutta ymmärtäähän sen, vaikuttaa se meillä aikuisillakin siihen, mihin tekee mieli koskea ja mihin ei. Selkeästi päärynägurtin kirkas vihreä oli lapsilla avainasemassa, sillä molempien tuotteiden mausta pidettiin kyllä.

Päärynägurtin väri on klorofylliä, makeus on peräisin hedelmistä (tiiviste ja luontaiset aromit). Arvostan, ettei lisättyä sokeria ole, eikä keinotekoisia väriaineita ole käytetty. Usein maitohyllyn hauskannäköiset lastentuotteet sisältävät keinotekoisia väriaineita, ehkä aspartaamia ja sitä sokeria. (Löydät koko tuoteselosteen täältä)

Mansikkagurtti on perinteisempää Kaslinkiä ulkonäöltään, väri tulee punajuuresta. Molemmissa tuotteissa on tuttuun tapaan kaurapohja ja huippua on se, että nämä lasten gurtit ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja maidottomia.

kaslink, kauragurtti, Angry Birds, jogurtti, gluteeniton, maidoton, vegaaninen, sokeriton

Lapset innostuivat kuvailemaan gurtteja, kun pyysin heitä suorittamaan tämän tärkeän koemaistajan tehtävän. Isla 9-v totesi päärynägurtin maistuvat ”aurinkoiselta päivältä”. Hector 5-v komppasi ja totesi ”hyvin sanottu sisko”. 🙂 Punaisesta todettiin, että ”hapokkaampi kuin vihreä, mutta tosi hyvä”.

Kaslinkin Angry Birds -gurtit on juuri lanseerattu ja löytyvät kaupoista sieltä, mistä muutkin lasten jogurttituotteet. Suositushinta on 0,99 €. Ilahduttava juttu kaupan hyllyssä, toimivat varmasti etenkin perheen pienimmille ja skabaavat helposti maitopohjaisten, värikkäiden lehmänmaitotuotteiden rinnalla!

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hei, mielenkiinnosta kysyn, mitä ravintoarvoja jogurtit tuovat? Itse mietin kasvissyöjänä, että ottaako juggeja käyttöön vai ovatko ne vaan lähes tyhjää energiaa vailla ravintoarvoja.

Hei! Löydät tuotteiden tarkat ravintoarvot täältä: https://kaslinkaito.fi/tuotteet/aito-kauravalipala-mansikka-banaani/

Nämä tuotteet ovat mielestäni lapsille paras jogurttivaihtoehto, koska kotimainen kaura ja sokeroimattomuus. Itse ajattelen, että nämä korvaavat sokerisemmat vaihtoehdot ja ovat markkinoiden ekologisin vaihtoehto. Ainakin mun lapset tykkäävät hulluna jogurteista, joiden kyljessä on usein kyytipoikana tuoreta hedelmiä, itse tehtyä mysliä, pähkinöitä jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.