Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Mineraalipuuteri ei tuki, sopii myös akneiholle

Sen jälkeen kun on sujuvasti siirtynyt tavanomaisen kosmetiikan puolelta luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, alkaa luonnollisesti olemaan tarkempi ja vaativampi skenen sisällä. Suomen luonnonkosmetiikkavalikoima on jo niin laaja, että käyttäjänä voi helposti olla jopa vähän “kranttu”.

Siinä missä 10 vuotta sitten olin onnellinen, jos löysin iholleni oikean sävyisen meikkivoiteen, saatan nyt miettiä esimerkiksi pakkauksen materiaalia; saisiko vastaavaa tuotetta vaikkapa uudelleentäytettävässä pakkauksessa? Tai, mikä hyllyn tuotteista on valmistettu kaikista lähimpänä?

Kotimaisuus on yksi luonnonkosmetiikkakentän hot topic: yhä enemmän löytyy brändejä, jotka ammentavat nimenomaan suomalaisista raaka-aineista tai ainakin valmistavat tuotteet Suomessa. Molempi parempi: se, että meillä on täällä luonnonkosmetiikkaa valmistavia tahoja on jopa tärkeämpää kuin se, että raaka-aineet ovat kotimaisia, vaikka toki toivon, että suomalaisen luonnon mahdollisuuksia alettaisi hyödyntää kosmetiikassa enemmän. Omien Pihlaja- ja Nokkonen -sarjojeni kautta tiedän kuitenkin, että kotimaisen raaka-aineen saatavuus voi olla todella vaikeaa.

Lavia Cosmetics, mineraalimeikit, kotimainen meikki, osta kotimaista, suomalainen meikkisarja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, suomalaisia kosmetiikkasarjoja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, kotimaiset meikit, suomalainen kosmetiikka, suomalainen luonnonkosmetiikka, suomalaisia kosmetiikkatuotteita, suomalaiset luonnonkosmetiikka meikit, suomalainen mineraalimeikki, mineraalimeikki ihohuokoset, mineraalimeikit kokemuksia,  

Suomalainen Lavia Cosmetics on neljä vuotta sitten perustettu mineraalimeikkibrändi, jonka takana on aikaisemmin prosessi-/kemiantekniikan insinöörinä työskennellyt Taru Kankkonen. Ensimmäisen ammattinsa lisäksi hän opiskeli myös kauneusalaa ja vakuuttui mineraalimeikkien käytettävyydestä. Vuonna 2015 luonnonkosmetiikkatarjonta Suomessa oli vaatimattomampaa kuin nyt, eikä Kankkonen kokenut löytävänsä markkinoilta täydellistä mineraalimeikkisarjaa. Moni brändi lisäksi väitti yhtä, mutta oli todellisuudessa toista:

Löysin eurooppalaisen tukun, joka myy mineraalimeikkien raaka-aineita ja samaan aikaan tutustuin mineraalimeikkinä myytävien tuotteiden koostumukseen (ja ainesosalistoihin). Marketit ja jotkut muut toimijat myivät tuolloin paljon mineraalimeikkinä mainostettuja tuotteita, jotka vilisivät synteettisiä ainesosia. Siitä sain idean oman meikkisarjan kehittämiselle. Halusin aitoa tavaraa, ilman tyhjiä täyteaineita, kuten talkkia, parabeeneja, muita petrokemian tuotteita, hajusteita, vismuttia tai muita pahiksia iholle” Kankkonen kertoo.

Brändin oma verkkokauppa avattiin viime vuonna ja tällä hetkellä meikkisarjassa on 14 mineraalimeikkipuuterisävyä (sisältäen korostus- ja varjostussävyn), 7 mineraaliposkipunaa ja kaksi viimeistelypuuteria.

