Menu

Makujoulukalenteri lapselle

Rakastan joulua ja sen perinteitä. Joulukalenteri kuuluu aina asiaan ja nyt kun perheessä on 3-vuotias, ovat joulukalenterihommat entistä hauskempia. Lapsen ilo tarttuu itseenkin.

Kun Punnitse ja Säästä -ketju* kertoi kiinnostuksesta tehdä yhteistyötä kanssani, oli minulla oitis idea: makujoulukalenteri! Mietin tätä jo viime vuonna, mutta Isla oli silloin liian pieni. Nyt on loistava aika opiskella uusia makuja kalenterin kautta, kun lapsi tuntee jo monia marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja vihanneksia nimeltä ja voi arvuutella, mitä tuli suuhun laitettua.

Punnitse ja Säästä on yksi lempikaupoistani, koska tällainen maito-vehnä-lisäainenirso voi valita yksittäisiä raaka-aineita tietäen mitä suuhunsa laittaa. Laareissa on kaikkea pähkinöistä siemeniin, kuivatuista vihanneksista, hedelmistä ja marjoista superfood-sekoituksiin, myslilaatuihin ja suklaaseen dipattuihin omenarenkaisiin (aah ne ovat tai-vaal-li-si-a).Nykyään toimipisteitäkin on ihan hillittömästi, pelkästään Helsingissä on kahdeksan liikettä. Ruoan lisäksi ostan Punnitse ja Säästästä myös esimerkiksi lemppariani, Argitalin savinaamiota silloin, kun se kerran vuodessa loppuu.

kc-joulukalenteri2

kc-joulukalenteri3

Valitsin Punnitse ja Säästän valokoimista 24 eri asiaa Islan joulukalenteriin. On kuivattua aloe veraa, mansikkaa, persimonia, mulpereita, mustikoita, päärynää, aprikoosia, maissia (suolattuja jyviä) ja saksanpähkinää, hunajamanteleita, retiisilastuja jne. Osa on sokeroituja, iso osa ei. Muutamassa luukussa on luomulakua tai suklaakonvehti.

Kalenteripohjan voi tehdä vaikka itse, minä ostin sen valmiina, mutta tällaisten pienten taskujen ompeleminen ei ole homma eikä mikään, jos vaan on aikaa vähän askarrella.

kc-joulukalenteri4

kc-joulukalenteri1

Väkersin jokaisesta luukusta pienen paketin, jotta lapsella on vähän jännitystä kalenteriluukkujen avaamisessa. Sujautin mukaan lapun, jossa lukee mitä paketissa on, itse kun en salettiin muista esimerkiksi persimonia nimeltä. Se on kuivattuna niin eri näköinen kuin tuoreena.

Joukossa oli muutama kosteahko asia, esimerkiksi lakut, ne kääräisin ensin ruskeaan paperipussin palaseen ennen kuin paketoin näillä väripapereilla.

Aijai, eikö ole hieno?!  Voittaa kaupan suklaakalenterin 100-0.

Punnitse ja Säästä halusi antaa yhdelle teistä mahdollisuuden suuremman luokan herkutteluun. Laitankin nyt jakoon 100 euron lahjakortin, jonka voi voittaa itsellee kertomalla tämän postauksen perässä, mikä on joulun paras itse tehty herkku? Aikaa osallistua on suununtaihin 1.12. saakka. Sunnuntain aikana kommentoineet ovat vielä mukana arvonnassa!

*Yhteistyö Suomen Blogimedian kautta