Menu

Sushi ja E621

Joku laittoi postaukseni perään kommentin ihmetellen, kuinka voin hehkuttaa sushia ja manata natriumglutamaattia, kun sushissa ja misokeitossa on tätä ainetta. Asia ei ole niin yksinkertainen, avaan aihetta hieman.


Surimipuikoissa on natriumglutamaattia. Myös jättiravuissa saattaa olla, koska esimerkiksi kaupan raputuoteissa usein on. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa, enkä siis väitä, että jättiravuissa on E621tä ennen kuin olen selvittänyt asiaa paremmin. Tärkeää: sushiriisissä on aina riisiviinietikkaa ja joissain riisiviinietikkalaaduissa tosiaan on natriumglutamaattia, mutta ei kaikissa! Olen itse ostanut esimerkiksi K-kaupasta E621-vapaata riisiviinietikkaa, joten ei siinä ravintolankaan riisissä ihan välttämättä ole natriumglutamaattia, vaikka se toki mahdollista onkin. Veikkaan, että kommentoija tarkoitti juuri tätä asiaa. Sushia voi kuitenkin aivan mainiosti syödä E621-vapaasti, jos esimerkiksi valmistaa sushia kotona. Ohjeet kotisushin tekemiseen löydät aikaisemmasta postauksestani.

Muistutan vielä, että merileväarkeissa ei ole natriumglutamaattia, riisissä ei ole eikä liioin tuoreessa kalassakaan. Vihanneksissa ei myöskään ole tätä aromivahvennetta, eikä soijassa tai wasabissa. Soija tosin on itsessään toinen juttuaihe, kannattaa aina suosia luomusoijaa. Soijaa lukuunottamatta kaikki edellämainitut raaka-aineet ovat erittäin terveellisiä ja suositeltavia, ellet omaa allergioita tai ole raskaana.

Eli sushissa ei ole itsestäänselvästi E621tä. Kirjoittaja väitti, että misokeitossakin olisi glutamaattia, mutta ainakaan minun suosimassani luomumisokeitossa ei luonnollisestikaan voi olla natriumglutamaattia ja aion seuraavalla sushi-keikalla Helsingissä udella, mitä misokeittoa kukin ravintola käyttää. Kerron sitten!

Mutta totta on, että ravintolasushissa saattaa olla natriumglutamaattia ja ainoastaan kotisushi on 100% E621-vapaata, ellei ravintola pysty sitä sinulle takaamaan. Hyvä kun tämä tuli puheeksi. Todettakoon vielä, että jos kysyt ravintolassa riisiviinietikan ainesosaluettelon perään ja saat varmuuden natriumglutamaattivapaudesta ja tämän lisäksi vältät surimipuikkoja ja jättirapuja, olet melko varmasti E621 – vapaalla polulla. Ja tosiaan, japanilaista ruokaa voi syödä riisittäkin, sashimia!

Psst… Ja sushia voi nauttia mainiosti myös vegeversiona, ilman kalaa, vaikka se hassulta kuulostaakin! Lue kotisushi-postaukseni, voit kokkailla vegesushia vaikka kotona!