Menu

Haitallisia kemikaaleja kantorepuissa

Ei kuvittelisi, että etenkään lapsille tarkoitetuissa tuotteissa saa käyttää terveydelle vaarallisia kemikaaleja. Voisi ajatella, että terveydelle vaarallisia aineita löydetään pistokokeissa sillon tällöin, mutta että niitä saa käyttää esimerkiksi lasten kantamiseen suunnitelluissa kantorepuissa — se kuulostaa järjen vastaiselta.

kc-kantorepputesti

Olemme juuri etsimässä reilun kolmen kuukauden ikäiselle vauvallemme sopivaa kantoreppua ja monta asiaa on otettava huomioon: paitsi että repun on oltava ergonominen ja näytettävä siistiltä, on sen pukemisen oltava helppoa, eikä repun materiaaleissa saa olla haitallisia kemikaaleja.

Olen testannut nyt kolmea eri laista vempelettä. Omana meillä löytyy jo Manduca (ostettiin vähän paniikkikiireessä se), lastentarvikekauppa Hippulasta on parhaillaan lainassa Catbird Baby ja Hertta lainasi testiin BabyBjörn Originalin. (Meillä on myös omana trikoinen kantoliina, siitä lisää edempänä tekstissä.)

Kolmen kuukauden ikäinen ja valpas vauvamme ei halua hengailla lattian tasossa, kun kaikki kiinnostava tapahtuu paljon korkeammalla. Hector haluaa kovasti ylös, eikä esimerkiksi sitteri ole enää kovin mieluisa paikka. Tyyppi haluaa olla mukana menossa ja mikäs häntä olisi kantaessa, kunhan saisin skidin roikkumaan mukana ergonomisesti.

Neljä vuotta sitten kannoin Islaa paljon sekä kantoliinassa että -repussa. Muistan miettineeni etenkin silloisen BabyBjörnimme materiaaleja, kun lapsi käytännössä imi reppua koko ajan siinä ollessaan. Reppu oli meillä ystäviltä lainassa ja jo muutamat lapset jo nähnyt, joten tuudittauduin ajatukseen, että siitä on todennäköisesti jo pesty ja imetty pahimmat kemikaalit veks — jos sellaisia nyt on ollut ensinkään. Olin liian väsynyt selvittääkseni asiaa, tuntui että oli niin paljon uutta ja arki yhtä selviytymistä. Näin ajattelee varmasti moni uusi vanhempi ja siksi mm. tällaiset olennaiset kemikaaliasiat jäävät selvittämättä.

kc-hugabub

Isla unilla kantoliinassa kesällä 2010

Se BabyBjörn on palautettu ajat sitten omistajilleen, mutta kuvan kantoliina meillä yhä on. Trikoinen Hug-a-bub -liina on ihan ok, mutta ainakin Isla nukahti siihen aina. Nyt olisi haussa kantoväline, jossa lapsi voi olla kun hän on hereillä. Juuri unilta herännyt poikani on superiloinen ja hauskaa seuraa ja pitäisin häntä mieluusti kantorepussa kotona touhutessa tai vaikka kaupassa piipahtaessa, kun vain löytyisi hyvä reppu.

Kuten todettua, on ergonomian lisäksi tärkeää ottaa huomioon, mitä materiaaleja vauva repussa ollessaan imeskelee. Silloin kun vauva on repussa kasvot menosuuntaan, on repun reuna usein suussa.

kc-kuluttaja_testi

Kuluttaja-lehti on tänä vuonna julkaissut testin, joka jokaisen kantovälinettä hankkivan kannattaa lukaista läpi. Testissä on vertailtu 10 kantovälineen ominaisuuksia, ergonomiaa, turvallisuutta ja myös kemikaalipitoisuutta. Vertailussa erottuivat selvästi hyvät ja huonot, mutta se mikä yllätti minut oli, että kolmesta kantovälineestä löytyi terveydelle vaarallisia kemikaaleja: kahdesta repusta löytyi palonestoaineita ja rengasliinasta ympäristölle haitallista nonyylifenolia. Ei tunnu kovin mukavalta ajatella, että lapsi mahdollisesti imee itseensä näitä kemikaaleja repussa ollessaan.

Kuluttajan jutussa todetaan:

Runsaasti kemikaaleja löytyi kahdesta repusta: Stokken MyCarrierissa oli 0,44% haitallista palonsuoja-ainetta, TDCPP:tä ja pieniä määriä kahta muuta haitallista palonestoainetta. Britax-kantorepusta löytyi 0,55% TCPP-nimistä palonestoainetta.

Myös Infantino Flip -kantorepusta löytyi pieniä määriä haitallisia TCEP- ja TCPP-palonestoaineita. Babylonia BB-Sling -kantoliinasta puolestaan löytyi pieni määrä (0,027%) kalojen lisääntymiskyvylle haitallista nonyylifenolia.

