Menu

Suomalainen luonnonkalasäilyke syrjäyttää tonnikalan

Tässä on tuote, jolle on tilaus: Pielisen kalajalosteen Luonnonkala-kalasäilyke on konseptiltaan kuin tonnikala, mutta valmistettu kotimaisesta, vapaana uiskennelleesta järvikalasta. Villikalasäilyke — vihdoinkin!

Tuote on tonnikalaa ekologisempi, mutta myös huimasti maukkaampi. Säilyke näyttää kaupan hyllyssä prikulleen samalta, kuin tonnarisäilykkeet, kalan rakennekin on sama tuttu, tuote on ruodoton, kala on säilötty suomalaiseen rypsiöljyyn (ainakaan toistaiseksi ei myynnissä ole veteen säilöttyä versiota) ja kalaa voi käyttää ruoanvalmistuksessa tonnikalan tavoin. Voi vetää suoraan purkista (on ihan saakelin hyvää) tai käyttää just sinne, mihin olit laittamassa tonnikalaakin.

tonnikala, järvikala, kalasäilyke, Pielisen kalajaloste, Pieninen, Nurmeksen kala, kala, kalaruoka, tonnikalasäilyke, luonnonkala, luonnonkalasäilyke, villikala

Luonnonkala-säilyke on kuulemma ollut myynnissä vasta pari viikkoa ja löytyy toistaiseksi K-kauppojen hyllyistä. Hinta on reilun 3 euroa. Kala sekä koko tuotanto on suomalaista. Tuotteen hiilijalanjälkeä ei ole vielä laskettu, mutta on sanomattakin selvää, että verrattuna tonnikalaan, on kotimaisen kalasäilykkeen CO2-päästö heittämällä pienempi.

Säilykepurkista löytyy kotimaista lahnaa, säynettä ja pasuria ja kun eilen maistatin tätä ekaa kertaa lapsilla, luulivat he syövänsä kanaa. Tämä kertoo lähinnä siitä, että maku oli heistä superhyvä. Upposi molempiin, mikä on aikamoinen ihme, sillä ko kalalajeja ei ole meillä syöty koskaan, paitsi nyt lahnaa joskus harvoin. Ihan liian harvoin.

Tuote on vieläpä ihan esteettinen, nostokuvassa suoraan purkista otettuna. Kehtaa tarjota vieraillekin.

Valmistin tätä lapsille eilen pannulla tomaattimurskan ja kaurakerman kanssa, keitettyjen perunoiden kera. Täydellistä ja nopeaa arkiruokaa.

Eipä siinä, napakymppi. Terveisiä Nurmekseen: ennustan loistavaa tulevaisuutta!

 

Ps. EDIT: Moni on harmitellut tuotteen öljyvalintaa, joka on kotimainen rypsiöljy. Kannattaa laittaa palautetta suoraan valmistajalle. Nämä ovat niitä juttuja, joissa kuluttajapalautteella saattaa olla paljonkin merkitystä!

93 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Onhan sitä särki- ja muikkusäilykkeitä myyty markkinoilla vuosia. Ja kaupassakin on järkisärkeä lasipurkissa. Mut tosi hieno että myös tällainen paljon tonnikalan tapainen tuote on. Otan kyllä käyttöön!

    Tanja: Toki on, mutta tässä on nyt saatu aikaiseksi täysin tonnikalan kaltainen tuote, joka on vieläpä hinnassa tosi kohtuullinen (reilu 3€).

      3€lla saa kaksi tonnikala purkkia.

        Joo mutta järkisärki 6 € purkki

Loistavaa
Heti ostamaan
Kiitos

Rypsiöljy pilaa koko tuotteen. Rypsiöljyä ei pitäisi missään nimessä käyttää ihmisravinnoksi. Suomessa on alettu jo korvaamaan rapsiöljyllä, mutta sekin on saman sukuinen kasvi. Tutkikaa hyvät ihmiset em. öljyjen taustat!!!

