Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Kuukuppi on menkkojen Tesla

Tiedätkö mikä on kuukuppi? Veikkaanpa, että jos tekisimme kadulla gallupin, saattaisi suurin osa olla aiheesta kujalla. Jos jatkokysymyksenä utelisimme, mikä on tamppooni, saisimme todennäköisesti oikean vastauksen kaikilta vähintään puberteetti-ikäisiltä.

Kuukautiset eivät ole enää yhtä iso tabu kuin joskus, mutta on aihe vieläkin arka. Juonsin vastikään Biohacker Summit -tapahtuman, jossa lääkäri Emilia Vuorisalmi veti superkiinnostavan paneelikeskustelun, jonka aikana tajusin olevani ensimmäistä kertaa läsnä tieteellisesti kiinnostavassa keskustelussa, jossa aiheena olivat menkat. Kuukautiset koskettavat puolta maailman väestöstä — aiheesta pitäisi pystyä puhumaan näkyvämmin!

Paneelin aikana puhuttiin siitä, kuinka naisilla voi olla isoakin vaihtelua suorituskyvyssä, haluissa, väsymyksessä, tahtotilassa jne. siihen liittyen, missä kohdin kiertoa olemme. Ja tämä toki vaihtelee ihmisten välillä isosti.

Nainen on kuukautistensa armoilla kerran kuussa, suurimman osan elämästään. Paitsi että menkkojen aiheuttamia mielialavaihteluita yleisesti vähätellään ja ylenkatsotaan, niitä hävetään ja piilotellaan, on kuukautisten konkreettinen välineistö monelle tontti, josta ei juuri puhuta — jota ei fyysisesti haluta edes koskea. Muistan ikuisesti, kuinka erään frendin aikuinen poikaystävä ei kehdannut ostaa kaupasta siteitä. Mitenköhän olisi kuukuppien laita?

Tajusin tässä taannoin, että siihen nähden, kuinka paljon olen tekemisissä kuukupin kanssa ja kuinka paljon se säästää ympäristöä roskalta, on suorastaan hämmentävää, etten ole kirjoittanut aiheesta koskaan! Koko toimittajaurani ensimmäinen juttu käsitteli sentään juuri intiimihygieniatuotteita (löytyy muuten yhä Ylen sivuilta). Eli menkka-Shinglerin olikin jo korkea aika kirjoittaa kuukupeista, haha.

kuukuppi, kuukautiset, moon cup, nomai, kuukautiskierto

Jokainen nainen tietää, kuinka paljon jätettä siteet ja tamppoonit tuottavat. Intiimigygieniatuotteet on pakattu yleensä yksittäin, jotta niitä voidaan kuljettaa mukana pitäen ne nimenomaan hygienisinä.  Menkkasuoja-asiaa voidaan tarkastella sekä jätteen määrän että jätteen laadun näkökulmasta — molemmat ovat iso ongelma, johon on helppo ratkaisu. (Ratkaisusta edempänä tekstissä).

Muovi: suurin osa intiimihygieniatuotteista sisältää vähän tai paljon muoveja. Jos käyttää ei-yksittäispakattuja, pahviboksiin pakattuja luomutamppooneja, säästyy muovilta, mutta jos taas käyttää tavanomaisia tamppooneja, joissa on vieläpä muovinen asetin, ja jotka on pakattu yksitellen, on muovin määrä per tuote jo eri luokkaa. Kyse on valinnoista, mutta valitsitpa kummin vain, jätettä syntyy silti.

Menemättä tässä jutussa sen syvemmälle siteiden ja tamppooneiden sisältämien kemikaalien maailmaan, niiden osalta haluan kuitenkin nostaa esille asian, joka on siinä ekassa artikkelissani, jonka Ylen Kuningaskuluttajalle toimitin: haudomme alapäätä tuotteilla, joissa on muoveja ja formaldehydiä. Kannattaa siis valita aina mahdollisimman kemikaalivapaa ja luonnollinen tuote kuin mahdollista. Muovia on lähes kaikissa intiimihygieniatuotteissa — eikä sitä tarvitse kertoa tuoteselosteessa.

Jos puhutaan jätteen tuottamisen näkökulmasta, ovat sanitary products globaalisti massiivinen ympäristöongelma. The Guardian kirjoitti viime kuussa:

”Sanitary products are the fifth most common item found on Europe’s beaches, more widespread than single-use coffee cups, cutlery or straws. Some 200,000 tonnes of material is believed to end up in UK landfill every year. The water engineer Hazem Gouda has estimated that 700,000 panty liners, 2.5m tampons and 1.4m sanitary towels are flushed down the toilet every day in the UK.”

Lähde: theguardian.com

National Geographic perehtyi aiheeseen syyskuussa jutussaan How Tampons and Pads came so unsustainable.

