Menu

Keskivartalo kuntoon: belly binding

Olette nähneet Insta- ja FB-feedissä kuvia minusta kietoutuneena korsettiin viimeisten viikkojen aikana. Kyseessä on ikivanha menetelmä synnytyksestä palautumiseen, belly binding, eli suomeksi vatsan sitominen. Olen veivannut tämän 13-metrisen kangaspalan ylleni päivittäin nyt kolmen viikon ajan ja täytyy sanoa, että tulokset vakuuttavat.

uk.bellybinding

Belly Bind ekaa päivää päällä.

Ei sikäli: luonto jeesii synnyttänyttä ja kroppa on suunniteltu palautumaan synnytyksestä itsestäänkin, ja etenkin imetys tekee tehtävänsä — jos siis ajatellaan ihan vaan kilojen karisemista. Vatsan sitominen ei kuitenkaan ole vain estetiikkaa, vaan se auttaa paitsi vatsalihasten palautumista, myös ehkäisee mahdollisia selkävaivoja, jotka voivat alkaa vaivata, jos lihaksisto ei palaudukaan ja äidille jää vatsan keskelle erkauma. Vatsan sitominen myös auttaa sisuskaluja löytämään paikkansa uudelleen ja ehkäisee epämiellyttäviä sisäelinten muljahteluita.

a2079151390ce09361b067_mEn olisi tiennyt mitään korsettihommista, ellei alunperin Hanne olisi kertonut, kuinka aikoo käyttää sellaista synnytyksen jälkeen. Jenkeissä modernit wrapit (kuvassa) ovat ihan yleinen juttu, suorastaan trendi. Hollywoodin julkkismutsit wräppäävät itsensä ja niin tekee myös tavallinen nainen Yhdysvalloissa:

Everybody’s doing it.

Jessica Alba admitted to wearing two corsets day and night to help whittle her waist back to its prepregnancy size.

Gwyneth Paltrow poured herself into two pairs of Spanx to push her post-pregnancy pudge into submission.

***

”I bound my post-pregnancy belly for 40 days and nights and I absolutely believe that wrapping your belly is the best method to get your body back,” Brooke Burke told us in an exclusive interview.

”After four babies, the proof is in the pudding but I didn’t do it without help,” said the Dancing with the Stars co-host, who created her own line of wraps for new moms.

Lähde: nydailynews.com ja modernmom.com (myös kuva)

Kuvan moderni wrap on siitä kätsy, että se menee vaatteiden alle. Mutta voin vain kuvitella, kuinka hiostava se on… Itse testasin vähän erilaista menetelmää, Belly Bindiä. Pitkä kangaspala kiedotaan tiukasti keskivartalon ympärille päivittäin, vähintään kolmen viikon ajaksi. Uudelleenkiedottava bindi on aina oikean kokoinen, eikä jää isoksi vatsan kutistumisen myötä (niin kuin wrapille voi käydä). Lisäksi puuvillakangas on ekologinen valinta ja koko liina tosi simppeli konseptiltaan.

Otin alunperin korsettiasian puheeksi Bebes-liikkeessä, koska ajattelin tämän edistyksellisen äiti-vauvaputiikin olevan Suomessa askeleen edellä muita. Bebesiin saattaakin pian olla tulossa myyntiin wrappeja, mutta vielä niitä ei sieltä saa. (EDIT: Käpylän Hippulasta saa kuulemma wrappejä jo nyt!). Löysin kuitenkin vaihtoehton — tai vaihtoehto löysi minut! Doula nimeltä Tara Lange pyörittää Babyjoy-nimistä yritystä ja otti minuun yhteyttä kertoen, että opettaa äideille Malesiasta lähtöisin olevaa Bengkung Belly Bindingia, tapaa sitoa vatsaa, että pian olisi luentokin aiheesta. Menin tietty ja päätin testata Belly Bindiä synnytyksen jälkeen.