    Juu, olen samaa mieltä, käy kyllä biopolttoaineeksi, mutta ihmisravinnoksi ei!

    KA: Tuotteesta on haluttu oletettavasti 100% kotimainen. Kannattaa lähettää tuotekehitysideoita suoraan valmistajalle, sillä kun kerrankin on kyseessä elintarvike, joka valmistetaan kokonaan Suomessa ja suomalaisille, saattaa kuluttajapalautteella olla iso merkitys tuotekehityksen kannalta!

      no mutta näin

    Kaiken asiallisen tiedon mukaan rypsiöljy on oliiviöljyä terveellisempää. Mistä tuo rypsiöljyn vastustaminen on peräisin? Oliiviöljystä puuttuu hienoja rasvahappoja, joita on rypsi- ja rapsiöljyissä. Oliiviöljy voi olla maukkaampaa salaateissa. Sekin makuasia.

      Veli hyvä! Vertailepa rypsiöljyn ja oliiviöljyn omegoita keskenään niin löydät syyn oliiviöljyn paremmuuteen. Rypsiöljyssä on paljon omega-6 rasvahappoja, jotka tekevät hallaa elimistössä, jos niitä on paljon. Rasvahappotasapaino järkkyy. Ja nykyään niitä tulee joka tuutista. Niitä on rypsissä tuplasti verrattuna omega-3:een. Ja toisaalta saadut omega-3 hapot eivät elimistössä muutu EPAksi ja DHAksi käytännössä ollenkaan vaan päinvastoin tekevät elimistölle pahaa hapettumalla helposti. Oliiviöljyssä taas on noin puolet vähemmän o-6 rasvahappoja.

        Noora Shingler, voisitko ystävällisesti harkita kirjoituksen lopussa olevan rypsiöljyyn liittyvän kommentin muokkaamista? Kommenteissa oleva hysteria on luotettavan tiedon kanssa täydessä ristiriidassa ja täten rypsiöljystä varoittaminen on terveydelle haitallisia. Tuotteen öljyn vaihtamiselle ole mitään perusteita eikä sitä tulisi suositella mistään muusta syystä kuin makuasiana. Kommenttisi antaa näille näkemyksille turhaan painoarvoa ja näitä alempana olevia kommentteja harvat lukevat.

        Mm. Ari Matikaisen kommenttiin vastauksena esimerkki tutkimustiedosta: https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.3181/0711-MR-311 . Tässä todetaan mm. että “A ratio of 2–3/1 suppressed inflammation in patients with rheumatoid arthritis, and a ratio of 5/1 had a beneficial effect on patients with asthma, whereas a ratio of 10/1 had adverse consequences.”

        Rypsiöljyssä suhde on 2/1 ja oliiviöljyssä suhde on 20/1 eli kommentoija ei voisi olla juuri enempää väärässä rasvahappojen suhteen osalta. Tietenkään asiaa ei tulisi katsoa näin kapeasti muutenkaan. Silloin voisi päätyä virheellisesti toteamaan, että oliiviöljy olisi epäterveellistä.

          TP. Olet tavallaan oikeassa, mutta kuitenkin niin väärässä. Suhde ei olekaan tässä niin olennainen juttu vaan absoluttinen määrä.
          TP kirjoitti:”Rypsiöljyssä suhde on 2/1 ja oliiviöljyssä suhde on 20/1 eli kommentoija ei voisi olla juuri enempää väärässä rasvahappojen suhteen osalta. Tietenkään asiaa ei tulisi katsoa näin kapeasti muutenkaan. Silloin voisi päätyä virheellisesti toteamaan, että oliiviöljy olisi epäterveellistä.”
          Tämä totta. Suhde on kuta kuinkin oliiviöljyllä 20:1 kun se rypsiöljyllä on 2:1. Vaan huomasitko millaisista absoluuttisista määristä puhuttiin. Siinä missä 100 g rypsiöljyä sisältää 22 g o-6 öljyjä, oliiviöljy sisältää vain 10 g. Vastaavasti o-3 öljyjä rypsiöljy sisältää 11 g ja oliiviöljy 0,5 g. Kumman luulisit vaikuttavan haitallisemmin rasvatasapainoon syötyäsi vaikkapa 20 g öljyä?

