Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Verkon terveysruokakaupoista saa myös kirjallisuutta

Olen tainnut joskus aiemminkin kertoa, kuinka olen aivan surkea lukemaan muuta kuin ammattikirjallisuutta. Koitan säännöllisesti aloittaa fiktioteosten lukemisen, mutta aina ne jäävät kesken — ja siis niin jää lukematta kyllä moni faktateoskin! Usein luen siten, että etsin jotakin täsmätietoa ja sisäistän kirjasta juuri sen. Lukemiseni on yleensä pohjatyötä muita projekteja varten ja sen vuoksi niin pätkittäistä. Kunpa lähivuosina pääsisin tilaan, jossa saisin aloitettua kirjan ja luettua sen loppuun saakka. Siinäpä on hyvä tavoite!

Vaikka voisi kuvitella, että kirjan konsepti on tässä digitaalisessa ajassa aikansa elänyt, eipä vaan. Ihmiset haluavat yhä lukea kannesta kanteen, selata oikeita sivuja ja lepuuttaa silmiään näyttöpäätteen sinisestä valosta. Olin vastikään lapseni kanssa silmälääkärissä, joka kyseli tyttöni ruutuajasta. Kerroin, että 9-vuotias saa olla päivässä tunnin verran puhelimellaan. Lääkäri totesi, että luurin parissa vietettyä aikaa on hyvä tarkkailla, koska hän on nähnyt työssään sen, mitä alati lisääntyvä ruudun tuijotus aiheuttaa. Sekä aikuisten että lasten silmävaivat yleistyvät jatkuvasti. Lisäksi sinisen valon epäillään häiritsevän yöunta. Eikä siihen edes tarvita tiedettä tueksi: huomaan itsekin sen, mikä ero on lukea ennen nukkumaanmenoa kirjasta kuin näytöltä.

No mutta: miksi kirjoitan lukemisesta? Syy on syntymäpäivissä. Tarkemmin; terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvän nettikaupan, Hyvinvoinnin.fi:n 15-vuotissynttäreistä. Kyseinen perheyritys on monille suomalaisille tuttu ja The Paikka, josta tilataan lisäravinteet ja monet ekotuotteet. Yrityksen arvomaailma kohtaa omani ja tämä on niitä paikkoja, joissa voi huokaista helpotuksesta, kun valikoima on kuratoitu puolestani. Sen sijaan, että kuluttaa aikaansa raaka-aineiden ja alkuperän syynäämiseen, voi keskittyä siihen, mitä tarvitsee ja mitä olisi kiva kokeilla. Ah!

Hyvinvoinnin.fi:stä löytyy terveysruokaa- ja superfoodeja, ekologista kosmetiikkaa ja pesuaineita, mutta sieltä myös kiinnostavaa kirjallisuutta. Kaveripiirissä alkaa olla monia kirjan julkaisseita ja heistä kolme suosikkiani löytyvät kaikki Hyvinvoinnin tontilta. Kuulaan kaunis, Supermarket Survival ja Biohakkerin stressikirja ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia teoksia, jotka nimenomaan haluaa lukea fyysisenä kirjana — eri syistä tosin!

kuulaan kaunis, katja kokko, hyvinvoinnin tavaratalo

Katja Kokkon Kuulaan kaunis on viime vuonna julkaistu teos korealaisesta ihonhoidosta ja tekniikan soveltamisesta suomalaiseen arkeen. Korealaisen ihonhoidon lopputuloksena on kirjan nimen mukaan kuulas ja luonnollinen iho. Salaisuus piilee innovatiivisissa tuotteissa sekä tehokkaassa arkirutiinissa, jossa on perinteiseen suomalaiseen ihonhoitoon verrattuna enemmän steppejä ja tuotteitakin. Kirja opastaa siihen, miten jokainen löytää omalle iholleen sopivimman kosmetiikan ja korostaa, että kuulaan ihon saavuttaakseen ei tarvitse käyttää korealaista kosmetiikkaa, vaan sopivat tuotteet voivat yhtä hyvin löytyä kotimaisista ja pohjoismaisista brändeistä. Kirja opastaa, miten korealainen ihonhoitorutiini muokataan omaan arkeen sopivaksi ja kuinka saadaan aikaan näkyviä tuloksia.

Kirja on paitsi informatiivinen, niin kaunis, että tällaisen opuksen haluaa nimenomaan fyysisenä. Kuulaan kaunis on myös sen verran informatiivinen, että sitä tekee mieli selata, enkä oikein osaa käyttää sähkökirjoja sellaiseen. Katjan blogissa on paljon lisätietoa aiheen tiimoilta!

Toinen suositeltava teos on Biohakkerin stressikirja, joka varmaan pitäisi sisällyttää opetussuunnitelmaan. Vai tunnetko jonkun, joka ei kärsi stressistä? Olli Sovijärven, Teemu Arinan ja Jaakko Halmetojan kirjoittama kirja toteaa rohkaisevasti, ettei stressi ole biohakkerille uhka, vaan mahdollisuus. “Biohakkeri pyrkii parantamaan suorituskykyään, hyvinvointiaan ja terveyttään tieteen, teknologian ja ihmisen biologian syvällisen tuntemuksen avulla” todetaan takakannessa.

