Menu

Voita kesän Pihlaja-selviytymispaketti

On kesäarvonnan aika! Ja lisäksi ilahduttavia uutisia Nokkossuihke-faneille: sitä saa taas! Tuote oli hetkellisesti loppu ja sain muutamilta teiltä hätääntyneitä viestejä, mutta kriisitilanne on ohi, problem solved! Nää on aina niitä tilanteita, joissa toivoisi, että olisi varastossa tuotteita tarvitseville, mutta luonnonkosmetiikkaa ei voi säilöä samaan tapaan kuin synteettistä, eikä mulla siksi ole megalomaanisia varastoja, joista ammentaa.

Nokkossuihke on ollut itselläkin käytössä ahkeraan, ennätimme onneksi nauttia lasten kanssa rantasäistä ennen näitä sadepäiviä, jotka vaan tuntuvat jatkuvan ja jatkuvan. Nokkossuihke on ihan paras rauhoittaja helteisen rantapäivän lomassa ja etenkin sen jälkeen, kun haluaa viilentää oloa ja saada nopeasti freesin fiiliksen.

Nokkossarjan DD-voiteen osalta puolestaan sain eilen taas kerran palautetta, kuinka se on atoopikkoystävän suosikki ja ”ainoa mikä toimii” kokkina työskentelevän naisen käsissä, jotka kuivuvat työpäivän aikana alituisesta pesemisestä. Voide imeytyy nopeasti ja on siksi kätevä työpaikalla käytettäväksi, olipa duuni sitten mikä tahansa, missä kädet ovat koetuksella.

Huippua, että Nokkostuotteet toimivat teilläkin, meillä ne ovat koko perheen käytössä. Vinkkinä: Nokkonen-vartalovoide on ihan täydellinen after sun -tuote, koska nokkonen rauhoittaa ärtynyttä ihoa luonnostaan.

Vaikka kesä on Nokkossarjan osalta parasta aikaa, niin ajattelin arpoa teille Pihlajaa. Pihlaja-sarjan kasvovoide on oman kesänaamani vakiotuote ja pari kertaa viikossa käytän myös Glow Booster -öljyseerumia. Jos on tosi kuuma sää, saa seerumi jäädä (tai sitten skippaan voiteen), sillä ihoni ei vaikuta tarvitsevan kahta tuotetta kasvoveden jälkeen. Silloin kun on ei niin hikinen meininki, käytän sekä seerumia että voidetta.

Ajattelin arpoa teille tällä viikolla sekä alkuperäisen Pihlaja DD- että Pihlaja-kasvovoiteen, Glob Booster-seerumin ja kuorivan Pihlaja-palasaippuan, jota ei myydä kaupoissa. Se oli osana Pihlaja-joulupakkausta, mutta sitä ei otettu koskaan tuotantoon, vaikka on musta ihan kingi! Arvomme kaksi voittajaa täällä blogissa ja kaksi blogin FB-ryhmän puolella.

Kerro kommenttiosiossa, mikä Mádaralle suunnittelemani tuote on oma suosikkisi ja olet mukana Pihlaja-arvonnassa. Aikaa vastata on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka.

Onnea skabaan ja ihanaa kesän jatkoa!

82 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Kasvovoide on suosikkini 🙂

Alkuperäinen pihlajavoide toimii aina
ja on suosikkini!

Seerumi!

Nokkonen kosteusvoide on suosikki, Pihlaja kasvovoide taas ollut lapsille tosi hyvä.

Alkuperäinen Pihlajavoide ❤

Glow booster!

Kasvovoide kiinnostaisi!

Glob Booster-seerumi on ihana tuote, jota olen käyttänyt yöllä. Aamulla iho on hehkuva ja hyvinvoiva.

pihlajavoide

Nokkossarjan DD-voide on käytössä ympäri vuoden 😊!

Nokkonen body lotion on entuudestaan tuttu ja tykkään. Pihlajaa testasn.mielelläni.

Glow booster ❤️

Pihlaja Daily Defence on ihan huippuvoide <3

Glow Booster-the one and only.Käytän seerumia ja öljyä läpi vuoden,tässä iässä on otettava järeät aseet kehiin😃

Glow booster.

Nokkosvoide on suosikkini.

En ole tainnut Madaraa vielä testata mutta pihlajavoidetta olisi kiva kokeilla. Samoin voisin tyttärelle hankkia sitä nokkosvoidetta, hänellä on atooppista ihottumaa.

Suosikki on Nokkonen vartalovoide.

Dd-voide on ihan paras 👌

Pihlaja voide ja Glow booster tipat ehdoton suosikkini 👌😊 toimii 46-vuotiaallakin👌

Glow booster

Pihlaja-kasvovoide best! Voi kunpa onni suosisi tällä kertaa *thumbsup*

Kaikki <3

Seerumi vaikuttaa mielenkiintoiselta 🙂

Glow booster! Yleensä seerumi tuotteet aiheittaa ärsyttää ja aiheuttaa näppylää naamaan, mutta tämä on yksi harvoista joka toimii

Nokkos sarjan tuotteet kuulostavat kokeilemisen arvoiselta, etenkin käsivoide kiinnostaa!