        Oliiviöljy käy salaattiin, ei muuhun!!!
        Eikä noita öljyjä desilitra kaupalla käytetä! Ihan sama mikä öljy!!!!!

        Siis mielestäsi oliiviöljyssä oleva omega3 on parempaa kuin rypsiöljyssä oleva omega3? Näinhän sinä kirjoitit “Rypsiöljyssä on paljon omega-6 rasvahappoja, jotka tekevät hallaa elimistössä, jos niitä on paljon. Rasvahappotasapaino järkkyy. Ja nykyään niitä tulee joka tuutista. Niitä on rypsissä tuplasti verrattuna omega-3:een. Ja toisaalta saadut omega-3 hapot eivät elimistössä muutu EPAksi ja DHAksi käytännössä ollenkaan vaan päinvastoin tekevät elimistölle pahaa hapettumalla helposti. ” Mikähän omega se sitten on terveellistä?

        “Rypsiöljyä on kritisoitu aikaisemminkin. Tuhoaako rypsiöljy suolistoa, ravitsemusterapian professori Ursula Schwab?
        – Ei tosiaan, päinvastoin! Jos suolistossa on tulehdusta, rypsiöljyä sisältävä ruokavalio voi hillitä sitä. Rypsiöljyssä linolihapon suhde alfalinoleenihappoon on kahden suhde yhteen, kun se oliiviöljyssä on 21 suhde yhteen. Jos linolihapon osuus ruokavaliosta halutaan pitää kohtuullisena, rypsiöljy ja rypsiöljypohjaiset kasvirasvalevitteet ovat nimenomaan tärkeitä, Schwab sanoo. Rypsiöljyn hyviä puolia ovat Schwabin mukaan myös nämä: rypsiöljy sisältää enemmän suotuisaa pehmeää rasvaa kuin oliiviöljy.” “Auringonkukkaöljy on esimerkki kasviöljystä, jossa on erityisen runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja, varsinkin n-6-linolihappoa. Oliiviöljyssä on runsaimmin kertatyydyttymätöntä öljyhappoa. Rypsiöljy on rasvahappokoostumukseltaan edullisin ja monipuolisin kasviöljy. Siinä on vähiten (vain 5–6 %) tyydyttyneitä rasvahappoja, lähes 2/3 on kertatyydyttymätöntä öljyhappoa, ja sen monityydyttymättömät rasvahapot sisältävät sekä n-6-linolihappoa (n. 20 %) että n-3-alfalinoleenihappoa (n. 10 %). Kookosrasva puolestaan on kiinteä kasvirasva, jonka rasvahapoista peräti 90 % on tyydyttyneitä. Auringonkukkaöljyn lisäksi myös soija-, maissi- ja saffloriöljyissä on hyvin runsaasti linolihappoa. Oliivi- ja rypsiöljyissä on runsaimmin kertatyydyttymätöntä öljyhappoa, joka käyttäytyy ruoanvalmistuksessa hyvin neutraalisti.”

        Tätä litaniaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta jos joku henkilö on päättänyt, että voi ja oliiviöljy ovat ne parhaat rasvat, niin eipä hänen päätään pysty kääntämään. Tässä kuitenkin muutama esimerkki tonnikalasäilykkeissä käytettävistä öljyistä.

        ABBA – auringonkukkaöljy
        CALVO – oliiviöljy
        PIRKKA – auringonkukkaöljy
        K-MENU – auringonkukkaöljy
        ELDORADO – auringokukkaöljy
        RAINBOW – auringonkukkaöljy
        RAINBOW – oliiviöljy
        XTRA – auringonkukkaöljy
        JOHN WEST – auringonkukkaöljy

      Minäkin haluaisin tietää miksi rypsiöljy joutaisi pannaan. Asiallisia vastauksia , pliis , ei sellaisia mielipide – vastauksia, vaan tutkimukseen, tieteeseen perustuvia, kiitos.