Opin, että Belly Bind:

  • Auttaa kuromaan äidin vatsaa, lantiota ja kylkiluita kapeammaksi
  • Pitää imettäessä ja vauvaa kantaessa ryhdin hyvänä
  • Ehkäisee selkä- ja niskavaivojen syntymistä
  • Nopeuttaa synnytyksen jälkeisen verenvuodon prosessia luonnollisella tavalla
  • Auttaa erkaantuneisiin suoriin vatsalihaksiin vetäen ne lähemmäksi toisiaan

(Lue lisää BB:n hyödyistä täältä.)

Jos naiselle jää synnytyksestä paha erkauma, eikä sitä hoida kuntoon, saattaa se ilmetä esimerkiksi pahoina alaselkäkipuina. Aika harva nainen kuitenkaan ehkä hoksaa, että selkäkipujen takana saattaisi olla vatsan puolen ongelma!

Minä halusin olla ehdottomasti koekaniinina, koska nopea palautuminen todellakin kiinnosti, enkä kokenut menettäväni testaamisessa mitään. Tara tuli meille kotiin sitomaan minut viikon päästä synnytyksestä, kas näin homma hoituu:

Löydät Taran sivuilta saman homman selostettuna.

Vaikka korsetti näyttää monimutkaisesti sidotulta, ei se ole sitä, kuten videokin todistaa. Ekat päivät Sam hoiti sitomisen, mutta huomattuani, että saan korsetin laitettua itsekin, aloin kuroa sitä itsekseni. Kun on kaksi lasta, ei ole helppoa löytää aamusta aikaa sidontahommille (heh) ja minun päivärytminikin on ihan hakusessa. Usein nukun vauvan kanssa silloin, kun Samilla olisi aamulla aikaa laittaa minulle korsetti. Niinpä päätin hoitaa asian omin käsin.

Pidän korsettia yötä päivää, mutta aamulla se kyllä vaatii uudelleenasennusta yön jäljiltä. Käytännössä laitan sen päälleni siis kahdesti päivässä, illalla suihkun jälkeen ja aamulla saatuani skidin ekoille päikkäreille. Hommaan ei mene kuin 3-4 minuuttia.

kc-bb1

Belly Bind ekana päivänä ja kolmen viikon käytön jälkeen

Onko kolmessa viikossa tapahtunut muutosta? Vasemmalla kuva, miltä vatsan seutu näyttiekana päivänä korsetin kiedonnan jälkeen (eli 8 päivää synnytyksestä). Oikealla oleva kuva on otettu tänään, tasan neljä viikkoa synnytyksestä. Eroa ei ehkä heti huomaa, mutta hyvä vertailukohta on rintavarustukseni: rinnat ovat kuvissa saman kokoiset, mutta rintoihin nähden vatsa on laskeutunut huomattavasti oikeanpuoleisessa kuvassa.

Tältä keskivartaloni näyttää nyt, kuukausi synnytyksestä:

kc-bb2

Vatsa pömpöttää yhä, mutta aika vähän. En tarkalleen muista, miten nopeasti keskivartalo palautui esikoisen jälkeen, mutta en usko, että näin nopeasti! Voin jo käyttää omia vaatteitani ja se tuntuu tosi vapauttavalta.

Synnytykseni oli helppo ja nyt korsetin myötä on olo, että haluaisin jo palata salille ja lähteä lenkille. Maltan nyt kuitenkin vielä, mutta on mahtavaa kokea, että vartalo tuntuu siltä kuin aina. Ettei ole toipilas.

kc-bb3Mikäli hippilook miellyttää, voi Belly Bind päällä lähteä mainiosti ihmisten ilmoille. Jos valitsee värikkään kankaan, toimii korsetti kuin asusteena. Minulla on valkoinen Bindi, joka ei näytä asusteelta vaan isolta laastarilta. 🙂 Toisaalta, olen ollut tähän saakka lähes koko ajan kotona, joten asia ei ole haitannut. Ne muutamat kerrat, jotka olen ollut ihmisten ilmoilla, olen jättänyt Bindin kotiin.