”Getting a handle on how much plastic waste comes from menstrual products is tough, in part because it’s labeled as medical waste and does not need to be tracked, and in part because so little research has even looked at the scope of the problem. But rough estimates for the likely output are staggering: In 2018 alone, people in the U.S. bought 5.8 billion tampons, and over the course of a lifetime, a single menstruator will use somewhere between 5 and 15 thousand pads and tampons, the vast majority of which will wind up in landfills as plastic waste.”

Lähde: nationalgeographic.com

Menkkasuojajätteen määrä on jäätävä. JÄÄTÄVÄ. Ja on aika käsittämätöntä, ettei sen määrästä kerätä dataa, koska se on ”medical waste and does not need to be tracked” — tätä en aiemmin tiennyt.

Kuukuppi on suorastaan nerokas ratkaisu tähän ongelmaan. Se ei ole kaikille täydellinen, koska olemme anatomisesti yksilöitä jokainen, mutta tosi monelle se on elämää ja omaatuntoa jätteen tuottamisen näkökulmasta helpottava innovaatio.

Mikä on kuukuppi? Se on kestokuukautissuoja, joka asetetaan emättimeen, eli sisälle pimppiin keräämään kuukautisveri. Ensimmäinen kuukautiskuppi suunniteltiin jo 1800-luvulla — ei ihan tuore innovaatio siis. Kuitenkin uusi monille nykynaisille.

Olen ollut kuukupin käyttäjä monen vuoden ajan, mutta alussa kesti löytää oma koko. Markkinoilla on muutama eri brändi ja kuppeja on eri kokoisia, eikä oikeastaan mahdollisuutta sen just passelin koon löytämiseen ole kuin kokeilla. Aloittaa jostakin. Mutta kun löydät sopivan, on se sitten vuosien ajan ratkaisu menkkasuojaongelmiin. Kuinka helpottavaa!

kuukuppi, kuukautiset, moon cup, nomai, kuukautiskierto

Silloin joskus ekojen kuppikokeilujen aikaan pelkäsin, että se jää sisääni. Pari kertaa olikin haaste saada kuppi ulos, mutta se oli tavallaan oma mokani, koska olin lyhentänyt saksilla kupin nuppia/antennia, joka oli mulle vähän liian pitkä. Se painoi ikävästi häpyhuulia ja siksi lyhensin sitä. Lyhennysoperaation vuoksi kuitenkin kupin ulos saaminen muuttui haastavammaksi ja lopulta hankin uuden kupin, jossa lyhensin nuppia maltillisemmin.

Nyt mulla on käytössä lääketieteellisestä silikonista valmistettu, kotimaisen Nomain kuppi, joka on niin ihanan pehmeä ja helppo käyttää, että ei ole tarvinnut lyhentää nuppia ensinkään. Nomain taustalla on vahva lääketieteellinen osaaminen ja sen huomaa. Tuotteen kehittäjä on gynekologi, lääketieteen tohtori, dosentti Nonna Heiskanen, joka on tehnyt pitkän uran naisterveyden parissa. Heiskanen kertoo kupin teknisistä ominaisuuksista brändin verkkosivuilla näin: ”Kupin kapean alaosan ja sileän pinnan ansiosta se on käytössä huomaamaton eikä paina virtsarakkoa tai ärsytä emättimen herkkiä limakalvoja. Sileä pinta on myös helppo puhdistaa. Kupin antenni ja sen pohjassa oleva tartuntavahvike lisäävät kupin käyttömukavuutta”.

kuukuppi, kuukautiset, moon cup, nomai, kuukautiskierto

Nomailla on kuppeja kolmessa koossa, mulla on käytössä L-koko, jonka veikkaan olevan oikea koko monille alakautta synnyttäneille.

Käytännössä kuppi asetetaan paikoilleen puristamalla se yhteen, sujauttamalla sisään ja päästämällä irti (täältä löydät kuvalliset ohjeet). Alku vaatii vähän treeniä, mutta homman oppii nopeasti. Ulos vedettäessä kuppi tyhjennetään, huuhdellaan ja laitetaan takaisin. Varmistuakseni hygieniasta, keitän kuukupin kerran kuussa 10 minuutin ajan. Näin tulee toimia myös ennen kuin käytät kuppia ekaa kertaa.

Nomain sivuilla kerrotaan, että kuppi pitää periaatteessa tyhjentää vaan aamuin illoin — olisipa kätevää! Jos anatomialleni sopisi, käyttäisin kuppia pelkästään, mutta itse kuulun heihin, joilla on kuppi öisin ja päivisin käytän luomutamppooneja. Menkkayöt ovat kuitenkin sata kertaa mukavampia kuukupin kanssa, kuin ennen sen käytön aloittamista! Siteet ovat ehkä yksi maailman ärsyttävimmistä ja epämukavimmista asioista ja kuukuppi muutti aikoinaan kuukautisten aikana nukutut yöt kertaheitolla. Se, miksei kuukuppi pysy mulla paikallaan päivisin, on vähän mysteeri, mutta kuten todettua, olemme kaikki anatomisesti erilaisia.