        Pirjo-Riitta, tässä hieman taustaa. Rasvatasapainoasia on ollut tiedossa jo vuosikausia. Alan pioneeri on Professori Artemis P. Simopoulos. Hänen tutkimuksiaan voit etsiä. Oheisessa Tolosen artikkelissa on lopussa nippu tutkimuksia, joita voit myös halutessasi tutkia: http://www.tritolonen.fi/uutiset/461-krooniset-sairaudet-ja-omega-6omega-3-rasvahappojen-suhde .

        Ongelma on siis o-6 rasvahappojen suuri määrä rypsiöljyssä. Siinä missä rypsiöljyssä niitä on 100 g kohti 22 g oliiviöljyssä niitä on 10 g. Monesti puhutaan 0-3 rasvahappojen terveellisyydestä ja että niitä saa rypsistä paljon enemmän. Ongelmana on siinä hapettuminen ja 0-3 rasvahappojen tyyppi. Elimistö tarvitsee EPAa ja DHAta, jotka siis ovat 0-3 rasvahappoja, mutta kasvipuolen o-3 rasvahapot ovat ALAa. Sitä muuntuu EPAksi ja DHAksi vain marginaalinen määrä (0,5-5%). Loppu hapettuu elimistössä helposti.

          Kiitos vastauksesta, Ari.

          Tohtori Tolonen puhuu linkkaamassasi artikkelissa rasvahappojen suhteesta, ei absoluuttisesta määrästä. Mm. “Länsimainen ruokavalio antaa nykyisin näitä rasvahappoja keskimäärin suhteessa 15-17:1… ” ja “n6/n3-suhde 4:1 vähentää kuolleisuutta…” Ainoa maininta liittyen absoluuttisiin määriin liittyy omega-3-rasvahappojen liian vähäiseen saantiin, ei omega-6-rasvahappojen liian suureen saantiin: “…vääristynyt omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde (liian vähäinen omega-3:n saanti)”.

          Myös Simopoulos näyttäisi puhuvan vain suhteeesta, ei absoluuttisesta määrästä: “A lower ratio of omega-6/omega-3 fatty acids is more desirable in reducing the risk…” ja “…resulting in a large increase in the omega-6/omega-3 ratio from 1:1 during evolution to 20:1 today [joka on sama kuin oliivöljyssä] or even higher. This change in the composition of fatty acids parallels a significant increase in the prevalence of overweight…” (https://www.mdpi.com/2072-6643/8/3/128). En löytänyt hänen artikkeleistaan mainintaa absoluuttisista määristä, vaan hänen tutkimuksensa näyttäisivät perustuvan nimenomaan rasvahappojen suhteen merkitykseen.

          Eli mainitsemasi “silti niin väärässä” ei saanut tukea viittaamistasi artikkeleista ja aiemmin mainitsemani näkemys säilyy. Osaisitko antaa lähteitä nimenomaan siihen, miksi omega-6-rasvahappojen kohtuullinen määrä aiheuttaisi terveydelle haittaa, huolimatta siitä, että rasvahappojen suhde on kohdallaan?

          TP, vastaan sinulle tänne, kun jostain syystä sinun kommenttiisi en pysty kommentoimaan.

          Kun minulta ekan kerran mitattiin rasvatasapaino, se oli 2,7:1. En käyttänyt rypsiöljyä enkä itse asiassa oliiviöljyäkään. En syönyt, silloinkaan, prosessoitua ruokaa kuin nimeksi. Kalaa tuli syötyä aika säännöllisesti. Eli hyvä suhde. Sen jälkeen aloin syömään kalaöljyä ja suhde tippui 1,1:1. Varmaan nykyäänkin se on alle 2:1.

          Esimerkiksi Kreikassa ei oikeastaan mitään muuta öljyä syödäkään kuin oliiviöljyä. Ja varmasti ei rypsiöljyä. Jo tämä riittää minulle antamaan tiedon, että oliiviöljy ei voi olla huonompaa verrattuna rypsiöljyyn.