Nukkuminen sen kanssa on yllättävän iisiä, vaikka se aluksi epäilyttikin.

En tiedä kuinka kauan pidän korsettia, mutta saattaa hyvinkin olla, että kiedon itseni siihen kotioloissa kolmen kuukauden ajan. Tämä eka kolme viikkoa ainakin on mennyt hujauksessa.

Suositus muuten on, että bindiä käytetään ainakin kolme viikkoa yötäpäivää ja sen voi laittaa 4-5 päivän päästä normaalista alatiesynnytyksestä. Jos on kokenut sektion, joutuu homman kanssa odottelemaan 2-3 viikkoa. Kiinnostavaa on se, että bindiä voi alkaa käyttää vaikka vuosia synnytyksen jälkeen, ei siis kannata ajatella, että homma olisi jotenkin ”menetetty”, vaikka et olisikaan synnyttänyt hiljattain!

Itse kävin Taran ja fysioterapeutti Ira Rissasen Pömpöttääkö-luennolla, jolla kerrotaan mm. erkaumaongelmasta ja vatsan sitomisen hyödyistä. Ira on Kätilöopistolla lantionpohjafysioterapeuttina ja suosittelen ehdottomasti jokaista odottajaa käymään luentonsa, sen verran kiinnostavaa oli asia alusta loppuun. Miksei näistä hommista puhuta mitään neuvolassa?! (Alleviivattakoon, että Ira luennoi siis Taran kanssa oman yrityksen kautta, ei Kätilöopistolla, vaikka työskenteleekin siellä fysioterapeuttina.)

Ira kertoi, että mikäli vatsalihakset eivät palaudu, voi erkaumaongelma aiheuttaa mm. mainittuja alaselkäkipuja, mutta myös lantionpohjan kipuja,  laskeumavaivoja, virtsankarkailua sekä ulosteen- ja ilmankarkailua. Nämä ovat todella arkoja juttuja, joihin naiset harvoin kehtaavat hakea apua. Hienoa, että Rissanen ja Lange nostavat arkoja aiheita esille ja kertovat tavoista saada itsensä kondikseen.

Vatsan sitominen ei ole uusi juttu, vaan se on kokenut uuden tulemisen:

Wrapping or binding the body after a baby is nothing new in many cultures, and is rooted in traditions from all over the world. Japanese women wear a “sarashi” for binding, Latino women wrap themselves with a “faja,” and there are similar traditions everywhere from Asia and the Middle East to Europe and South America. In fact, North Americans may be the last people to this popular party.

Lähde: nydailynews.com

Suomessakin on muuten oma vatsan sitomisen historiansa: vielä vuonna 1971 on todistettavasti tekniikkaa käytetty ainakin kotisynnytysten yhteydessä, mutta sittemmin tavasta luovuttiin. En löytänyt verkosta juuri mitään tietoa, mutta eräs lukijani lupasi haastatella mummoaan, joka kuulemma tietää aiheesta jotakin. Laitan infoa teille heti kun olen viisaampi.

En ole Belly Bind -aiheessa ekspertti, joten kannattaa lähestyä suoraan Taraa, mikäli on kinkkisiä lisäkysymyksiä… Minulta toki voi kysellä omia fiiliksiä, jos joku jäi askarruttamaan!

Hinnasta: Tara tekee kotikäyntejä synnyttäneille ja tällainen Belly Bind ja tunnin opetussessio kustantavat 105 euroa, mikäli bindin vuokraa kahdeksi viikoksi. Jos sen haluaa vuokrata kuukaudeksi, kustantaa homma 135 euroa ja mikäli bindin haluaa lunastaa itselleen, on hinta 180 euroa. Tara kertoi, että tähän mennessä yksikään äiti ei ole halunnut palauttaa korsettiaan. Kertonee jotakin siitä, kuinka hyödylliseksi naiset sen kokevat.

Itse olen todella yllättynyt ja iloinen siitä, että löysin tavan nopeuttaa omaa palautumistani. Lämmin suositus!