Yksi syy saattaa olla esikoiseni synnytysoperaatiossa, joka oli Kätilöopiston kätilöni mukaan ”harvinainen tapaus”, jollaista ei ole ”urallaan montaa kertaa kohdannut” — menemättä nyt tarkemmin siihen. Mutta juu ei ollut helppo synnytys. En ihmettelisi, jos synnytyskokemukseni olisi osittain syynä siihen, ettei kuppi pysy aloillaan. Suurimmalle osalle naisista kuppi on 24/7 loistava ratkaisu.

Kuukautiskuppi maksaa merkistä riippuen muutaman kympin, Nomain kupit reilun 30 euroa. Tuote kestää useita vuosia, mutta se suositellaan vaihdettavaksi parin vuoden välein. Sen voi hävittää sekajätteessä tai takassa polttamalla (yllätyin tästä).

Mieletöntä on ajatella sitä potentiaalia, mikä kuukupeilla on: kuvittele, kun vaikkapa puolet naisista siirtyisi yksittäin muoviin pakatuista, muovia sisältävistä siteistä ja tamppooneista näihin? Sillä säästettäisiin planeettaa ihan mielettömästi.

Lue lisää:

Yle.fi / Anna pimppisi hengittää — tässä tulevat ympäristöä ja terveyttä suosivat kuukautissuojat

Hs.fi / Kuukautissuojalaskuri

11 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hyvää juttuun yksi pieni tarkennus: kaikki kupit eivät ole lääketieteellistä silikonia. Joku merkki käyttää kumiseosta, ja joku silikonia, joka on ole varsinaisesti lääketieteellistä.

    Kiitos tarkennuksesta Milja: jep, tässä postauksessa tarkoitin Nomain kuppeja.

Ja huomauttaisin että kupin koko ei määräydy sen mukaan oletko synnyttänyt vai et, vaan sen mukaan mikä on vuodon määrä. Itse olen synnyttänyt mutta käytän M kokoa sillä se sopii vuodolleni.

    Anna: Hyvä tarkennus tämäkin. Vuodon määrä toki määrittelee kupin koon tarpeen, mutta näissä Nomain kupeissa ainakin on kuppeja eri halkaisijalla, jonka uskon olevan just hyvä, kun me kaikki olemme erilaisia ja röörimme eri kokoisia. 😀 Mutta joo, synnyttäminen ei tietenkään tarkoita, että olisi tietyn kokoinen.

Nomain L-kupin ansiosta olen voinut nyt luopua kokonaan tamponien käytöstä. Aiemmin käytin tamponeja runsaimpina vuotopäivinä. Tämä Nomain kuppi riittää niihinkin, kun tyhjentää yhden ylimääräisen kerran päivässä.

Luonto ja kroppa kiittää!

Hyvä ja tärkeä nosto, kiitos Noora!

    Satu: Kiitos! Ja mahtavaa, että pärjäät pelkällä kupilla, ekologisinta niin!

Täällä kanssa kuukuppi käytössä, mutta muistelisin että nykyisen Luneten ja edellisen Mooncupin ohjeissa olisi sanottu että kuppia voi käyttää jopa 10 vuotta. Nyt en mene kyllä vannomaan, mutta ensimmäinen kuppi oli kyllä käytössä noin kymmenisen vuotta, synnytyksen jälkeen vaihdoin uuteen.

Muistaakseni kyllä ainakin yllä mainituilla merkeillä on ollut koko-ohjeistuksissa että mikäli on synnyttänyt, niin kannattaa ottaa isompi koko, en tiedä mihin sitten perustuu.

Mutta on kuppi kyllä niin paljon mukavampi käyttää kuin siteet tai tamponit, ainakin omalla kohdallani. Kannatti silloin alussa rämpiä parit kuukautiset ja harjoitella käyttöä.

    Esko: 10 vuotta on jo aikamoinen suoritus yhdellä kupilla! 😀

Suosittelen kuukuppia kovasti. Se on niin mukava, hajuton, hygieeninen ja kaikin puolin helppo. Ekologisuudesta ja rahansäästöstä myös plussaa.

En tajua, mistä tuo 2 vuoden käyttösuositus tulee. Olen käyttänyt yhtä kuppia noin 6 vuotta, toista noin 9 vuotta, ja nyt hankin Nomain, kun vanhaan ilmestyi halkeama. Ei kuppia ole tarpeen uusia, jos siihen ei ole ilmestynyt vikoja.

Kuukuppi on kyllä parasta menkkarintamalla mitä on. Itse olen Lunetten käyttäjä jo tosi (kerralla löytyi sopiva, niin miksipä vaihtamaan, eka Lunette tuli ostettua ehkä 2006 tai 2007) ja vaihdan kupin ehkä 3-5 vuoden välein (vaihtamiseen ei muuta syytä kuin esteettinen, pidemmän päälle kuppi alkaa näyttää pinttyneeltä).

”mutta se suositellaan vaihdettavaksi parin vuoden välein”

Höpö höpö.

Vastaa käyttäjälle Esko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.