Menu

Love Harvest: vegaaniruoka, kasvilääkintä, natuviinit ja design sulassa sovussa

Näin muutaman viikon tokenemisen jälkeen tuntuu mukavalta ja myös vähän haikealta palata syyskuun alun tunnelmiin, Love Harvest -illalliselle, jonka tuotin osaksi Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Oli kunnia päästä toteuttamaan tätä projektia huipun tiimin kanssa ja vaikka työmäärä yhtä iltaa varten oli suoraan sanottuna absurdi, mietin monta kertaa illan aikana, etten haluaisi olla just nyt missään muualla. Me todella loimme taianomaisen tuokion paikkaan, jossa kukaan ei ole illallistanut meitä ennen. Kiitos kaikille, jotka tulitte paikalle!

No juu: kulisseissahan tapahtui kaikenlaista, mutta niin käy aina. Olipa kyseessä sitten tv-kuvaus, podcast-nauhoitus, kirjaprojekti, olen tottunut viimehetken muutoksiin ja siihen, että pitää nopeasti keksiä vaihtoehto B. Niin myös illallisellamme, kun sulake pamahti keittiöstä kesken ekan kattauksen! Siinä piti pari minuuttia funtsia, että mitä hittoa NYT tehdään (selviää edempää tekstistä).

 

Tällaisia elämyksiä ei kukaan luo yksin ja tiimityö on kaikki kaikessa. Kiitos Sami Tallberg, Frantsila ja Café Raawkan Maria Lundström, sekä remmiin vauhdissa loikannut Alma Aurora Kallio hienosta projektista, jonka myötä saimme kasvien terveysvaikutuksia esille ihan uudella tavalla. Illasta tuli ikimuistoinen monella tapaa, mutta päällimmäisenä on kiitollinen fiilis siitä, että niin moni laittoi meille viestiä jälkikäteen. Tämä oli tavallaan testi, jonka myötä halusimme vähän tunnustella, mitä meinaatte konseptistamme. Kaikinpuolin hyvältä vaikuttaa ja eiköhän Love Harvest ilmesty taas jossakin muodossa johonkin, kun sopiva aika koittaa. Pidän teitä ajan tasalla. Kannattaa myös ottaa seurantaan Love Harvest IG-tili, joka on pääasiallinen viestintäkanavamme.

Erottaja 2-korttelin huikeassa porttikongissa ja kirkkomaisessa rapussa järjestetty illallisemme ikuistui kuviin valokuvaaja Benjamin Suomelan linssin läpi. Harmi, ettei Irene Kostaksen iltaa varten kokoama äänimaisema kuulu näissä, sillä se oli tärkeä osa tunnelmaa.

Frantsilan niityiltä aamulla kerätyt punahatut kaunistivat paitsi pöytiä, päätyivät myös innokkaiden suihin. Frantsilan Jupiter Cormier ja  Anna Karhu-Cormier kertoi annosten yhteydessä kunkin ruokalajin sisältämien kasvien terveysvaikutuksista yhdessä pääkokkimme Sami Tallbergin kanssa. Näitä kahta asiantuntijaa kun kuuntelee, kasvaa entisestään oma halu oppia kansanlääkinnästä ja kasvikunnan potentiaalista. Mieletön oppitunti.

 

 

Love Harvest -illan menu:

*

Tomaatti-villiruusu -snack

Hokkaidokurpitsaa, vesikrassia ja Frantsilan viinirypäleitä

Far out -punajuuria ja villisinappia

Selleriä, villisieniä ja kastanjaa

Suklaatryffeliä, ruusu-stracciatella ja mustaherukkaa

Frantsilan yrttiteetä & Tallbergin taikaa

*

Asiakkaita oli 120, kattauksia kaksi. Aikaisemman kattauksen vieraat ruokailivat päivänvalossa, myöhäisempi illallinen alkoi hämärän laskeuduttua. Tunnelma oli mieletön, ja vaikka riskit ulkona syömisessä olivat toki isot — puolet vieraistamme kun ruokaili porttikongissa — meni kaikki hyvin. Lämmittimet toimivat moitteettomasti ja viluisille oli vilttejä. Henkilökunnalle ei ehtinyt sen sijaan tulla kylmä, hommia painettiin uutterasti yhteen saakka yöllä — kiitos koko mielettömälle keittiö- ja salitiimille!

Love Harvest -illallisen viineistä vastasi natuviineihin erikoistunut Let me Wine, jonka perustaja ja sommelieeri Toni Feri oli koko illan paikan päällä kertomassa kunkin juoman luonteesta ja brändien taustoista. Ihmisiä kiinnosti yllättävän paljon illan juomakattaus, joka näkyi myös holittomien juomien myynnissä. Alma oli valmistanut jokaiselle annokselle alkoholittoman vaihtoehdon ja ne olivat aivan hitti! Meiltä on kyselty niitä jälkikäteenkin — palaamme asiaan. 😉


Marian jälkiruoka kruunasi dinnerin ja se oli monen mielestä parasta raakakakkua ikinä. Maria on koulutukseltaan kuvataiteilija ja sen kyllä huomaa; hän tekee ihan mieletöntä taidetta ruoasta. Voit kurkata kreisejä tekeleitään firmansa, Café Raawkan IG-tililtä. Olen muuten kuullut huhua, että Marian valmistamia raakakakkuja alkaa saada pian Helsingistä.. Palaan tähänkin heti, kun asia on ajankohtaien.