          Minun mielestäni oliiviöljyn parhaimpia aineosia ovat sen sisältämät skvaleenit ja polyfenolit, jotka ovat erinomaisia luonnon omia antioksidantteja. Estävät rasvojen hapettumista elimistössä tehokkaasti. Niitä ei löydy rypsiöljystä.

          Samaa mieltä olen siitä, että kohtuullinen 0-6 rasvahappojen määrä ei ole ongelma. Ovathan ne myös niitä välttämättömiä rasvahappoja. Ongelma muodostuu silloin, jos niitä saa paljon. Käytännössä tarkoittaa esimerkiksi valmisruokien, prosessoitujen ruokien ja pikaruokien syömistä. Niissä käytetään öljyjä, joissa paljon o-6 rasvahappoja. Esimerkiksi keksit ovat tyypillisiä o-6 lähteitä.

          Jos kylmäpuristettua rypsiä käytetään kohtuudella vaikkapa salaatissa, en koe sen olevan suurempi ongelma. Sen sijaan paistamiseen se ei sovellu. Lämpö muuttaa sen ominaisuuksia. Eipä kyllä oliiviöljyäkään kannata kuumentaa, joskin se on rypsiöljyä parempi vaihtoehto. Sillä kun on korkeampi savutuspiste. Esimerkiksi voi on paistamiseen paljon parempi vaihtoehto. Kookosöljy vieläkin parempi.

          Perimmäisenä ongelmana pidän rypsiöljyssä sitä, että sen avulla koitetaan saada kehoon tarpeeksi EPAa ja DHAta. Eli se kun sisältää 10 g/100 g o-3 rasvahappoja, niin siitä sitten nopeasti laskettuna jopa 10 g rypsiöljyä voi riittää siihen, että 1 g EPAa ja DHAta saadaan. Ei onnistu, vaikka mm. viranomaiset väittävät niin. Jotta saadaan 1 g EPAa, tarvitsee rypsiöljyä syödä luokkaa 200 g. DHAta varten vielä paljon enemmän erityisesti miesten. Ei kyllä onnistu oliiviöljylläkään, mutta siinä ei sentään tule liikaa o-6 rasvahappoja samalla. EPAa ja DHAta saadaan siis käytännössä vain kalaöljystä eli joko kalasta tai kalaöljyvalmisteista.

      Asiallinen ja oliiviöljy tms fanitus eivät kuulu samaan lauseeseen.

      Oliiviöljyn takana on paljon käärmeöljykauppiaita, joiden tarjoamat blogit ovat paljon uskottavampia kuin varsinaiset tutkimukset.

    Juuri näin, ongelmana siis rasvaketjujen pituudet, jotka ei sovellu ihmisen elimistön kanssa kimppaan. Kukaan ei varmasti kokeilusta ja normaalikäytöstä mitään ongelmia itselleen aiheuta, mutta pidemmässä juoksussa parempi vaihtoehto olisi joko vesi tai miksi ei vaikka luomu-oliiviöljy. Se ei varsin kotimainen ole, mutta terveellinen sitäkin enemmän.

    mielestäni tuotetta ei pitäisi ainakaan sen perusteella alkaa muuttamaan, että ihmiset väittävät rasvoista mitä sattuu. voi on edelleen epäterveellistä, vaikka joku heikkilä muuta väittäisikin. kannattaa nojata tutkittuun dataan luulojen sijaan. internetin selaaminen ei tee asiantuntijaa.

    Höpöhöpö

Itse teen pyytämistäni peratuista (pää pois ) muikuista uunissa lasipurkkiin säilykkeen: 1/2 l purkkiin kastike, jossa pari ruokalusikallista luomuketsuppia, loraus oliiviöljyä ja lisämausteita mielen mukaan.
Uunissa 150 asteessa kaksi tuntia ja jatkoksi 4 tuntia 95-100 asteessa, virta pois uunista ja saa jäädä sinne jäähtymään.
NAM

    Myös särjestä tulee tällä metodilla ihan tajuttoman hyvää säilykettä, oi naminam 😋

Mikä öljy olisi ekologisempi vaihtoehto?

