Menu

Glitter on alumiinilla pinnoitettua mikromuovia

Vuosi lähenee loppuaan ja monella meistä on syytä juhlaan. Tai halu juhlia, vaikkei olisi kummoista syytäkään. Vanhan loppu ja uuden alku. Kaikki ne mahdollisuudet, joita tuore 365 päivää pitää sisällään. Itse olen kovin innoissani uudesta vuodesta, sillä edessä on aika iso muutos ammatillisesti ja myös omat työskentelyn tavat menevät uuteen uskoon. On ihanaa olla yrittäjä ja vastata itse omista aikatauluistaan, mutta olen alkanut syksyllä lipsua malliin, jossa nukun aivan liian vähän ja olen sen vuoksi tehottomampi kuin aikaisemmin. 2020 tarkoittaa itselleni rutiinien palauttamista arkeen ja skarppaamista ajankäytössä. Muutoksen tarve on sen verran iso, että olen työstänyt itselleni konkreettisen lukujärjestyksen, josta nyt sitten koitan oppia pitämään kiinni.

Mutta ennen kuin koittaa uusi vuosi ja vanha on paketoitu, on syytä juhlia! Se että on selvinnyt hengissä ja terveenä taas yhdestä vuodesta, on itsessään aplodien paikka ja on oikein ansaittua vetää glitterit naamaan ja poksauttaa parit kuohuvat.

Vietin viime viikolla vuotuisen suunnittelurupeaman Riikassa, Mádaran tiimin kanssa ja puhuimme paitsi omista tuotteistani, myös brändin tuoreesta meikkisarjasta, josta postasin vastikään. Sain kysymyksiä Instassa siitä, miten on mahdollista, että Mádaran hohtavat ja kimaltavat tuotteet ovat todella luonnonkosmetiikkaa?

Kun puhutaan hohteesta ja glitteristä meikkien osalta, ei perinteisesti luonnonkosmetiikassa olekaan ollut juuri vastineita synteettisille tuotteille. Onneksi vihdoinkin on, sillä esimerkiksi glitter on ympäristönäkökulmasta katastrofi (pätee kosmetiikan lisäksi askarteluun, koristeisiin, leluihin jne. kaikkialle, missä glitteriä käytetään). Linkkasin blogin FB-ryhmään ennen joulua uutisen, jossa kerrotaan, kuinka joukko tutkijoita haluaisi kieltää glitterin kokonaan.

Kuvakaappaus: dailymail.co.uk. >>> Lue lisää >>>

Itse asiassa tutkijat ovat varoittaneet samasta aiheesta jo pari vuotta sitten, mutta toistaiseksi muutosta ei ole tapahtunut — päinvastoin. Tuntuu, että glitteriä on vaan yhä enemmän paitsi kosmetiikassa, myös esimerkiksi kaupan askartelu- ja leluosastoilla.

glitter, kosmetiikka, meikki, kimalle, kimallus, hohde, Glitter on käytännössä mikromuovia (PET), joka on päällystetty alumiinilla hohtavan vaikutelman aikaansaamiseksi. Jos olet joskus koittanut siivota lattialle levinnyttä glitterjauhetta pois askartelusession jäljiltä, ei ole vaikea ymmärtää, että luonnosta tätä kamaa ei saa pois millään. Ja jokaisella hippusella kestää hajota tuhansia vuosia. Kalat ja muut merten elävät erehtyvät luulemaan mikromuovia planktoniksi ja näin muovi päätyy kaloihin ja sitä kautta myös meihin. Plymouthin yliopiston tutkija, meribiologi Dr Richard Thompson johti vuonna 2012 tutkimusta, jossa havaittiin mikromuovia kolmanneksessa Englannin vesissä pyydystetystä kalasta. “Meillä ei ole syytä huoleen, vaan tämä on hälyttävää” Thompson totesi tuolloin (tutkimuslähde löytyy täältä). Riskinä on sekä merenelävien että ihmisten ja ympäristön terveys. Kaikesta maailman merissä lilluvasta muovista mikromuovit muodostavat 92,4 %. Siihen nähden, miten vaikeaa mikromuovi on siivota pois luonnosta, on aika käsittämätöntä, että sen käyttöä ei jo ole kielletty.  Lisäksi mikromuovipartikkelit imevät itseensä kemikaaleja ja saasteita ja rikastuvat luonnossa entistä myrkyllisemmiksi.

Glitterin käyttö on kasvanut viime vuosina valtavasti ja sen voi havaita omin silmin kävelemällä lelu-, kosmetiikka- tai vaateosastojen läpi missä tahansa isommassa tavaratalossa. Glitteriä on kaikkialla — ja tulee olemaan monta tuhatta vuotta, vaikka lopettaisimme kaiken glitterin käytön ja valmistuksen  tänään.

glitter, kosmetiikka, meikki, kimalle, kimallus, hohde, Miten korvata glitter kosmetiikassa? Hyvä uutinen on se, että markkinoilla on jo vaihtoehtoja. Suomessa esimerkiksi Glitternisti myy ekoglitteriä, joka hajoaa luonnossa yli 90%:sti. Ekoglitter on valmistettu kasviperäisestä selluloosasta ja se toimii iholla muoviglitterin tavoin.

