Menu

23.12. Lahjaksi Eko ego

Ihanaa, Njassa soittaa radiossa soittaa irlantilaista kansanlaulua, YLEn käytävät ovat hiljaiset (paitsi oma työhullu työyhteisöni printtaa vuoden raportteja kuin viimeistä päivää..) ja ulkona tippuilee jotain lumen kaltaista – huomenna on jouluaatto!

Vaikka h-hetki onkin lähellä, ehdit vielä hommata lahjoja, esimerkiksi lahjakorttien muodossa. Palvelut ovat ekologinen lahja ja etenkin naiset arvostavat erilaisia hellimishoitoja. YLEn Olotilasta löytyy kokoamani lista luonnonkosmetiikkaa käyttävistä kosmetologeista ympäri Suomen. Katsasta sieltä lähin hoitolasi ja osta vaikka lahjakortti itsellesi 😉

Yksi luonnonmukaisia hoitoja tekevä paikka on Helsingissä toimiva Ekoego. Kävin itse Egon kuumakivihieronnassa sekä kasvohoidossa ja voin suositella molempia. Etenkin kasvohoidossa ihastutti se, että kaikki hoidossa käytetyt raaka-aineet olivat myös ruoka-aineita: kaalia, kookosta, riisimaitoa jne.


Egossa on sielun ja ihon ravinnon lisäksi myös silmänruokaa, paikka on ihan karkki! Tulee fiilis, kuin olisi Berliinissä jossain Prenzlauerbergin suunnalla… Se johtunee kattohuoneistohoitolan bloheemista fiiliksestä: vanhan rakennuksen ylin kerros, loft kohtaa kirkkaat värit ja eri materiaalit, tuoksut, vanhat huonekalut ja leffajulisteet. Myös henkilökunta on berliinimäisen rentoa ja helposti kohdattavaa. Hui, menipä mainokseksi vallan, eikä siitä edes maksettu. Kai sitä hyvää saa kehua?