Tämäpä hyvä tietää :). Toivottavasti leviää muihinkin kauppoihin.

Ei ikipäivänä mitään Rypsiöljyyn säilöttyä kamaa härsliintymään kehoon ja ylläpitämään hiljaista tulehdusta! Ja sama homma Rapsi- ja Auringonkukkaöljyllä!

Erinomaista! Mä en ole tonnikalasta koskaan pitönyt maun takia ja vielä vähemmän ekonäkökulmasta.
Tämä tulee taatusti meidän perheen vakkarivarastoon ja mä myös ennustan loistavaa tulevaisuutta.

Olen kaivannut kotimaista edullista kalasäilykettä. Järkisärki on hyvää, mutta hinnassa häviää tälle mennen tullen. Nyt on sit saatavilla sekä kotimaista “arkitonnikalaa” että satunnaisempaan herkutteluun järkisärkeä ja niitä jo pitkään markkinoilla olleita savusilakoita yms. Molemmille on oma asiakasryhmänsä.

Rypsiöljyssä on ikävä sivumaku. Siinä mielessä öljyvalintaa kannattaa miettiä. Pasurista tein mureketta kun sattui pilkkireikä parven kohdalle. Mieto. Säyne on jo maukaskin.

Ihanaa, että on tullut vastuullisempia tuotteita kauppoihin! Menee ostoskoriin ehdottomasti

Rypsiöljyä dissataan ihan suotta. Kannattaa lukea tutkittua tietoa eikä uskoa huuhailijoita. Loistava tuote joka tapauksessa, ostan heti kun löydän.

Rypsiöljyä on tutkimusten mukaan oikein hyvä elintarvike. Huhupuheille ei kannata antaa painoa. Mutta loistava uusi kalatuote, hankin heti!

    Aivan liian kallis, tonnikalapurkin saa 1 €:lla

      Köyhälle kaikki on kallista.

Jesjesjes!
Mutta mikä tämä rypsiöljyvastaisuus on?
Faktaa mieluummin kuin uskomuksia

Niin mikä siinä rypsiöljyssä nyt on niin kamalaa?

    Rypsiöljy on IHAN hyvää ja terveellistä! Kerran Välimerellä käyneet ovat kiimassa ihastuneet oliiviöljyyn! On se hyvää mutta niin rypsiöljykin on ja TUTKITUSTI TERVEELLISTÄ!! HUUHAA TOLOSEN juttuihin en usko puupennin vertaa!!
    Nim: entinen kokki ja välimerta seilannut!!

Rypsiöljyn takia jää minulta hyllyyn. Sikäli harmi. Oliiviöljyn tai veteen säilöttynä, niin kelpaa muuhunkin kun moottoriin voiteluaineeksi.

    Minä en ikinä osta oliiviöljyä koska se ei ole kotimaista. Ruuanlaitossakin käytän sitä tai Camelinaa.

Tietenkin pitää olla kotimainen öljy. Jos ulkomaan kasviöljyt olisivat jotenkin elämälle välttämättömiä niin eiköhän Suomenniemi olisi jäänyt asuttamatta. Hieno tuote juuri siksi koska on 100% paikallinen.

    Meinaatkosilloin Suomenniemen alkuasutus aikoina olleen rypsiöljyä kovastikin käytössä?

Kreikkalaista neitsytoliiviöljyä rapsi-, rypsi- ja auringonkukkaöljyjen sijasta, kiitos!

    ERJA KUORIKOSKI-MARROS, ei kannata olla neitsytoliiviöljyä, kun tuotetta kuitenkin kuumennetaan. Neitsyydestä ei silloin ole mitään hyötyä, kun kuumennus poistaa ne hyvät ainesosat. Ihan normi oliiviöljy olisi jees tai edes vesi. Rypsi jää hyllylle.