Nämä kemikaalit eivät ole välittömästi hengenvaarallisia, mutta terveydelle vaarallisia silti: esimerkiksi Stokken ja Infantinon tuotteista löytynyt TCEP ja toinenkin Stokken tuotteesta löytynyt kemikaali TDCPP, on todettu syöpää aiheuttavaksi ja hedelmällisyyttä heikentäväksi. Kuluttaja kertoo, että esimerkiksi New Yorkin osavaltio on kieltänyt TCDPP.n lastentuotteissa kokonaan. ”Kemikaali irtoaa tavaroista ja tekstiileistä helposti imeskellessä” kerrotaan lehdessä. Ärsyttävintä on se, että nämä kemikaalit ovat tuotteissa aivan turhaan.  Miksi kantorepussa tarvitaan palonestoaineita? Kuka käyttää kantorepun lähellä tulta?

carrier-for-baby-manducaTsekkasin tietenkin heti, miten nämä kolme itsellä testissä olevaa tuotetta sijoittuvat Kuluttajan vertailussa. Manducamme (kuvassa oikealla) oli ilahduttavasti Kuluttaja-testin voittaja! Ergonominen, turvallinen ja kemikaalivapaa.

Catbird Baby -reppua ei testissä harmikseni ollut, mutta BabyBjörnejä oli jopa kaksi: BabyBjörn One jakoi Manducan kanssa ykkössijan ja meillä parhaillaan testissä oleva BabyBjörn Original sai 3,4 pistettä viidestä, vertailussa viidennellä sijalla siis. Minusta Manduca kieltämättä tuntuu BabyBjörn Originalia mukavammalta päällä, mutta kun on ongelma: Manducassa vauvaa voi kantaa vain kasvot vanhempaa kohti. Hectorilla on pää vääränä koko ajan kun skidi haluaa olla kasvot menosuuntaan. Turhauttavaa. Haluaisin niin käyttää Manducaa, joka on vieläpä kemikaalivapaakin!

No mutta, koska haussa on kasvot menosuuntaan mahdollistava reppu, otin kiinnostuneena vastaan Hippulasta testiin tarjotun CatbirdBaby Metropolitan Pikkolo-repun: reppu on Manducaa kevyempirakenteisempi, mutta tekniikaltaan tosi samanlainen ja tässä lapsi voi olla kasvot menosuuntaan. Reppu vaikutti hyvältä!

Manducassa ottaa nuppiin paitsi se, että lapsi voi olla repussa vain selkä menosuuntaan, myös paksut olkaimet: ne ovat niin pulleat, ettei repun päälle voi pukea esimerkiksi ohutta takkia. Haluaisin nimenomaan käyttää kantoreppua niin, että puen sen päälle ohuen rotsin, mutta Manducan kanssa ei onnaa. Näyttää siltä, että takin alla on kominkertaiset olkatoppaukset. 😀

Pikkolon päälle (kuvassa) sen sijaan voi pukea takin helposti. Kysymys vaan kuuluu: miksi ihmeessä näissä repuissa on aina roikkuvia piuhoja joka suuntaan? Siis todellisuudessa on. Mainoskuvassa ei tietenkään ole.

kc-pikkoloCatbird Baby Pikkolo-repun mainos vs todellisuus

Kuten kuvissa näkyy, voi skidi olla Pikkolossa kummin päin vaan ja reppu on tosi kevyt, josta pisteet ehdottomasti, mutta en hitsi vie tykkää noista roikkuvista johdoista alkuunkaan. Mainoskuvassa piuhat ovat lyhyemmän näköiset, mutta todellisuudessa kun molemmin puolin lasta roikkuu kaksi aika pitkää hihnaa (joita ei voi esim. lyhentää), antaa se epäsiistin ja liian erähenkisen vaikutelman. Haluaisin kantaa vauvaa niin, että en näytä olevani matkalla eräreissulle.

you-can-carry-your-child-facing-outwards-from-five-months-in-the-babybjorn-baby-carrier-original.Siisteys ja simppeliys ovatkin seikkoja, jotka saavat taipumaan BabyBjörnin suuntaan. Ruotsalaiset ovat hioneet kantoreppuhommat esteettisesti huippuunsa, eikä ylimääräistä roku missään. Vain yhdet säätöhihnat molemmin puolin. Plus että reppu on superkätevä pukea ylle. Eikä haitallisia kemikaaleja ole käytetty.

Täytyy myöntää, että BabyBjörnin kemikaalivapaus vähän yllätti. Näitä Kuluttajan testissään löytämiä palonestoaineita kun näet on mitä ilmeisimmin reppujen pehmusteosissa ja BabyBjörn on todella ”topattu”.

Vaikka parhaillaan ystävältä testissä oleva BabyBjörn Original ei tunnukaan minusta tarpeeksi ergonomiselta, taitaa olla niin, että pitää testata Kuluttajan toista testivoittajaa, BabyBjörn Onea. Harmillisesti se on tietenkin testin kallein reppu, 175 euron hintainen. Aika suolainen.

Ehkä vielä koitan säätää noita Pikkolon johtoja, koska tykkään kyllä siitä, että reppu on todella kevytrakenteinen ja menee pieneen tilaan. Pikkolo on helppo ottaa laukkuun mukaan siinä, missä esimerkiksi BabyBjörn vie paljon enemmän tilaa.

Huoh tätä vertailua… Haluaisin vaan yhden_hyvän_kantorepun. Saas nähdä mihin päädyn, palaan asiaan kun tämä suuri dilemma on ratkaistu!

Psst… Hyviä reppuvinkkejä otetaan mielellään vastaan! Kuluttajan testissä kolmanneksi tuli Cybex-merkkinen reppu. Onko jollain siitä kokemuksia?