Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Vauvan ja äidin osteopaattinen hoito synnytyksen jälkeen

Olet ehkä huomannut saitin oikean laidan yhteistyö-bannerin? Mommy & Me* on klinikka, jonka kanssa blogini tekee vuoden verran yhteistyötä. Tätä ennen osteopatia oli itselleni melko vieras asia, mutta keväällä valmistautuessani synnytykseen aloin törmätä osteopatiaan siellä täällä. Opin, että esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassa on yleistä, että vauvoille tehdään osteopaattinen hoito heti syntymän jälkeen. Hoidon avulla vauvan oloa helpotetaan erilaisten synnytyksessä aiheutuneiden kiputilojen ja vastaavien osalta.

Selvitin asioita ja havaitsin, että Suomessakin voi saada osteopatiasta apua synnytyksen jälkeen (ja toki jo ennen). Samoihin aikoihin Mommy & Me lähestyi Suomen Blogimediaa yhteistyön osalta ja pian tapasinkin lastenlääkäri Hanna Roihan, jonka kanssa meillä synkkasi heti mainiosti. Kerroin lääkärille esikoiseni koliikista ja kyselin, voisiko osteopatialla auttaa tätä uutta vauvaa, mikäli koliikki vaivaisi häntäkin? Roiha kertoi, että Islan koliikki on saattanut olla pitkän ponnistusvaiheen myötä aiheutunutta päänsärkyä, jonka myötä vauva on itkenyt paljon ja haukkonut ilmaa, näin saaden aikaan myös vatsakivun itselleen. Tämän kun olisin tiennyt neljä vuotta sitten! Neuvolassa kehoitettiin ostamaan apteekista Cuplatonta jne. Ei juu tehonnut sitten alkuunkaan. Kärvistelimme skidin ekat elinkuukaudet koliikin kanssa, ihan helvettiähän se oli. Kuunnella pienen ihmisen tuskaa joka ilta, monen tunnin ajan. Siinä olisi ollut ihan kiva saada tietoa vaihtoehdoista. Taas kerran länsimainen lääketiede koittaa lääkitä potilasta korjaamatta oireen aiheuttajaa pois päiväjärjestyksestä. Turhauttavaa.

No mutta nyt olen viisaampi!

Mikäli pojalleni alkaa ilmetä mitään koliikkiin verrattavaa, testaamme Hannan kanssa osteopatiaa hoitomuotona. Toistaiseksi hän ei onneksi ole antanut syytä epäillä koliikkia, mutta yleensähän se puhkeaakin 2-3 viikon iässä, eli on tässä vielä mahkuja siihenkin. Pitäkää sormet ristissä, että säästyisimme toiselta koliikkilapselta…

Lääkäri Roiha tuli vastikään kotiimme tekemään osteopaattisen hoidon sekä minulle että pojalle (on nyt 2 viikkoa vanha). Mukanaan kulki kätsy pöytä, jonka Hanna pystytti olohuoneeseen. Eka hoidettiin poika, sitten mut.

kc-osteopatia2Olohuone muuttui vastaanotoksi

Hanna käsitteli vauvan raajat, lantion, selkärangan, pään alueen jne. Käytännössä osteopatia on käsillä tunnustelua ja kevyin liikkein hoitamista (lue aikaisempi postaukseni aiheesta). Jostain syystä vauva on ollut vähän levoton ja Hanna pani merkille, että poika pitää päätään käännettynä mielummin oikealle. En ole itse tätä hoksannut, mutta kun hän kysyi asiasta ja aloin miettiä, ja tosiaan: hoitopöydällä soiva lelunsa on oikealla, koska vauva katsoo sinne puolelle mielummin kuin vasemmalle, samaten leikkimaton lelut. Sylissä pää on aina oikealle, kysyin Samiltakin varmistuakseni, ja hän oli pannut merkille saman. Hanna totesi, että syy saattaa olla niskakivussa: kallonpohjan ja ylimmän niskanikaman välinen nivel oli jumissa ja aiheutti jännitteitä ja siksi poika oli levotonkin.

