Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Hamppusuklaata, tyrniglögiä, kuusenkerkkäälattea, luomuhunajaa

Viime viikon Kestävä joulukuusiprojekti starttasi oman joulun odotukseni kertaheitolla. Mikäli et huomannut blogin FB-ryhmästä, kerrottakoon, että sain siis kunnian koristella joulukuusen Senaatintorin kupeeseen, Torikortteleihin ja toteutin projektini kirpputorilta bongaamillani viireillä. Haussa on yhä henkilö, joka on vienyt viirit Iso Roobertinkadun Fidaan — kiitos kaikille etsintäkuulutuksen jakaneille! Katsotaan, josko henkilö vielä tavoitettaisiin.

Jouluspiritti on siis viritelty, ekat glögit, piparit  ja riisipuuro nautittu ja nyt voi häpeilemättä kuunnella joululaulujakin, ah!

Tänä jouluna olen luvannut hankkia lähipiirille joululahjaksi kaiken tavaran käytettynä, mutta ruokalahjoja annan toki myös. Haluan panostaa kotimaisuuteen ja kehotan siihen aina muitakin, sillä omilla ostopäätöksillämme vaikutamme eniten siihen, minkälainen tuotanto Suomessa kannattaa. Tue siis omalla kukkarollasi sellaista, minkä toivot pysyvän kotimaisena! (Ja toki, tee tätä aina, älä pelkästään jouluna.)

Siispä, kun mua pyydettiin valitsemaan omat suosikkini Hyvinvoinnin.fi:n Joulupuodista, tsekkasin tietenkin kaiken Suomessa valmistetun ja valitsin suosikkini niistä.

1. Tyrniglögi

hyvinvoinnin tavaratalo, hyvinvoinnin tavaratalo kokemuksia, hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin joululahjapuoti, hyvinvoinnin joulu, hyvinvoinnin lahjat, luonnonkosmetiikka, luontaistuotteet, kotimainen, verkkokauppa, hyvinvoinnin alekoodi, glögi, luomuglögi, joulu, lapin maria.En ole koskaan ollut kovin suuri glögin ystävä, koska liian paljon sokeria, eikä marjamehu lämpimänä innosta (ilman terästystä ainakaan, haha). Mutta tyrniglögi onkin eri asia (ja vaaleat glögit ylipäänsä). Tämä Lapin Maria Luomu Tyrniglögi on lempeän makuinen, vaikka tyrni glögissä ajatuksena onkin aika tymäkkä. Testasimme tuotetta työhuoneella ja ihmettelimme kaikki, kuinka miellyttävä ja pehmeä tän maku onkaan. Ei siis laisinkaan kitkerä. Vaihtaisin perinteisen, punaisen glögin tähän koska vaan — niin taidan tänä vuonna tehdäkin. Kiitos kauniin etiketin, on tässä vahvaa joululahja-ainesta.

2. Kotimaisia superfood-jauheita

Ah tämä kolmikko! Muistat ehkä, kun kävin Arctic Warriorsin tiluksilla Narkauksessa pesemässä ruusujuurta? Sen perusteellisemmin tuskin voi perehtyä brändin raaka-aineeseen ja allekirjoitankin 110%:sti kaiken, mitä tämä firma tekee. Tämä kyseinen Pohjoisten makujen kolmikko on mieletön superfood-kokoelma: pakkaus sisältää suositut Kerkkä, Musti ja Puolu -jauheet kauniissa ja tyylikkäissä lasipurkeissa. Tumma purkki säilyttää aromit ja värit mahdollisimman pitkään muuttumattomina.

hyvinvoinnin tavaratalo, hyvinvoinnin tavaratalo kokemuksia, hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin joululahjapuoti, hyvinvoinnin joulu, hyvinvoinnin lahjat, luonnonkosmetiikka, luontaistuotteet, kotimainen, verkkokauppa, hyvinvoinnin alekoodi, arctic warriors, superfood, kerkkä, puolu, musti,Arctic Warriorsin Kerkkä on kuin “Suomen matchaa” eli kuusenkerkkäjauhetta, joka vastikään valittiin Ruohonjuuren äänestyksessä vuoden 2019 superfoodiksi. Musti on mustikkajauhetta ja Puolu puolestaan puolukkajauhetta. Tuotteet on valmistettu hellävaraisesti niin, että maut ja värit ovat pysyneet mehdollisimman syvinä ja aromikkaina. Jauheet toimivat mainiosti smoothieissa, jogurtin kanssa ja Kerkästä voi valmistaa sen kuuluisan kerkkälatten (resepti löytyy täältä), loistava joululahjatrio!

 

hyvinvoinnin tavaratalo, hyvinvoinnin tavaratalo kokemuksia, hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin joululahjapuoti, hyvinvoinnin joulu, hyvinvoinnin lahjat, luonnonkosmetiikka, luontaistuotteet, kotimainen, verkkokauppa, hyvinvoinnin alekoodi, frantsila, frantila kauratyyny, frantsila hoitotyyny,3. Lämmittävä kauratyyny

Tämä! Vaikka sitä joskus naureskeli (hyväntahtoisesti) briteille, jotka raukkaparat joutuvat jääkylmissä asunnoissaan lämmittämään itseään peiton alle roudattavilla lämminvesipulloilla, ei naurata sen jälkeen, kun on kokenut lämmittävän kauratyynyn autuuden. Suomalaisissa asunnoissa on usein aivan liian lämmin, eikä me olla totuttu käyttämään tällaisia tuotteita pelkästään lämmittämään, mutta kipupotilaat kyllä tietävät kauratyynyn upeuden. Ja monet synnyttäneet. Itsekin tutustuin kauratyynyyn synnytyksen yhteydessä.