Meikistä kun puhutaan, on postauksen alussa mainittu Mádaran meikkisarja tällä hetkellä parhaita esimerkkejä kimaltavasta kosmetiikasta, joka on 100% sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Testatessani tuotteita en voinut uskoa, että esimerkiksi Cosmic Drops -hohdetipat ovat luonnollisista raaka-aineista valmistettu!

Jos sukelletaan ihan konkreettisiin raaka-aineisiin, on esimerkiksi Cosmic Dropsien hohde peräisin raaka-aineesta nimeltä mica. Kirjoitin teille aikaisemmin syksyllä mineraalikosmetiikasta, johon liittyen myös puhuttiin micasta. Uusintana:

MICA = Mica on mineraali, jonka valoa heijastavat ominaisuudet häivyttävät ihojuonteita ja huokosia. Juuri mica on se, joka antaa iholle sen mineraalimeikeille tyypillisen hehkun. 

glitter, kosmetiikka, meikki, kimalle, kimallus, hohde, Mádaran materiaaleissa kerrotaan, että mica-kristallien koosta riippuen lopputuloksena on joko himmeä hehku tai voimakas hohto. Muoviglitteriin verrattuna micaglitter on partikkelikooltaan pienempää, hienompaa, ja värit ovat luonnollisempia, esim. kultaa, roosaa, punertavaa, rusehtavaa jne. Mikäli törmäät kosmetiikkahyllyssä neonväriseen glitterkosmetiikkaan, se ei ole luonnollista.

Jos sukelletaan kosmetiikkahyllyjen välistä takaisin meriveteen, on toki maailman mikromuoviongelmassa muitakin syypäitä kuin kosmetiikka. Mikromuovien suurin lähde on autoteollisuus. Mutta vaikka autonrenkaiden pinnasta irtoava muovi on ympäristössä kosmetiikan muovijäämiä isompi ongelma, on silti kosmetiikkakin ongelma. Ja kun kerran on olemassa luonnollisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto, miksi et tarttuisi siihen? Mikään ei koskaan muutu, jos jatkuvasti ajatellaan, että jonkun muun asian pitää muuttua ensin.

Itse näen isossa roolissa tätä vaakaa puntaroidessa myös meidän ihmisten terveyden ja sen faktan, että tavanomaista glitteriä ja hohdekosmetiikkaa käyttämällä sivelemme itsemme muovia. Jo pelkästään hormonihäirikkö-näkökulmasta pitäisin itse yllä nollatoleranssia muovikosmetiikkaa kohtaan.

Mikä sitten ajaa meidät ihmiset glitterin pariin? Genetiikka! Ihmiset hullaantuvat valoa heijastavista asioista, koska siten löydettiin aikoinaan juomavettä (lue lisää aiheesta Fast Companyn artikkelista). Meidän elossa pysymisellemme on siis ollut ensisijaista löytää kimaltavaa. Nyt olisi puolestaan elintärkeää taistella tätä viettiä vastaan — tai oikeastaan vaan erottaa toisistaan hyvät ja huonot vaihtoehdot. Se onneksi on helppoa. Ja jos et ole varma, onko himoitsemasi kimalle luonnollista vai synteettistä, on hommaan helppo ohjenuora: jätä se ostamatta.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Tosin tällä hetkellä mica on myös erittäin ongelmallinen, sillä iso osa tuotetaan lapsiorjuutta käyttämällä. Joillakin kosmetiikkamerkeillä on standardeja, jotka tuomitsevat lapsityövoiman käytön, mutta nämä eivät toisaalta takaa yhtään mitään ja voivat vain olla kaunista sananhelinää sekä brändin pr-pönkitystä. Monesti mican tuotannossa käytetään niin monia välikäsiä, ettei ostaja voi olla varma sen eettisestä tuotannosta, kuluttajasta puhumattakaan. Voimme olla vain varmoja siitä, että jos mica on lähtöisin Intiasta, tuotannossa on erittäin varmasti käytetty lapsiorjia.

Eli jos välttämättä haluaa näitä tuotteita kuluttaa, saa valita ympäristön tuhoamisen tai ihmisoikeuksien väliltä. Mica olisi tietenkin parempi vaihtoehto, jos muut maat ja kosmetiikkayhtiöt vaatisivat muutosta nykyiseen tilanteeseen.

(https://www.flare.com/beauty/mica-makeup-child-labour/
https://aetherbeautyco.com/blogs/goodvibesbeauty/the-truth-about-mica
https://www.chatelaine.com/style/beauty/ethical-mica-makeup/
https://ethicalunicorn.com/2018/03/02/why-cruelty-free-isnt-enough-lets-talk-about-slavery-and-make-up/)

Mica ei taas ole eettisesti mitenkään ongelmaton vaihtoehto, sillä sitä tuotetaan hengenvaarallisissa olosuhteissa lapsityövoimalla. Tekstiä aiheesta esimerkiksi täällä:

https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/6/lyhyet/kosmetiikkatuotteiden-kaunis-kimalle-voi-olla-peraisin-laittomilta-kaivoksilta

Vastaa käyttäjälle SL Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.