Hanna otti hellästi kiinni vauvasta ja teki käsillään jotakin, ja vauvan itku loppui siihen ja vauva rentoutui! Aika jännittävää.

kc-osteopatia1

Hanna kuunteli myös pojan keuhkot ja sydämen ja niskakivun lisäksi oli vain lievää häiriötä vasemman puoleisesta lantion ja pallean alueella. Hanna teki lisäksi myös lääkärin tarkastuksen ja mm. kuunteli keuhkot ja sydämen, tutki aukileen ja pulssit jne. Poika on kaiken kaikkiaan hyvässä kunnossa — niin kuin myös minä. Täytyy sanoa, että kyllä minä olenkin tehnyt kaikkeni pitääkseni itseni kondiksessa: kuntoillut melkein raskauden loppumetreille asti, syömällä fiksusti, lepäämällä tarpeeksi (vaikka kesän aikana onkin ollut pari muuttoa), rasvaamalla kroppaa (ei tullut raskausarpia), hengitysharjoituksia opettelemalla, välttelemällä turhia kosmetiikkakemikaaleja jne. Kaiken kaikkiaan olen koittanut kuormittaa itseäni ja kehoani mahdollisimman vähän, tosin liikunta on hyvää rasitusta ja sitä olen tehnyt niin paljon kuin on hyvältä tuntunut.

Hanna totesi, että elimistöni on toipunut tosi hyvin, eikä mitään merkkejä mistään epätavallisesta ole, paitsi lapojen välissä. Hanna kysyi, onko ko alueella ollut kipuja ja totesin, että onpa hyvinkin. Tiedostan nostavani vauvaa unenpöpperössä väärin, ja luultavasti siksi lapojen väli on kipeytynyt. Muuten mulla ei ole ollut selkäkipuja vuosiin, ei myöskään raskausaikana. Hämmentävää, miten ammattilainen osaa käsillä tunnustelemalla löytää kipukohdat! En ollut maininnut nimittäin Hannalle selkäkivusta mitään, ennen kuin hän itse kysyi. No, toisaalta, siihenhän se osteopaattien ammattitaito perustuu, käsillä tutkimiseen (hierojakin osaa auttaa potilasta käsillään tunnustelemalla).

Selkäkipuni, lapojen välinen, rintakehän yläosassa oleva “tiukkuus” on tärkeä hoitaa kuntoon, koska alueella on vaikutusta sympaattiseen eli stressihermostoon. Tapaamme Hannan taas kuukauden päästä, jolloin katsastamme selkäni tilannettaa uudelleen.

Näinä ekoina vauvaviikkoina on ihana saada lääkäri kotiin, koska pienen kanssa lähteminen ei ole iisiä, aikatauluja kun on vaikea sopia. Kiva juttu on myös se, että nyt perheellämme on lääkäri, joka ei vaihdu jokaisella lääkärikäynnillä. Hän pääsee kartalle lasten ja minunkin terveys- ja sairasteluhistoriasta ja osaa peilata kulloistakin tilannetta sen mukaan. Itseäni turhauttaa vaktavasti se, että terveuskeskuksessa on aina vastassa uusi lääkäri ja tuntuu, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa potilaasta.

*Sisältöyhteistyökumppani

= Yhteistyöni Mommy & Me:n kanssa tarkoittaa käytännössä sitä, että me saamme hoidon maksutta ja minä kerron teille kokemuksiamme osteopatiasta. 


Kaksoiselämää

Elän kaksoiselämää ja mietin, kummasta pidän enemmän: kaupunkiasumisesta Kalliossa, vai rauhallisesta maalaiselosta Puu-Käpylässä. Koko maallinen omaisuutemme vaatteita lukuunottamatta on Kallion vesivahinkokämpässä ja käymme kerrostaloasunnossa joka viikko kastelemassa kukkia ja tsekkaamassa postit jne. Taloyhtiössä on kivoja tyyppejä ja olemme kotiutuneet uuteen kotimiljööseen hyvin, harmitti lievästi joutua heti evakkoon uudesta kodista.

kc-kallio

Kallio <3

Asumme kuitenkin toistaiseksi evakossa omakotitalossa Käpylässä ja on pakko myöntää, että täällä on aika ihanaa. Kauniit huvilat ja vehreät pihat… Miljöö on aivan kuin satukirjasta ja ilma raikasta. Sen nimittäin olen huomannut, että ilmanlaadussa on selkeä ero Kallion ja Käpylän välillä, paljon selkeämpi kuin kuvittelin.

