Menu

Brunetesta mustapääksi ekovärillä

Koska ekokampaajani on äitiyslomalla, oli pakko värjätä reuhka itse. Olen kotivärjännyt vain Santen mustalla, samaa ostin taas. Käytin tätä nimenomaista väriä ekan kerran vuonna 2009, jolloin lopputuloksesta tuli aivan mattamusta:

kc-2009

Väri toimi ihan hyvin muutamia kertoja, kunnes erään kerran väri ei tuntunut tarttuneen hiuksiin juurikaan. Seuraavalla kerralla lopputulos oli taas yhtä musta kuin oikeanpuoleisessa kuvassa. Se mitä hennaväristä sanotaan pitää siis paikkansa: aina ei voi olla varma lopputuloksesta. Minusta on jännittävää suhtautua avoimin mielin värjäysprosessiin ja ottaa sellainen, mikä sattuu tulemaan. No, mitä nyt voi olettaa naiselta, joka on ollut vapaasta tahdostaan kalju? En ota näitä hiusjuttuja niin kuolemanvakavasti, ne on vaan karvoja, ja ne kasvavat takaisin. Mutta ymmärrän toki, etteivät kaikki suhtaudu hiusten värjäämiseen samalla ennakkoluulottomuudella.

kc-henna1

kc-henna2

Hennaväri näyttää hyvin erilaiselta kuin synteettiset hiusvärit ja kuvan mönjä saattaa pelästyttää ensikertalaisen… Ylemmässä kuvassa värijauhe sellaisenaan ja alemmassa kuvassa siihen on sekoitettu kuumaa vettä. Mönjä kannattaa hieroa päähän lämpimänä ja vaikutusta voi tehostaa pyyhkeellä. Väliin toki suihkumyssy. Itse annoin värin vaikuttaa tunnin, sitä voi pitää päässä kauemminkin.

Musta siitä tuli, ihan kuin toivoin. Väri on luonnollinen ja kiiltävä. Ekana päivänä värjäyksen jälkeen hiuksissa oli vihertävä vivahde, mutta se katosi nopeasti.

kc-henna3

kc-omavari1

Alemmassa kuvassa hiusten väri ennen värjäystä. Ihan kiva oma värinikin toki on, mutta vaihtelu virkistää. Olo on mustasa tukassa dramaattisempi, syksyisempi.

Katsotaan kauanko hennaväri tällä kertaa pysyy. Aikaisemmat kokemukset ovat osoittaneet. että väri saattaa olla hyvä useiden kuukausien ajan ja sen jälkeen se kuluu pois luonnollisen näköisesti. Tällä kertaa ajattelin seurata värin haalistumista tarkemmin ja kertoa siitä teille, hennaväri kun saattaa olla monelle tuntematon juttu.

Ja tosiaan: ostin värin Ruohonjuuresta, joka myy Santen mustaa myös nettikaupassaan hintaan 12,50 euroa. Ekolossa tuote maksaa 14,50 euroa ja Hyvinvoinnin tavaratalossa* 12,95. Santen väriä saanee monista muistakin paikoista, niin kadunvarsiliikkeissä kuin verkon puolella. Omat kokemukset väristä ovat tosi positiivisia. Peukku!

*Affiliate-linkki