Menu

Tiensivu tekee pyrografiasta muotia

En ole koskaan tiennyt, että nahkatakille voi antaa uuden elämän polttamalla. Olen nyt viisaampi, kiitos uunituoreen suomalaisen suunnittelijakaksikon, jotka työskentelevät nimellä  Tiensivu.

Kaksi kuukautta vanhan Tiensivun konsepti on kiinnostava: suunnittelijat Helinä ja Ilpo uudistavat vanhoja kotimaisia nahkatakkeja polttamalla niiden pintaan kuvioita pyrografiaksi kutsutulla tekniikalla. Pyrografia eli polttopiirustus tarkoittaa käytännössä kuumennetulla työkalulla kaivertamista ja tekniikkaa on käytetty kansantaiteessa mm. puun, nahan ja sametin kuvioimisessa.

kc-tiensivu3Kuva: tiensivu.fi

Tiensivun ensimmäinen mallisto koostuu kahdeksasta nahkatakista, joiden pintaan on tehty aivan hurmaavia folklorehenkisiä kuvioita. Koska kuvioita ei ole tehty värillä, ne eivät haalistu tai irtoa, eikä vaate vaadi pyrografisen käsittelyn myötä minkäänlaista erikoiskohtelua.

Olin eilen paikalla jännäämässä, palkitaanko joku kolmesta ehdolla olleista Suomen Blogimedian blogeista Gloria Blog Awardseissa. Tuon tällaisissa tilaisuuksissa mielelläni esille kotimaista muotia ja kysyin, josko Tiensivulla olisi jotakin meikäläiselle sopivaa lainattavaksi. Sain postissa punaisen nahkatakin, joka oli just hyvä!

kc-tiensivu

kc-gloriablogawardsEilisissä hippaloissa Weekday Carnivalin Riikan ja Varpusen Susannan kanssa

Alempi kuva: Markku Niskanen Gloria Blog Awards

Omistan ennestään itsekin punaisen nahkatakin, vanha kotimainen tekele sekin. Se päällä en kuitenkaan olisi ehkä voinut lähteä cocktailtilaisuuteen, mutta tällainen polttokuviointi tekee väljästä nahkarotsistakin salonkikelpoisen.

Tiensivun nahkatakin lisäksi päällä oli lähes pelkkää kotimaista: päässä oleva Nurmen turbaani on kasvanut ilmeisesti kiinni takaraivooni. Ranteessa on kalannahasta valmistettu Viona Blue -clutch ja ranteessa on saman merkin ranneke. Jalassa puolestaan ovat suomalaiset Woodpecker-puukkarit. Ne ovat hämmentävää kyllä erittäin mukavat, mutta paksut nahkanyörit tahtovat aueta. Mitenköhän ne saisi pysymään kiinni? Yläpuolen kuvaa katsoessa tajusin, että sukkikset olisi kyllä pitänyt jättää kotiin, koska kengät näyttävät niiden kanssa lähinnä terveyssandaaleilta… Noh, aina ei voi onnistua. Onneksi look on muuten kiva — ainakin musta. Ja sehän muodissa on tärkeintä, että itse viihtyy. Ei muiden mielipiteestä niin väliä.

kc-vionablue

Kalannahkaa ranteessa…

kc-tiensivu2

… ja kädessä.

Kiitos Tiensivulle takkilainasta ja onnea uudelle merkille!

Esittelen teille ensi viikolla myös toisen kiinnostavan kotimaisen uutuusbrändin muodin saralta, jonka releissä on tällä viikolla kekkuloinut. Instagram-seuraajat tietävätkin… 😉

Nyt heitän niskaan ulkovaatteet ja painun haravointihommiin. Viikonloppuja!