Mutta sitten, palvelut. Kalliossa pääsen minuuteissa kaikkialle mihin tarvitsee: Hakaniemen halli ja tori, Silvoplee, Sandro, Ekolo, kahvilat, ruokakaupat, neuvola, kirjasto, posti, skidin päiväkoti oma työhuoneeni… Olin kaavaillut liikkuvani vauvan kanssa aktiivisesti ihmisten ilmoilla, mutta nyt olenkin keskellä omakotitaloaluetta, jossa ei edellämainituista ole tietoakaan. Pääseehän täältä liikkumaan julkisilla ja etenkin fillarilla polkaisee Hakaniemeen alle vartissa, mutta tuollaista puolitoistaviikkoista ei viitsi kärräillä kauhean kauas, kun elämässä ei vielä ole päivärytmiä.

Tulen todennäköisesti liikkumaan akselilla K-Mustapekka, Pasilan asema ja nämä ihanat Käpylän kadut ja kujat. Ihan ok sekin, elämässä tärkeintä on nyt tuo pieni ihminen, jonka mukaan mennään aika totaalisesti hetken aikaa. MUTTA myönnän, että olisi aika ihanaa hakea lounas Silvopleestä silloin, kun on valvonut yön, eikä jaksa tehdä ruokaa. Napata raakasuklaalevy, kookosvettä ja luomuvihannekset Ekolosta samalla kun tsekkaa luonnonkosmetiikkahyllyn uutuudet. Hakea joku turhanpäiväinen naistenlehti R-kioskilta matkalla kotiin ja ehkä pysähtyä Karhupuiston lippakioskilla himoitsemaan herkkuja. Ja käydä kastelemassa viherseinää työhuoneella, joka on kolmen minsan päässä kotoa ja taas kerran päättää, että vielä joku päivä saan hankittua kasviseinälleni uuden pumpun, joka hoitaisi kastelun puolestani (mutta salaa olen kuitenkin tyytyväinen, kun joudun kastelemaan seinän itse, joku siinä viherpeukaloinnissa tyydyttää).

Nyt pitää opetella lataamaan kauppareissulla kassit kerralla täyteen kaikkea, kun ruokakauppa ei ole ihan nurkan takana. Kaapissa on aina oltava perusjutut, siinä missä Kalliossa voi kipaista kauppaan minuuteissa. Pitää delegoida viherseinän kastelu ja pyytää Samia kiikuttamaan ruokaa silloin, kun en jaksa tehdä itse.

kc-kirjat

Jos tilanteesta hakee hyviä puolia, on se kirjaprojektini, joka ehkä pääsee vauhtiin jahka poika löytää unirytminsä. Olen kakkoskirjasta älyttömän innoissani, mutta bestselleriksi noussut esikoisteos asettaa aika paljon paineita. En halua tehdä mitään rimaa hipoen. Siksi tämänkertainen kirjaproggis kestänee vuosia, ellen sitten yllätä itseäni. Kai sekin on mahdollista…

Kun on synnyttänyt maailmaan ihmisen, saa taas perspektiiviä kaikkeen. Supertärkeitä asioita on elämässä oikeastaan aika vähän, tärkein tuhisee tuolla sängyssä, toinen yhtä tärkeä on päiväkodissa ja kolmas tärkeä on juuri häntä hakemassa. Minua ei stressaa juuri mikään ja onnelliseksi tekee se, jos/kun koko perhe saa nukuttua ja syötyä. Nyt kun on kattokin pään päällä.

Melko leppoisissa tunnelmissa teille kaikille ihanaa viikkoa toivottaen, univajeinen bloggaaja.


Synnytys kuin oppikirjasta

Terkkuja Käpylästä. Muutimme perjantaina evakkoon vesivahingon keskeltä ja paria päivää ennen sitä synnytin pojan. Totuttelen parhaillaan siis uuteen perheenjäseneen sekä sijaiskotiin. Vaikka elämäntilanne ei ehkä ole ideaalein muutolle ja säädölle, on kaikki mennyt tosi hyvin. Poltin käämini vakuutusyhtiön hitaan toiminnan vuoksi, mutta onneksi tuttujen kautta löytyi sijaisasunto. Ja synnytyskin meni hyvin. Vihdoinkin kuukausien muuttorumba on ohi ja poika on sylissäni, terveenä ja ihanana.

kc-vauvaKiitos kaikille Instassa ja FB:ssä onnitelleille!