Biohakkerin stressikirja, biohakkeri, terveys, Hyvinvoinnin.fi, Hyvinvoinnin tavaratalo, kirjallisuus, terveyskirjallisuus

Kirja oikaisee stressiin liittyviä harhakäsityksiä, antaa työkaluja sen tunnistamiseen ja hallintaan ja opettaa, miten pääset ahdistavasta olotilasta niskan päälle. Pidän siitä, että kirja on helppolukuinen, vaikka aihe saattaa tuntua aluksi liian korkealentoiselta.

Tunnen kaikki kirjoittajat ja jo ensimmäisen Biohakkeri-kirjan kohdalla ihastelin, miten hyvin Jaakon, Teemun ja Ollin osaamiset menevät limittäin yhteen tässä projektissa. Huippua on se, että tapaan pian koko köörin Biohacker Summitissa, jonka juonnan. Ehkä nähdään siellä?

Biokakkerin stressikirja on esimerkiksi oiva joululahjaidea, se kun sopii sekä miehille että naisille.

Kolmas maininnan arvoinen teos on kuvassa pinon päällimmäisenä, Olli Postin Supermarket Survival.

Supermarket Survival, Olli Posti, Katja Kokko, Kuulaan kaunis, Hyvinvoinnin tavaratalo, Hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin, terveys, Biohakkerin stressikirja, Teemu Arina, Olli Sovijärvi, Jaakko Halmetoja,

On osuvaa, että alaotsikko on “rakkaudesta ruokaan ja hyvinvointiin”, koska olen tuntenut Ollin yli vuosikymmenen ja rakkautta näitä aiheita kohtaan hänellä todella on! Hän palaa missiolleen, on päätynyt näiden aiheiden pariin oman terveyden myötä ja haluaa vilpittömästi auttaa muita. Meillä on ollut Ollin kanssa aika samanlainen polku uramme pariin, molemmilla terveysongelmia ja ratkaisu, josta haluamme kertoa muillekin. Hienoa, että intohimonsa ja asiantuntemuksensa on päätynyt kirjoihin ja kansiin.

Supermarket Survival on opas tavallisen ruokakaupan parhaimpiin valintoihin ja kirja onkin toteutettu leikkisän, koulukirjan tai -vihkon näköiseksi. Se on aika paksu tekele, mutta kyllä se käsilaukkuun mahtuu, mikäli haluaa ottaa vinkit mukaan kauppareissulle.

Supermarket Survival neuvoo kädestä pitäen, mitkä ovat kaupassa kunkin tuotekategorian fiksuimmat vaihtoehdot ja perustelee miksi. Mitä kannattaa valita maitohyllystä, miten taklata sokerinhimo tai vaikka mikä on parasta lihaa. Kirja opettaa parantamaan ruokavaliota ja korvaamaan ravinneköyhät tuotteet. Reseptejäkin löytyy. Mainio apu sille, joka haluaa aloittaa fiksumman ruoka-arjen.

Nämä olivat omat suosikkini, lisää kirjallisuutta löytyy Hyvinvoinnin.fi:stä, mm.  Terve maksa -kirja on omalla lukulistalla seuraavaksi… Onnittelut vielä Hyvinvoinnin jengille ja iso kiitos valikoimasta, helpotatte kaikkien niiden elämää, joilla ei ole ekokauppoja omassa kotikunnassa. Täällä Helsingin vihreässä kuplassa asuvana helposti unohtaa sen, mikä on todellisuutta suurimmassa osassa Suomea.

Hyvinvoinnin.fi:n synttäreiden kunniaksi arvomme kaksi kirjapakettia, jotkaa sisältävät nämä kaikki kolme kirjaa! Arvomme toisen paketin täällä blogissa ja toisen blogin FB-ryhmässä.  Ollaksesi mukana arvonnassa, kerro kommenttiosiossa, mikä näistä kolmesta on oma suosikkisi? Aikaa vastata on sunnuntai-iltaan 13.10. saakka. Onnea skabaan!

43 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Biohakkerin stressikirja

Biohakkerin stressikirja kuulostaa mielenkiintoisimmalta.

Huh, onko pakko valita vain yksi? Kaikki kiinnostaa! Kuulaan kaunis on ainoa jonka olen lukenut (niin paljon hyviä vinkkejä!), mutta Biohakkerin stressikirja olisi näistä kyllä eniten tarpeeseen.

Supermarket Survival suosikki, mutta kaikki kiinnostais ehdottomasti. 🙂

Kuulaan kaunis <3

Itseasiassa mitään kirjoista en ole lukenut.. Mutta kaikki kiinnostavat kovasti. Erityisesti Olli Postin kirja. 🙂

Biohakkerin stressikirja

Kaikki kiinnostaa! Kuulaan kaunis eniten 😍

Kuulaan kaunis kiinnostaa tällä hetkellä eniten 👌🏻

Vaikea valita vain yksi, kaikki on erittäin kiinnostavia! Biohakkerin stressikirja ja Kuulaan kaunis nousevat suosikeiksi.