En ole kokeillut sarjan tuotteita vielä ollenkaan.

Glow Booster-öljyseerumi

Pihlajavoide 👌

Tuo nokkos-DD on paras kasvovoide talveen! Myös pihlajaversio on pelastanut atooppisen ihon pahimpina talvina. Glow booster kiinnostaisi nyt kovasti, toivottavasti on onni myötä 🙂

Pihlajavoide tietty

Orkkis Pihlajavoide, sitä pitää löytyä hyllystä ympäri vuiden 🧡💚

Onko pakko valita yks, kun ne kaikki on ihan huippuja?!
No ok, alkuperäinen Pihlaja eli DD on koko perheen luottotuote. Ja mahtavaa kuulla, että nokkossuihketta saa taas, tytär ei pärjää ilman 😀

Glow booster seerumi kiinnostaa, koska kuivalle ja punoittavalle iholle se voisi tuoda helpotusta. Kuulaus iholla on plussaa 😊

Pihlaja Drops!

Tykkäsin glow boosterista, kun sain siitä testerin! Yhteen aikaan käytin pihlaja-voidetta niin käsi- kuin kasvovoiteena, ja silloin se oli suosikki. Nokkostuotteita en ole testannutkaan vielä. 🙂

SOS seerumi ja city cc voide parhaat!

Nokkosvoide, koska sopii koko perheelle!

pihlajavoide, mutta tämä siksi että muita en ole ehtinyt vielä(kään) testata 🙂

Glow Booster 🙂

Pihlajavoide 🙂

Nokkonen DD -voide on ihan huippua, sitä käytetään koko perhe! 🙂

PIHLAJA DAILY MOISTURE -kosteusvoide on ainoa näistä jota olen kokeillut. Tykkäsin siitä kovasti. Mielelläni kokeilisin muitakin 😊

Glow Booster

Pihlaja-palasaippua kiinnostaa!

Pihlajan dd voide! Ilman ei voi elää ja mikä tuoksu ❤️

Pihlajavoide

Pihlajavoide on I H A N A 😍 Sopii itselle, lapselle & miehelle 😉

Pihlajavoide ja glow booster mutta myös nokkosvoide osoittautunut tosi hyväksi ja tyttären ihon pelastajaksi!! Nokkossuihketta en ole vielä kokeillut, mutta ehdottomasti sekin otetaan käyttöön!!!

Glow boosterista tykkään, mutta voidetta en ole vielä kokeillut 🙂

Kasvovoide

Oi en edes tiennytkään muista Pihlaja-tuotteista, kuin originaali voiteesta. Eniten mielenkiintoa herättää tehotipat, ehkä niillä saisi iholle kaivattua hehkua!

Pihlajavoide on huippu.

Glow booster-tipat.

Olen kokeillut vaan pihlajavoidetta ja tykkäsin kyllä sen koostumuksesta ja siitä miten hyvin se imeytyi ja teki ihon pehmeäksi. Glow booster tippoja täytyy myös kokeilla.

En ole vielä kokeillut, mutta Glow booster -seerumi kuulostaa juuri siltä mitä etsin!

En ole päässyt vielä testaaamaan sarjaa, joten vaikea sanoa. Eniten Glow-tipat ja kuorinta kiinnostaa.

Alkuperäinen pihlajavoide

Pihlajavoide

Nokkosvoide & Glow Booster 🧡👌

Glow Booster on ihana tuote🌱💚

Glow booster kiinnostaa samoin nokkossuihke.

Nokkossarjan voiteet omia suosikkeja.

En vaan voi olla hehkuttamatta Pihlaja-vartalovoiteen ihanuutta! Siis ihan paras tuote, joka huumaa tuoksullaan ja tehokkuudellaan kesällä ja talvella. Toki nyt myös nokkossuihke virkistää ihanasti kasvoja, luo hehkua ja helpottaa helteillä 🙂

Alkuperäinen pihlajavoide on paras!

Nokkossuihke

Glow booster öljyseerumi. 🙂

Glow Booster -seerumi!

Aivan ihana tuote!

Glow booster!😘

Nokkonen DD-voide on ehdoton suosikkini 🙂
Pihlaja-tuotteista kasvovoide ja glow booster tipat on toimineet myös.

Pihlajakasvovoide ja nokkossuihke ehdottomat lempparit kesät talvet !

Pihlajavoide

En ole näitä testannut vielä- joten olisi mukavaa kokeilla

pihjalavoide 🍒

Seerumi kiinnostaisi erityisesti 😊

Glow booster tipat on suosikkini.

Pihlajavoide ollut ihan OK.

Pihlajavoide on itselleni se ”the one and only” 😁

Pihlajavoide 🙂

En ole vielä kokeillut tuotteita

Vastaa käyttäjälle jasmine Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.