Kotiuduimme sairaalasta nopeasti, reilu vuorokausi synnytyksestä. Kärvistelin kotona supistusten kanssa aika pitkään, synnytys kesti Kätilöopistolla vain kolme tuntia.  Vauva syntyi kahden ponnistuksen taktiikalla (kesti kaksi minuuttia)! “Kuin oppikirjasta” totesi kätilötuttuni vastikään. En tiedä, mikä on “oppikirjasynnytys”, mutta ilmeisesti sellainen, jossa äiti on kotona mahdollisimman pitkään ja selviää synnytyksestä pahemmitta vaurioitta. En voi uskoa, että lapsi voi tulla maailmaan niin helposti, Islan kanssa kun ponnistusvaihe kesti otsatarjonnan takia 1,5 tuntia

Nyt täällä opetellaan taas vauva-arkeen ja väliaikaisiin, uusiin kotihuudeihin.

Voi tätä onnea!

***

Jos et ole itse raskaana, postauksen loppuosa tuskin kiinnostaa, mutta teille jotka olette tai harkitsette lapsen hankintaa, tässä oma synnytyskokemukseni. Meni meinaan kuin Strömsössä ja sai minut muuttamaan asennettani koko hommaa kohtaan.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, synnytin neljä vuotta sitten lähes luomusti, ilman puudutusaineita, pelkän ilokaasun voimin (joka ei kylläkään auttanut minua pätkän vertaa). Kokemus oli brutaali, koska vauva oli otsatarjonnassa (usein silloin päädytään sektioon), avautumisvaiheeni oli supernopea, kalvot puhkottiin sen sijaan että ne olisivat puhjenneet luonnollisesti ja ponnistusvaihe kesti lähes 1,5 tuntia. Mutta sain kuin sainkin vauvan ulos alakautta ja tajusin vasta hiljattain, mitä neljä vuotta sitten on tullut tehtyä. Huh.

Nyt päätin, että turvaudun puudutteisiin jos on tarvis. Ja oli kyllä. Mutta avautumisvaiheeseen saakka menin omillani kotosalla, TENS-laitteen, lämmitetyn kauratyynyn, lämpimän suihkun ja jumppapallon avulla sekä hengitysharjoituksia ja ääntä avuksi käyttäen. Lähdimme laitokselle kun supistuskivut olivat niin kovat, etten enää kokenut voivani lievittää niitä kotona tarpeeksi.

kc-tensJo toisen kerran koettu, supistuskipuja tehokkaasti lievittänyt TENS-laite. RAKASTAN tätä vehjettä!

Kätilöopistolla sain pian saavuttuamme kipulääkepistoksen, sillä sipistukset olivat niin voimakkaita, että jalat eivät kantaneet ja reisilihakset alkoivat krampata. Jaloista meni voimat. Otin avuksi myös ilokaasun ja pystyin tunnin verran jotenkuten olemaan. Sen jälkeen kivut olivat taas siinä pisteessä, että pyysin puudutuksen ja minulle laitettiin spinaalipuudutus, joka on teholtaan epiduraalia nopeampi: se alkaa vaikuttaa ja sen teho katoaa nopeammin kuin epiduraalin. Tuntui taivaalliselta. Olotila oli autuas paitsi supistuskipujen lievennettyä, myös siksi, että olin todella väsynyt supistusten takia valvottujen öiden jäljiltä (2 valvottua yötä takana, eli ei unta pariin vuorokauteen). Pelkäsin voimani loppuvan ennen itse ponnistamisen koittamista, mutta puudutus toi kaivatun hengähdystauon. Puudutuksen myötä sain kerättyä voimia melkein tunnin.

