Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Meikkisivellinten karvan alkuperää on vaikea selvittää

Moni meistä on jo tehnyt parempia valintoja ihonhoidon ja meikkaamisen saralla. Yhä useampi valitsee luonnonkosmetiikan, mutta oletko tullut ajatelleeksi, millaisilla siveltimillä meikkaat itsesi? 

Markkinoilla on edelleen valtava määrä siveltimiä, joiden karvaosa on peräisin eläimestä. Minua kiinnostaa karvan alkuperä: kärsiikö eläin, jos karvojaan päätyy sivellinteollisuuden käyttöön? Tietoa on vaikea löytää. Ylen mukaan osa yrityksistä kertoo, että karva on parturoitu eläimestä niin, ettei se kärsi. Osa yrityksistä ei tiedä karvan alkuperää, sillä tehtaat ovat Kiinassa, jossa eläinten hyvinvoinnille ei aseteta yhtä tiukkoja vaatimuksia, kuin Euroopassa. Vaikka siveltimien karva olisi peräisin teuras- tai turkistarhausjätteestä, uskon, että eläin kärsii jossakin vaiheessa prosessia. Eläinoikeusjärjestö Humane Society Internationalin mukaan luonnonkarvan käyttäminen siveltimissä on epäeettistä ja siitä pitäisi luopua kokonaan. 

EcoTools, siveltimet, meikkisiveltimet, meikkaaminen, kosmetiikka, eettisyys, vegaani, vegaaninen

Sain testiin EcoTools-siveltimiä, joiden materiaalit ja alkuperä noudattavat eettistä ja ekologista ajattelutapaa. Tuotteilla on PETA-sertifikaatti, mikä tarkoittaa, ettei siveltimiä ole testattu eläinkokein ja ne ovat 100% vegaanisia. Siveltimien karvaosa on todella pehmeä ja maskeeraajana saan säännöllisesti palautetta meikattaviltani, voisinko jäädä sivelemään heidän kasvojaan loppupäiväksi. Siveltimien varsiosa on uusiutuvaa bambua ja kiinnitysosa kierrätettyä alumiinia. Pehmeä, luonnonkarvaa jäljittelevä materiaali on taklon-kuitua. Tiesitkö, että bambu on nopeimmin uusiutuva kasvi maapallolla; se ei tarvitse kasvaakseen lannoitteita ja uusiutuu nopeasti ilman istutusta tai tuholaismyrkkyjä. Siveltimien pakkaukset on valmistettu kierrätetystä muovista ja ne voi kierrättää uudelleen. Pakkauksissa on käytetty täysin puutonta paperia, paperi on valmistettu puuvillasta (20%) ja bambukuiduista (80%). 

EcoTools on ollut jo pitkään ekologisten siveltimien edelläkävijä, brändi perustettiin vuonna 2007. Siskokset Jen ja Stacey halusivat perustaa ekologisen sivellinsarjann, tyylikkyydestä ja laadusta tinkimättä. Tuotteet ovat toimivia ja sopivat niin kotikäyttöön, kuin meille ammattilaisille. 

EcoTools, siveltimet, meikkisiveltimet, meikkaaminen, kosmetiikka, eettisyys, vegaani, vegaaninen

Siveltimien ulkoasu on tyylikkään simppeli ja hintakaan ei päätä huimaa. Siveltimet ovat tuntuneet käytössäni laadukkaalta ja kestäneet hyvin pesua. Työni puolesta joudun pesemään niitä päivittäin ja EcoToolsin-siveltimet ovat pärjänneet tässä kokeessa loistavasti! Muista ihmeessä huolehtia siveltimiesi kunnosta ja pestä ne käytön jälkeen oikeaoppisesti: voidemaisten tuotteiden siveltimet pestään ​jokaisen ​käytön jälkeen. Voit käyttää tässä voiveitsi-ajatusta: käytät voiveistä kerran ja laitat sen jääkaappiin rasvoineen päivineen, jolloin veitseen alkaa kertyä bakteereja. Sama käy siveltimien kanssa, joilla on levitetty rasva-pohjaista meikkiä. Bakteerit lähtevät lisääntymään heti. Puuterimaisten siveltimien kanssa riittää pesu kerran viikossa, ellet meikkaa siveltimillä muita, kuin itseäsi.

Siveltimet kannattaa pestä hellävaraisella marseille-saippualla. Muista: siveltimet jätetään kuivumaan vaakatasoon, ei ikinä pystyasentoon. Pystyasennossa vesi valuu siveltimien kiinnikkeisiin ja irrottaa siveltimien karvat helpommin. EcoTools- siveltimet sopivat myös herkälle ihotyypille, koska ne ovat pehmeitä, eivätkä ärsytä ihoa lainkaan. Jokaiseen siveltimeen on kätevästi kaiverrettu teksti, mihin käyttöön se on tarkoitettu, mutta luovuus on tässäkin asiassa rajaton.

Pidän sarjasta myös sen yhteiskunnallisen selkärangan vuoksi: brändi tekee yhteistyötä The Girl Project- kampanjan kanssa. Kyseessä on voittoa tavoittelematon aloite, jonka tarkoituksena on mahdollistaa monelle tytölle ympäri maailman koulupaikka ja valmistuminen ammattiin. The Girl Project taistelee tyttöjen järjestettyä avioliittoa, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja liian varhaisia raskauksia vastaan. Innokkaat meikki-tilien seuraajat sosiaalisessa mediassa ovat saattaneet törmätä #MyTrueBeauty -kampanjaan. Ideana on jakaa oma meikkaushetki EcoTools-siveltimiä käyttäen. Merkitsemällä kuvaan @EcoTools ja #MyTrueBeauty, lahjoittaa EcoTools The Girl Projectille 0,93 euroa jokaisesta merkitystä kuvasta. Tällä hetkellä brändi on saavuttanut 94,163 euroa The Girl Projectille. Huikea juttu!

jane angelika koski jolie kemikaalicocktail meikkitaiteilijaLöydät EcoTools -siveltimet mm. Sokoksen valikoimista.

Tämä on ensimmäinen postaukseni Kemikaalicocktail-mediassa — ihanaa olla remmissä! Lisää juttuja on tulossa syksyn mittaan. Löydät vähän lisätietoa minusta (ja koko tiimistä) tekijät-sivulta.

EcoTools-tuotteisiin liittyen: seuraavassa postauksessa käsittelen siveltimien käyttöä käytännön tasolla, kerron omat suosikkini ja opetan, miten niillä luodaan helposti oma meikki.

<3: Jane Angelika

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Ja äkkiä Sokokselle, pakko saada siveltimet 🏃‍♀️

Vastaa käyttäjälle K Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.