Biohakkerin stressikirja olisi minulle kaikista mielenkiintoisin ja myös tarpeellisin! 🌸

Kuulaan kaunis 💎

Biohakkerin stressikirja tulisi tarpeeseen!

Ihana arvonta!
Kuulaan kaunis kiinnostaa.
Kaksi muutakin kyllä haluaisin lukea 🙂

Kaikki kolme kirjaa ovat todella kiinnostavat, aihealueet osuvat kaikissa täysin yksiin omien mielenkiinnon kohtriden kanssa 👌🏼👌🏼👌🏼 Katjan kirja on huippu, koska kauneudenhoito on ihanaa arjen hyvinvointia&luksusta ja Katjalla on huima osaaminen aiheesta. Supermarket Survival on ollut lukulistalla pitkään ja aihe superkiinnostava, mutta Biohakkerin stressikirja ehdottomasti kiinnostavin tällaiselle ikistressaajalle ja hyvinvointi/terveysintoilijalle! Se on ollut luku/hankintalustalla pitkään! Unelmapaketti siis 😍🤩😍🤩🙏

Sterissikirjalle ois nyt sekä itellä että puolisolla kovaa tarvetta! 😊

Kaikki kolme kirjaa kiinnostavat, mutta ehkä Biohakkerin stressikirja tällä hetkellä eniten☺️

Katja Kokon Kuulaan Kaunis, koska kuulas iho ❤️

Kuulaan kaunis

    Onnea Anna K 🙂 Laitoin sulle just meiliä.

Katja Kokon kirja kiinnostelee eniten!

Olli Postin Supermarket Survival.

Ollin kirja on TOSI hyvä! Biohakkerikin varmasti on hyvä mutta oma suosikki on ehdottomasta Katjan kirja.

No nyt on niiiiin kova kolmikko kyseessä, että on pakko osallistua! Jokaista ko. kirjailijaa seuraavana ja fsnittavana, olisi tällainen arvontavoitto ihan mahtava. Kirjat ovat olleet ostolistalla, jokainen julkaisustaan lähtien, mutta en vain ole saanut aikaiseksi niitä tilata.

Supermarket Survival, vaikuttaa
superkiinnostavalta!

Biohakkerin stressikirja kiinnostaa eniten

Katja Kokon Kuulaan Kaunis. Varmasti myös upean visuaalinen kirja! ❤

Biohakkerin stressikirja

Biohakkerin stressikirja kiinnostaa eniten.

Kuulaan kaunis kiinnostaa eniten!

Biohakkerin stressikirja kiinnostaa eniten nyt stressaavan elämäntilanteen vuoksi. Kirjaston jonot kaikkiin niin pitkät ja sattui osumaan samaan kohtaan niin en ehtinyt näitä kunnolla lukea.

Kova kopla kyseessä mutta pitkään hankinta listallani ollut Kuulaan kaunis nousee suosikiksi!

Supermarket Survival kiinnostaa minua kovasti! 🙂

Biohakkerin stressikirja! Edellinen biohakeeri oli niiiin huippuhyvä, joten uskon että tämäkin on yhtä huippu.
Tosin kaikki kirjat kuulostaa mahtavilta.

Supermarket Survival kiinnostaa juuri nyt eniten. Biohakkerin käsikirjaan olen tutustunut, mutta tuosta Katja Kokon kirjasta en ole kuullutkaan ja sekin varmasti hieno teos!

Tämän hetken suosikki on Biohakkerin stressikirja, sillä opiskelen parhaillaan joogaopettajaksi ja nimenomaan stressi on se asia, johon joogankin avulla haetaan helpotusta. Haluaisin perehtyä asiaan biohakkereidenkin näkövinkkelistä, vaikka kaikki kolme ovat lukulistalla I.

Kuulaan kaunis ja Katja Kokko ovat näistä suosikkini. Vaikka kyllä kaikki kirjat päätyisivät lukulistalle ja lukuun.

Biohakkerin stressikirja vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta, susu-kirja ennestään tuttu ja hyväksi todettu.

Biohakkerin stressikirja. Jos on käsikirjasta tuttua laatua niin on loistava kirja!

Katja Kokon Kuulaan kaunis on
näistä kolmesta lemppari.

Supermarket survival olisi ensimmäisenä lukulistalla 🙂 Kaikki kuitenkin lukisin. Luulenpa, että myös lähipiiriin kirjat lähtisivät lainaksi, siellä biohakkeri taitaisi olla suosituin.

Ai juku, tuo Supermarket Survival kuulostaa huipulta. Hirveän ahdistavaa syynätä vaikka erilaisia voipurkkeja kaupassa, kun valikoimassa on se 30 eri vaihtoehtoa, joiden keskinäisestä paremmuudesta pitäisi jotakin ymmärtää.

Supermarket Survival kiinnostaa eniten☺️

Vastaa käyttäjälle Silja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.