Kätilöni oli ihan superpätevä ja päätyi epiduraalin sijaan spinaaliin, koska avautumisvaiheeni oli edennyt tuon kipulääkepistostunnin aikana niin nopeasti, että hän päätteli ponnistuksen ajan pian koittavan (epiduraali olisi saattanut haitata ponnistamista). Kätilön arvio oli oikea: kun tunti selkäydinpuudutuksesta oli kulunut, oli ponnistamisen aika. Kätilö totesi minun nyt voivan kokeilla puhkaista sikiökalvot itse. Että tarvitsee vaan ponnistaa. Ekassa synnytyksessä kalvot puhkaistiin heti laitokselle tultaessa ja opin vasta nyt tokaan synnytykseen valmistautuessani, että kalvojen puhkominen tehdään usein synnyttäjää konsultoimatta. Ja että olisi ihan hyvä antaa niiden puhjeta luonnollisesti.  Niinpä ilmoitin jo ajoissa, että haluan kalvojen puhkeavan itsestään, mikäli jokin seikka ei erityisemmin vaadi niiden puhkomista. Niinpä ponnistin ja yhtäkkiä kuului — ja tuntui — kuin vesi-ilmapallo olisi poksahtanut. Veden tulon jälkeen ponnistin kahdesti ja maailmaan tupsahti vauva, joka oli ihan puhdas! Vesi oli suojannut häntä loppuun asti.

Synnytys kesti laitokselle saapumisen jälkeen kolme tuntia. Sain juuri sellaista apua kuin olin toivonut, akupunktiota lukuunottamatta. Sitä olisin todella halunnut kokeilla, mutta kätilöni kertoi heti alussa, ettei valitettavasti ole saanut koulutusta akupunktion antamiseen. Se oli vähän pettymys, mutta olin varautunut siihen, ettei akupunktio välttämättä onnistu. Aquarakkuloita en halunnut kokeilla (monilla tutuillla on huonot kokemukset) ja koska olin niin heikkona kramppaavien reisilihasten vuoksi, oli kipulääkepistos fiksu veto. Ja spinaali myös aivan loistava. Anestesialääkäri laittoi sen niin taidokkaasti, että pistos tuskin tuntui. Olin varautunut kivuliaaseen toimenpiteeseen, mutta pistos tuntui hyttysenpuremalta.

Synnytys meni omasta mielestäni todella hyvin, vaikka viimeiset supistukset olivatkin taas aivan kamala kokemus. Kuin pahimmat menkkakivut ikinä x 10. Nyt olin kuitenkin opiskellut hengitystekniikoita (Malla Rautaparran kirjan avulla) ja varautunut muutenkin paremmin kuin ekalla kerralla, joten homma pysyi hallussa kotioloissa tosi pitkälle.

Synnytys jos mikä on tilanne, jossa koulutetut ammattilaiset ovat kultaa kalliimpia. Hyvä kätilö on synnyttäjälle tärkeä, ehkä synnytyksen tärkein tuki (vaikka esim. minulle oman puolison läsnäolo oli myös ensisijaisen tärkeää). Sain upeaa hoitoa, tukea ja kannustusta ja ymmärsin nyt tokalla synnytyskerralla, että kun lapsi tulee maailmaan oikein päin, ei synnyttäminen ole ollenkaan niin kamalaa kuin ekalla kerrallani. Ja mitä tulee kivunlievitykseen, en todellakaan kieltäytyisi enää puudutuksesta, mutta suosittelen sinnittelemään luomukonstein niin pitkälle kuin mahdollista. Lääke on tarpeen vasta, kun itsestä tuntuu, ettei kipua enää voi ottaa vastaan ja jokaisen oma kipukynnys, no se on toki henkilökohtainen asia.


Ruokafestari Flow

Onko joku menossa Flow Festivaaleille? NiinPä. About kaikki paitsi minä. No, olen hengessä mukana kotoa käsin, täältä muutaman korttelin päästä.

Viime vuonna hyvien keikkojen lisäksi teki ison vaikutuksen festariruokavalikoima. Saisinkohan jonkun tuomaan mulle tänä vuonna take awayta? ;)

kc-sandroflow.3

kc-flow

Viime vuoden Flowssa söin paljon ja koko ajan.

Jos mahani ei olis tiellä, könyäisin itseni lämpöhalvauksenkin uhalla festareille ja söisin taas kolme päivää Helsingin parhaita ruokia loistavan soundtrackin tahdissa.

Tämän vuoden valikoimaa kun tsekkailee, herahtaa väkisinkin vesi kielelle! Kasvissyöjille vinkkinä: testaapa Food Truckin fatan ja avokado burrito. Fatan on Richard McCormickin kehittämä “kasvisliha”, seitanin ja falafelin välimuoto, tosi herkullista! Olen testannut fatania Sandrossa pariin otteeseen ja voin suositella lämpimästi.

