Menu

Osta kirjani / köp min bok

mm1-1

Marjoja ja maskaraa – Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit

”Fiksut ruoat, ekot meikit! Huippusuosittua Kemikaalicocktail-blogia pitävä Noora Shingler valottaa napakoin esimerkein päivittäisiä ruoka- ja kosmetiikkavalintojamme.

Muutama vuosi sitten toimittaja Noora Shingler voi huonosti. Hän kärsi erikoisista vatsavaivoista ja juoksi lääkäreillä. Lopulta apu löytyi perinpohjaisen kartoituksen avulla, ja Shingler hyllytti viisi ruoka-ainetta: maidon, teollisen lihan, valkoiset jauhot, sokerin sekä hiivan – ja parani.

Marjoja & maskaraa -kirjassaan Shingler kertoo ruokavalion muutoksestaan sekä löytämistään ekologisista tuotteista. Hän valottaa monin tavoin niitä ongelmia, joihin törmäämme päivittäisissä ruoka- ja kosmetiikkavalinnoissamme.

Kirjan ensimmäisessä osassa kerrotaan kasvispohjaisen luomuruoan eduista ja tarjoillaan herkullisia ja helppoja ruokaohjeita. Konkreettiset neuvot auttavat esimerkiksi korvaamaan lehmänmaidon kasvisvaihtoehdoilla ja välttämään ruoan sisältämiä lukemattomia lisäaineita. Olo paranee valinta valinnalta.

Toisessa osassa nenä työnnetään meikkipussiin. Ekon naisen ei tarvitse näyttää hipiltä, vaan kauneutta voi hoitaa sekä terveellisesti että tyylikkäästi. Shingler vakuuttaa, että on fiksua tutkia tuotteiden INCI-listoja ja valita elämä ilman myrkkyjä. Vaihtoehtoja riittää!

Marjoja & maskaraa on tärkeää, konkreettista ja kannustavaa tekstiä kannesta kanteen. Shingler perustaa tietonsa runsaaseen lähdeaineistoon sekä omakohtaisiin kokemuksiinsa.

Lisää tietoa kirjasta löydät Atenakustannuksen sivuilta.”

 


 

Kirjan painokset ovat valitettavasti parhaillaan loppuunmyyty. Mikäli kuudes painos otetaan, ilmoitan siitä täällä välittömästi.

 

Haluatko tilata kirjani? Se on helppoa. Laita minulle meili, niin saat kirjan postissa parissa päivässä. Kirja maksaa 24 euroa (sis. postikulut ja alv). Toimi näin:

  1. Kirjoita meilisi otsikkokenttään ”Marjoja ja maskaraa”.
  2. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi.
  3. Lähetä meili osoitteeseen: kemikaalicocktailATgmail.com

 


 

Köp min bok här

Vill du ha boken? Det är lätt som en plätt! Skicka mig ett mejl och få boken på några dagar. Boken kostar 24 euro ( innebär postavgifterna och moms). Så här fungerar det:

1. Ge som rubrik ”Lingon och läppstift”.

2. Bifoga ditt namn, adress och telefonnummer.

3. Skicka mejlet till kemikaalicocktailATgmail.com.

ll

Lingon och läppstift – Hur jag gjorde mig av med onödiga kemikalier och tillsatsämnen

”För några år sedan mådde Noora Shingler inte bra. Hon led av magbesvär och uppsökte läkare för olika diffusa symptom. Efter en grundlig kartläggning av levnadsvanorna avstod Shingler från fem livsmedel: mjölk, kött, vitt mjöl, socker och jäst – och blev frisk. Shingler undersökte också sin sminkpåse och badrumsskåpet, som visade sig krylla av gifter.

I Lingon och läppstift berättar Noora Shingler om sin nya diet och om hur hon tar hand om sitt utseende på ett ekologiskt sätt. Hon belyser de många frågor vi stöter på när vi fattar våra dagliga konsumtionsbeslut och ger handfasta tips för ett mindre giftigt liv.

En inspirerande bok med viktiga, konkreta och inspirerande råd från pärm till pärm för alla som vill leva sundare utan gifter.”

Pressröster:
”Eftersom hon [Shingler] utgår från sin egen erfarenhet blir boken personlig och trovärdig.”
Cecilia Udd, Syd-Österbotten
”Ett stort plus med ’Lingon och läppstift’ är att den är skriven av en finländare som hänvisar till finländska förhållanden.”
Lisa Ahlvik, Österbottens Tidning