Frantsilan Paras ystävä iso hoitotyyny on 100% puuvillaa, sisus on luomukauraa, tuote tuoksuu viljalle. Hoitotyyny on helppokäyttöinen kivunlievittäjä ja ihana lämmittäjä. Lämpimänä kauratyyny rentouttaa hartia-, niska-, lihas-, ja nivelalueita sekä alaselkää. Hoitotyynyä voi käyttää myös kylmäpakkauksena esimerkiksi nivelvenähdysten ja -tulehdusten apuna. Tällöin tyyny laitetaan pakastimeen pariksi tunniksi ennen käyttöä. Mainio lahjaidea kenelle tahansa selkävaivoista kärsivälle.

hyvinvoinnin tavaratalo, hyvinvoinnin tavaratalo kokemuksia, hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin joululahjapuoti, hyvinvoinnin joulu, hyvinvoinnin lahjat, luonnonkosmetiikka, luontaistuotteet, kotimainen, verkkokauppa, hyvinvoinnin alekoodi, hamppu, hamppusuklaa, hamppu terveys4. Hamppusuklaa

Suklaa kuuluu jouluun yhtä olennaisesti kuin glögi ja joulutortut. Valikoimaa on älyttömästi ja moni ehkä pysytteleekin hyviksi havaitsemissaan brändeissä, mutta suosittelen tutustumaan hamppusuklaaseen, ellet jo ole.

Impolan tilan hamppusuklaata saa niin maitosuklaa- kuin tummana, maidottomana versiona. Itse pidän enemmän tummasta (kaakaopitoisuus 64%), mutta nämä ovat toki täysin makuasioita.

Molemmissa levyissä kuorittuja hampunsiemeniä on 20% tuotteesta, eli raaka-aineessa on myös terveysaspekti, jonka voi ottaa huomioon suklaavalintaa tehdessä. (Lue hampun terveysvaikutuksista vaikka täältä.) Kotimaisessa hampussa on paljon omega-rasvahappoja, proteiinia (vaaleassa 10%, tummassa 12%) ja kuituja. Jos haluat ei niin makeaa, mutta silti herkullisen suklaata, testaa tätä!

5. Hunaja

Annan usein lahjaksi laadukasta hunajaa. Jos löytää hunajaa vieläpä nätissä lasipurkissa, on se todennäköisesti mieluisa lahja lähes kenelle tahansa. Hunaja on paitsi ihanan makuista, myös perusteltua käyttää terveysnäkökulmasta. Itse olen korvannut valkoisen sokerin sillä jo yli 10 vuoden ajan. Tiesitkö, että hunaja aistitaan tavallista sokeria noin 1,3 kertaa makeammaksi, mutta siinä on noin 20 prosenttia vähemmän kaloreja. Eli saman makeuden tunteen saa hunajasta jopa 40 prosenttia pienemmällä energiamäärällä kuin sokerista. Sataa grammaa sokeria vastaava makeus saadaan noin 70 grammalla hunajaa (lähde: Suomen Mehiläishoitajain liitto). Hyvinvoinnin.fi myy Könnön maatilan luomuhunajaa. Kyseessä on Tammelassa, Forssan lähellä sijaitseva hunajatila, jonka lopputuote on söötissä lasipurkissa. Oikein joulukelpoinen!

hyvinvoinnin tavaratalo, hyvinvoinnin tavaratalo kokemuksia, hyvinvoinnin.fi, hyvinvoinnin joululahjapuoti, hyvinvoinnin joulu, hyvinvoinnin lahjat, luonnonkosmetiikka, luontaistuotteet, kotimainen, verkkokauppa, hyvinvoinnin alekoodi, hidasta elämää, joulukalenteri, voimalause6. Kalenteri

Kuudes lahjavinkki on unelmakartta-joulukalenteri. Kesken joulustressin veikkaan, että nämä 24 voimalausetta ovat tervetulleita kenelle tahansa. Ekaa kertaa vuosiin mulla on oma kalenteri — odotan ihan oikeasti näiden luukkujen avaamista. Oma uudenvuodenlupaukseni on hidastaminen, sillä tämä vuosi on ollut aivan kreisi. Hidasta Elämää -adventtikalenteri lupaa opettaa meille uutta itsestämme ja laittaa myös pohtimaan tulevaa vuotta. Kiitos kyllä. Ja hei: ei aiheuta jouluähkyä tai muoviroskaa!

Tämän postauksen myötä julistan joulun odotuksen virallisesti alkaneeksi! Tee fiksuja lahjahankintoja ja muista lahjoa myös itseäsi, koska olet sen todellakin ansainnut. <3

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.