Mikäli olisin festaroimassa itse, päätyisin varmaan myös tuttuun ja turvalliseen, Fafa´sin meze-annokseen (laktoositon ja gluteeniton), se vaan on ihan super. Tokyo Girlin ständiltä nappaisin vietnamilaiset rullat ja Raw Spotin raakapizzaa tulisi varmasti testattua myös. Niin ja Noodle Shackista jotain.

kc-flowfood.2Kuva: flowfestival.com

Artisteihin, jotka kiinnostaisi nähdä… Siihen en edes mene, koska alkaa harmittaa vielä enemmän. Flow: niin lähellä, mutta niin kaukana. Pidän omat varjobileet täällä Torkkelinmäellä. Roikun ikkunalaudalla ja kuuntelen kaikuja Suvilahdesta.

kc-flow13Viime vuoden Flow oli ehkä paras tähän asti

Musiikin ja ruoan lisäksi suosittelen tsekkaamaan Flown vuoden kuvataiteilijan, Adel Abidinin installaatiot, joita on eri puolella festarialuetta. Harmittaa, kun en pääse näkemään niitä itse. Ottakaa paljon kuvia ja tuutatkaa niitä sosiaaliseen mediaan, niin voin kuvitella olevani vähän niin kuin mukana menossa.

Pitäkää ihmiset ihana Flow, nauttikaa!


Vähän kevyemmät puukengät

Puukenkärintamalta päivää! Tykkäätkö puukenkien konseptista, mutta koet etenkin korkeat puukorot kömpelöiksI ja painaviksi – vaarallisiksi nilkkaa ajatellen? Tässäpä sulle ehkä vaihtoehto.

Käytän lähes aina kenkiä, joissa on korkoa, matalat jalkineet eivät vaan ole minua varten. Koko raskausaikakin on menty koroissa, kesä korollisissa sandaaleissa. Vasta viimeisten viikkojen aikana olen käyttänyt välillä ihan matalia tossuja, lähinnä muutaman viikon takaisen ilmalentoni pelottelemana…

Löysin eilen Fiskarsissa piipahtaessa pienestä putiikista “puukkarit”, jotka ovat materiaaliensa ansiosta paitsi peruspuukenkiä kevyemmät, myös vähän ketterämmät. Kyse on ruotsalaisista, Calou-merkkisistä jalkineista, joissa on polyuretaanipohja. Siksi kenkä on epätasaisella alustalla pehmeän tuntuinen. Polyuretaani on muovia, jota käytetään yleisesti mm. juuri jalkineiden pohjamateriaalina. En tykkää muovijalkineista ajatuksena (ja toki muoveja on hyvin erilaisia), mutta näissä kengissä muovi ei olekaan paljasta ihoa vasten ja kengät ovat todella mukavat jalassa.

kc-calou.clogs

Kengän jalkaa vasten tulevat osat ovat nahkaa ja puuta, niin kuin perinteisessä puukengässä kuuluukin, polyuretaanipohja on tuo vaaleana näkyvä osa, korollinen pohja siis. “Puukkareissa” on pehmeä askeltaa ja olo on stabiili (jopa tällaiselle viikkoa vaille synnyttämässä olevalle, kuten minä).

kc-calou.clog.2

Caloun Astrideissa on myös itselleni tärkeä takaremmi. Ilman sitä näin korkeissa koroissa on aina vähän epävarma olo, toinen jalkani kun on 38 ja toinen 39. Remmien ansiosta saan kengät just sopiviksi molempiin jalkoihin, eikä tarvitse olla niin tarkka askelten kanssa. Voi kävellä rennommin ja käyttää näitä korkkareita arkenakin. Monet kuulemma käyttävät Caloun korollisia malleja jopa työkenkinä, kun ne ovat niin mukavat jalassa. Allekirjoitan.

Ei sen puoleen, ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, muistat ehkä viime kesänä hankkimani Terhi Pölkit? Ergonomia on kohdallaan niissäkin, mutta nyt kaipasin vähän enemmän korkoa, kuin mitä Pölkin puukengissä on. Calou on merkkinä ruotsalainen ja kengät valmistetaan Euroopassa. Maksoin näistä Fiskarsissa 135 euroa, hinta todennäköisesti vaihtelee myyntipaikasta riippuen. Löydät suomalaiset jälleenmyyjät täältä.


Copyright 2011 Kemikaalicocktail · Lataa RSS