Mielestäni on hyvävalinta rypsiöljy. En tiedä sopivampaa mutta ei missään tapauksessa oliiviöljyä.

Ihan jees, mutta siinäpä olikin sipulia, valkosipulia ja mausteita. Eipä käy allergisille eikä IBS-ihmisille. Höh.

Terveellisin öljy on maailman laajuisesti tiedostettu asia. Se on tietysti oliiviöljy kylmäpuristettuna ja tuoreena. Kaikki siemen öljyt jäävät valovuosien päähän terveysvaikutuksiltaan. Jos antioksidantteja ja polyfenooleita kaipaat, niin laadukasta extra-virgen oliiviöljyä kaikkeen ruuanlaittoon. Minulle ei rypsiöljy kelpaa edes saranarasvaksi. Makukin on kammottava.

    Rypsiöljy on valovuoden oliiviöljyn edellä. Kiinnittäkääpä huomiota omega 6:n j omega 3:n ssuhteeseen joka on optimaalinen rypsiöljyssä.

Nuo rypsiöljyn pelkääjät lukevat amerikkalaislehtien käännösjuttuja ja luulevat suomalaisen rypsin olevan samaa. Jenkkilässä syödään Canola-öljyä ( tulee nimestä Canadian oil ) joka on geenimanipuloitu ja ihan eri jaloste , kuin suomalainen rypsi.
Oliiviöljykin on hyvää, mutta se on maailman isoin ruokahuijaustuote. 90% Oliiviöljyistä on huijausta. Mafian isoimpia busineksia. Oikeasti kunnollista muilla öljyillä lantraamatonta neitsytoliiviöljyä ei varmasti riitä tuonne ruokateollisuuden puolelle, kun täällä kaupan hyllylläkään ei ole montaa hyvää tuotetta……

Suomalainen rypsiöljy on
ravintoainerakenteeltaan monipuolisin,
terveellisin vaihtoehto.
Ravitsemusterapeuttien suosittelema öljy.

Rypsiöljy on linkitetty jopa dementiaan. Kandee oikeesti Noora vähän skarppaa ja jättää ihmisravinnoksi sopimattomat sheisset hypettämättä.

Vaikuttaa maukkaalta hinta on liian kallis ei voi eläkeläinen nauttia tätäkään 🤔😢

Hinta on kaikesta huolimatta yhä KOVA!

Mikä itku ja poru Rypsiöljystä?
Terveellistä ja kotimaista.

Mulla on aukko selvästi sivistyksessä rypsiöljystä. Ilostuin tuotteesta, suomalaista kalaa menee kurkusta alas viikottain, tonnikalaa ei enää 20 vuoteen. Omasta maasta nyhdettyä ja lähipelloilta tuotettua kasviperäistä rypsiöljyäKin menee paistamisessa päivittäin. Miksi rypsi keholle huono? 😮

Älkää käyttäkö rypsiöljyä missäön tapauksessa. Oliiviöljyä tms. Eikä rapsiöljyä. Kun otatt kunnon öljyn mikä on ihmiselle tarkoitettua, siirryn minäkin taatusti tähän tuotteeseen

Säilykepurkkiin ei kannata laittaa neitsytoliiviöljyä, kun kyseessä on tuote, joka kuumennuskäsitellään mahdollisen botuliinin eliminoimiseksi. Kuumennus tuhoaa neitsytöljystä hyviä ominaisuuksia. Ts. kukaan ei ole niin pässi, että tekisi säilykkeitä kylmäpuristetulla öljyllä – ne kannattaa säästää ihan muihin tarkoituksiin.

Yleensä noissa kalasäilykkeissä käytetään raffinoitua auringonkukkaöljyä, joka on ravitsemuksellisesti huonompaa kuin (raffinoitu) rypsiöljy.

Rypsiöljyn haitallisuus on huuhaata, jota tutkimusnäyttö ei tue.