Miksi mineraalimeikki? Mineraalimeikit ovat luonnollisista mineraaleista jauhettuja, puuterimaisia tuotteita, joissa ei ole nestettä. Niissä on yleensä lyhyt INCI-lista; tuotteissa ei tarvitse käyttää “mitään turhaa”, eli keinotekoisia väriaineita, hajusteita tai säilöntäaineitakaan. Tuotteet koostuvat pääasiassa titaanidioksidista, sinkkioksidista, mica-mineraalista. Mitä nämä aineet sitten ovat?

MICA = Mica on mineraali, jonka valoa heijastavat ominaisuudet häivyttävät ihojuonteita ja huokosia. Juuri mica on se, joka antaa iholle sen mineraalimeikeille tyypillisen hehkun. Suurin osa kosmetiikkateollisuuden micasta tulee Intiasta, jossa käytetään valitettavasti paljon lapsityövoimaa. Lavia Cosmeticsin Kankkonen kertoo, että brändin käyttämä mica on eettistä.

TITAANIOKSIDI = Titaanidioksidi ehkäisee tulehduksia ja toimii ihon luonnollisena aurinkosuojana.

SINKKIOKSIDI JA KAOLIINI = Sinkkioksidi ja kaoliini ovat  hoitavia ainesosia. Sinkkioksidi toimii titaanioksidin tapaan aurinkosuojana, myös rauhoittaen ja hoitaen ihoa. Tehoaa muuten erityisesti akneen ja ruusufinniin! Kaoliini puhdistaa ihoa epäpuhtauksista ja hoitaa ihon tulehdustilaa. Se imee iholta ylimääräistä talia, kuitenkaan kuivattamatta ihoa. Kaoliini edistää meikin pysyvyyttä hipiällä ja hoitaa epätasapainosta kärsivää ihoa. Juuri kaoliinisaven käyttö erottaa Lavia Cosmeticsin kilpailijoiden tuotteista ja kaoliinin vuoksi Lavia Cosmeticsin mineraalimeikit sopivat kaikille ihotyypeille — myös akneiholle.

Brändin tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa ja ovat kahta lukuunottamatta vegaanisia: Unelmapuutereissa (Nude ja Sunkissed) vaikuttava ainesosa on silkkipuuteri, joka tunnetaan etenkin itämaisessa ihon- ja haavahoidossa tuhansien vuosien ajalta.

Lavia Cosmetics, mineraalimeikit, kotimainen meikki, osta kotimaista, suomalainen meikkisarja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, suomalaisia kosmetiikkasarjoja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, kotimaiset meikit, suomalainen kosmetiikka, suomalainen luonnonkosmetiikka, suomalaisia kosmetiikkatuotteita, suomalaiset luonnonkosmetiikka meikit, suomalainen mineraalimeikki, mineraalimeikki ihohuokoset, mineraalimeikit kokemuksia,  Silkkipuuteri jauhetaan Mulberry-silkkiäistoukkien koteloista (ilman voimakkaita kemiallisia käsittelyjä). Silkkipuuteri on hienojakoista, norsunluunväristä jauhetta, jolla on mieto ominaistuoksu ja sitä on haluttu käyttää Lavia Cosmeticsin tuotteissa, koska sen ominaisuudet ovat Kankkosen mukaan sen verran merkittävät, että raaka-aine ajaa vegaaniuden ohi: “Silkkipuuterin sisältämät aminohapot voivat korjata ihoa jopa solutasolla, ne ovat luonnon anti-age -ainesosa”, Lavia Cosmeticsin perustaja toteaa.

Tuotteista: testasin näitä muutaman kuukauden ajan ja todeta voi, että levittyvyys on todella hyvä ja peittävyys tarpeeksi. Mineraalimeikkien kanssa ylipäänsä on olo, ettei ole meikkiä ollenkaan, niin huomaamattoman tuntuisia ne iholla ovat. Ne on myös helppo levittää ja häivyttää iholle. Ei jää mitään “rajoja”, koska kosmetiikka blendautuu ihoon huomaamattomasti. Lisäksi mineraalipuuterit häivyttävät juonteita ja huokosia, ollen tavallaan reaaliaikainen Photoshop!

