Menu

Turun luomuhoitokeidas

Viikko takaperin vietin pitkästä aikaa muutaman päivän Turussa. Brunssikokemukseni jo jaoinkin, toinen viikonlopun hyvä kokemus oli turkulainen luomuhoitola Ravensara. Sain siellä muun muassa parhaan päähieronnan ikinä.

Halusin mennä Turussa johonkin hemmotteluhoitoon ja annoin Googlen auttaa. Löysin lopulta Ravensaran, jossa kerrottiin käytettävän luomusarja Organicspata. Olen itse testannut sarjalta muutaman tuotteen; ruusuöljyn, vartalovoiteen (juttu tulossa) ja kuorinnan (juttu tulossa) ja myös sarjan kasvovoidetesterit ovat luvanneet hyvää. Soitin siis Ravensaraan ja varasin käsittelyn. Annoin Ravensaran omistajan Camilla Rosenbergin itse valita hoidon, jonka minulle tekee. Sain tunnin mittaisen kosteuttavan kasvohoidon luomutuotteilla toteutettuna.

Ravensara sijaitsee vilkkaalla Aninkaistenkadulla, mutta liikenteen melu ei onneksi kuulunut hoitohuoneen uumeniin. Joissakin ekologispainotteieissa hoitoloissa voi olla vähän nuhjuinen vaikutelma, mutta Ravensara on pieni, siisti ja kauniskin. Hoitohuone on itämaishenkinen ja ”lähteen” lotina sekä rauhallinen musiikki ovat omiaan auttamaan kiireisen ihmisen vaipumista rentoutuneeseen puoliuneen.

Pidän kovasti Organicspa-sarjan tuoksumaailmasta. Se on mieto, hellä ja aito. Tuoksut ovat hyvin luonnollisia ja niissä on ripaus luksusta. Organicspa on minusta ylellinen luomusarja. Ihollani käytettiin:

  • kosteuttavaa puhdistusmaitoa (Cream Cleanser),
  • rauhoittavaa ja virkistävää kasvovettä (Toner),
  • suojaavaa ja uudelleenrakentavaa kosteusvoidetta (Intense Moisture),
  • turvotusta poistavaa silmänympärysgeeliä (Eye gel),
  • kosteuttavaa naamiota (Gel mask) ja
  • vitamiiniseerumia (Vitamin C serum)

Naamio veti ihon lopussa tiukan tuntuiseksi ja jätti naaman pehmeäksi kuin vauvan peppu.

Sain kasvohoidon yhteydessä myös japanilaisen päähieronnan. Camilla on koulutukseltaan kosmetologi, aromaterapeutti, perushoitaja ja kaiken maailman kursseja oli niin etten edes muista niitä enää, mutta hoitolassaan hän yhdistelee elementtejä ja tietotaitoaan niin akupunktiosta kuin aromaterapiastakin ja saamani päähieronta eimerkiksi oli naisen itsensä kehittelemä, japanilaista tekniikkaa kuitenkin noudatellen. Päähieronta oli niin hyvä, että ostin siskolleni lähteissä lahjakortin tunnin mittaiseen päänupinrentoutushierontaan. Pakko ehkä mennä uudestaan itsekin…

Ravensara ei ole alalla uusi tulokas, turkulaisia on hellitty tiloissaan jo yhdeksän vuoden ajan. Organicspa on ollut käytössä Ravensarassa kolme vuotta. Utelin Camillalta, miksi käyttöön on valikoitunut nimenomaan kyseinen sarja? ”Tarpeeksi tehokkaita hoitolatason luomusarjoja on vaikea löytää” nainen totesi ja alleviivasi, että sarja on lääkinnällinen luomuhoitosarja. Incilistaa kun syynää niin huomaa, että tuotteissa ei ole käytetty vettä (aqua) ollenkaan. Koska vettä ei voi sertifioida luomuksi, vaikuttaa se aina tuotteiden luomuprosenttiin. Tästä johtuu Organicspa-tuotteiden huima luomuraaka-aineprossa, jopa 95%. Tämä johtuu siitä, että veden tilalla tuotteissa käytetään aloeveranlehtimehua (aloe barbadensis leaf juice), joka siis on sertifioitua luomua. Tieto niille, jotka ihmettelette luomuraaka-aineiden määrää.

Hoito oli lempeä ja tehokas, rentouttava ja virkistävä.

Tyytyväinen asiakas oli hoidon jälkeen vähän pihalla, mutta se kait on hyvän session merkki? Suositella voin ja aion palata itsekin.

Ravensara löytyy osoitteesta Aninkaistenkatu 12 ja kaikki span tuotesarjat löydät täältä. Tiloissa on myynnissä muuten myös laaja valikoima suosikkiani Herb Basicsia.