Sami kutsuu mua Nopiksi, ollaan tehty monta vuotta yhdessä töitä erilaisten keikkojen merkeissä. Eiköhän tehdä vastakin. Se äärimmäinen kunnioitus, rakkaus tekemiseen, intohimo ja nöyryys, joka Samilla on luonnon edessä, on aika aseistariisuvaa. Samaistun Samin elämänasenteeseen, hullun yltiöpositiiviseen meininkiin paljon. Oon itsekin vähän natural high koko ajan. Elämä on niin kreisi trippi, että siitä kannattaa nauttia ja Sami jos joku sen osaa.

Frantsilan Anna on ihan samasta puusta: mikään ei ole mahdotonta — teoriassa ainakaan! Me kolme innostutaan ihan yhtä paljon ja sitten mun (ja Alman) nakki on hoitaa tuotannollinen säätö. Täytyy sanoa, että seuraavalla dinnerillä olisi kiva, jos meillä olisi oikea keittiö, juokseva vesi ja sähköä. Rakensimme nyt ravintolan vanhaan toimistotilaan, eli vuokrasimme koko keittiökaluston helloista pakastimiin ja juomakaapeista keittolevyihin. Sähköä vedettiin pitkiä matkoja ja ekassa kattauksessa tosiaan poksahti sulake ja hätiin tarvittiin pari ravintolaa lähikortteleista, jotta saatiin ruoat lämpimäksi. Onneksi kollegat jeesivät. (Kiitos ravintola Söder ja YesYesYes!) Kun sulakehommat saatiin haltuun, sujui loppuilta kevyen tuntuisesti.


Kiitos illan sponsoreille: suomalainen kynttilävalmistaja Desico antoi käyttöömme upeat kynttilät, Kaurabrändi Kaslink Aito oli mukana vegaanimenun muodostumisessa, samaten maailman paras suklaavalmistaja Goodio, jonka suklaata käytettiin Marian raakakakussa. Taukovaatetta on kiittäminen meidän henkilökunnan essuista (joita koitettiin jo ostaa, mut ei me myydä!) ja toinen eettinen, kotimainen toimija Uhana puki meidät tuottajat kauniiseen villikukkakuosiin. Lämmin kiitos yhteistyökumppaneille!

Love Harvest oli niitä projekteja, joiden työmäärä muutamien ravintola-alan tuttujen mielestä on absurdi taloudelliseen hyötyyn nähden. Minulta kysyttiin, miksi teen tällaista, mitä tällaisesta oman päivätyön rinnalla tapahtuvasta, supertyöllistävästä projektista saan? Vastaus on yksinkertainen: haluan tehdä kasvikunnan potentiaalia näkyväksi ihmisten kanssa, jotka jakavat saman arvomaailman. Lisäksi Love Harvest poiki jo uutta ja kiinnostavaa, ihan niin kuin sydämestä tehdyt jutut yleensäkin. Olen juu vähän uupuneempi parhaillaan, kuin olisi järkevää, mutta eiköhän kaikki tästä tasaannu. Siksi olenkin päättänyt ottaa nyt kahden viikon time outin ja häippästä maasta.

Viimeisen 6 kk:n aikana on tapahtunut sekä henkilökohtaisessa että työelämässä niin paljon, että päätin nyt, melko impulsiivisesti, viettää kesäloman. Elokuun lopussa lomailin viisi päivää Frantsilan Museotorpalla ja voi pojat että se tuli silloin tarpeeseen, mutta akut on saatava täyteen, että kone jaksaa käydä. Koitan nyt tosissani saada työt sille mallille, etten joudu ottamaan läppäriä mukaan. En ole neljään vuoteen ollut lomalla, jossa en tekisi duunia jossain muodossa.

Kuulostaa rankalta, mutta en minä nyt varsinaisesti valita tai hae mitään säälipisteitä, itsehän olen tämän tekemisen tavan valinnut. Mutta nyt on pysähdyttävä hetkeksi. Ilmassa on muutoksen tuulia ja katsotaan, mitä alkuvuosi tuo tullessaan… Se mikä on varmaa on, että alan harkita työaikoja, vissiin olisi ihan hyvä idea, haha.

Iso kiitos vielä kaikille Love Harvestin mahdollistaneille ja illalliselle osallistuneille. Jos kaipaatte elämyksellistä dinneriä ennen kuin meistä kuuluu taas, olkaahan yhteydessä. Tiimimme voi hyvin fiksata yksityisiä eventtejä, jos projekti tuntuu kiinnostavalta. <3

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.