Meikkisarjan sävyt Taru Kankkonen on kehittänyt 10 vuoden meikkitaiteilijakokemuksellaan, niiden sävyjen perusteella, joita työssään eniten on tarvinnut. Hän toivoo omien tuotteidensa palvelevan nyt kollegoitaan: Toivoisin meikkitaiteilijoiden kiinnittävän huomiota siihen, miten paljon iholle suditaan erilaisia kemikaaleja, vaikka ihoystävällisempiä tuotteita on jo tarjolla, sellaisiakin jotka täyttävät ammattilaisten vaatimukset”.Itselleni tällaisten tuotteiden valitseminen verkkokaupoista on haastavaa, mutta Lavian sivuilla on asiassa auttava taulukko, jonka avulla voi navigoida. Tässä kuitenkin muutama kuva omasta ihostani, ehkä se jeesii sinua, mikäli haluat testata Lavian tuotteita.

Lavia Cosmetics, mineraalimeikit, kotimainen meikki, osta kotimaista, suomalainen meikkisarja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, suomalaisia kosmetiikkasarjoja, suomalainen luonnonkosmetiikka, meikit, kotimaiset meikit, suomalainen kosmetiikka, suomalainen luonnonkosmetiikka, suomalaisia kosmetiikkatuotteita, suomalaiset luonnonkosmetiikka meikit, suomalainen mineraalimeikki, mineraalimeikki ihohuokoset, mineraalimeikit kokemuksia,  Mun iholle paras tuote/sävy alkusysksystä on ollut Dream Powder Sunkissed, jota iholla on keskimmäisessä kuvassa. Ylemmässä kuvassa iholla ei ole mitään.Aika armotonta laittaa naamastaan tällaiset täysin käsittelemättömät superlähärit, mutta tuleepahan ainakin selkeästi esille se, miltä iho näyttää ennen ja jälkeen tuotteen käytön. Ylemmässä kuvassa iholla on vähän normaalia enemmän punoitusta, kasvojen putsaamisen vuoksi, mutta kuten siitä oivaltaa, on mulla aika epätasaisen värinen iho. Sri Lankan -matkan myötä tuli jonkin verran pigmenttimuutoksia ja myös pisamia. Mineraalipuuteri auttaa ihon tasoittamisessa ilman, että tarvitsee käyttää raskasta meikkiä.Alimmassa kuvassa mulla on sekä Dream Powder Sunkissed, että Pure Mineral Foundation Golden Medium. Tässä kuvassa iho näyttää selkeästi tasaisimmalta.

Itse viihdyn näissä kaikissa naamoissa ihan yhtä hyvin, arkisin koitan olla mahdollisimman paljon meikittä. Tänä vuonna mulla on alkanut olla selkeästi enemmän esim. näppyjä kuin aiemmin, saattaa olla ihan ikään liittyvää hormonaalista muutosta (olen 38-vuotias) tai stressin oireita, vaikea sanoa, mutta tällä kasvovarustuksella nyt koitetaan pärjäillä!

Tiedoksi muuten — kun kasvot nyt kerran fokuksessa ovat — että olen testannut kuukauden ajan kasvo-akupunktiota ja kotona käytettäviä kasvokuppaus-kuppeja, josta on pian tulossa juttu blogiin! Kulmakarvojen välissä ollut Sibelius-ryppy nimittäin katosi lähes kokonaan kolmen hoitokerran ja kotihoitotoimenpiteiden myötä — tästä lisää pian! 😉

Lopuksi: meitä kiinnostaa täällä päässä teidän suhtautumisenne postauksessa mainittuihin silkkiäistoukkien koteloihin. Kemikaalicocktailissa on aiemmin kirjoitettu esimerkiksi etanaseerumista, jossa liikutaan aika samoilla vesillä. Mitä ajatuksia ko raaka-aineet herättävät? Sana on vapaa myös tälle pohdinnalle!

 

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.