Hinta on vielä toistaiseksi liian suuri, jotta pystyisin vaihtamaan tonnikalan tuohon. Itsellä menee useampi purkki tonnikalaa viikossa, joten ainoa vaihtoehtoni on ostaa sillä kymmenellä eurolla kahdeksan purkkia palatonnikalaa, kuin kolme purkkia luonnonkalaa.

Todella hieno asia ja menestys on taattu, jos ei aleta heti hinnoitella tuotetta niin kalliiksi, että kenelläkään ei ole varaa tuoteen ostamiseen. Muistan kun Lappajärvellä alettiin valmistaa säkikalasta säilykkeitä. Ne oli alussa jo niin kalliita, että ne jäivät hylyyn. Ei se kokeilu kauankestänyt. Minä suosittelen malttia! Laittakaa tuotantokustannukset niin alas, että säilykkeitä voi myydä inhimilliseen hintaan!

Täytyypä testata. Ja ehdottomasti kotimaiseen rypsiöljyyn säilöttynä!

Kunkan hinta on kohdallaan

Harmillista, että huuhaa leviää joka paikassa räjähdysmäisesti. Tässäkin ketjussa lukemattomia rypsiöljyn demonisoijia. Jostain syystä ravintoasiat keräävät näitä höpöuskomuksia kuin hunajapurkki mehiläisiä.

Itse tuote vaikuttaa erinomaiselta.

Rypsiöljyvvastaisuus vaikuttaa lähinnä hifistelyltä. Se on hhyvä öljy, vaikka kylmäpuristettu onkin toki vielä parempi. Mutta kylläpä vaikuttaa osa suomalaisista hemmpotellulta sakilta, jos aina pitää olla vain parasta. Silloin jää melkoinen osa resursseista haaskioon. Meillä ei ainakaan laiteta arkena parasta. Tosin näin omavaraisuuteen suuntaavalle on itsestään selvää, että kaikki käyttökelpoinen hyödynnetään.

Moikka. Kannattaa toki muistaa, että tonnikalakin on luonnonkala, eli niitä ei siis viljellä missään. Lisäksi suurin osa Suomessa myytävästä tonnikalasta on boniittia, joka on hyvin elinvoimainen laji.

Säilykkeessä tulisi ehdottomasti käyttää kotimaista, perinteisin menetelmin eli jaloin polkemalla kylmäpuristettua oliiviöljyä kotimaisista oliiveista. Näin kaikki rypsyöljykauhuiset olisivat tyytyväisiä.

Ihan mahtavaa, että myös öljy on kotimaista. Iso peukku ja menestystä tuotteelle.

Hienoa, että on täysin kotimainen tuote, öljyä myöten. Tämä öljykohina on ihan turhaa. Kukaan ei öljyä niinpaljoa syö että mikään siinä sairastuttaisi. Kyllä ne myrkyt kroppaansa saa ihan muualta. Huuhaa!

Eihän tämä ole tuotteena lähelläkään tonnikalasäilykettä. En ota kantaa siihen, millaisia määriä ihmisten tulisi keskimäärin saada energiaravintoaineita, energiaa tai suolaa, mutta tämä tuote ei ole sisällöltään verrannollinen tonnikalasäilykkeeseen.

Rypsiöljyssä ei ole tutkitun tiedon mukaan muuten mitään vikaa. Mielelläni näkisin lähteitä väitteissä, joiden mukaan rypsiöljy ei sovi ihmisravinnoksi.
Omega-6 ja -3 -rasvahapot kilpailevat samasta entsyymistä, joten niiden tasapaino on melko olennainen juttu. Rypsiöljyssä kyseisten rasvahappojen suhde on täydellinen elimistön tarpeita ajatellen. Oliivöljyssä, joka sekin on tutkitusti hyvä vaihtoehto ravintorasvaksi, kyseinen suhde ei ole yhtä optimaalinen kuin rypsiöljyssä. (Voutilainen & Fogelholm, 2015)

Jos muut seikat kiinnostavat, rypsiöljy on kotimainen tuote toisin kuin esimerkiksi oliiviöljy.

Oliiviöljyn “paremmuuden” takana oli massiivinen markkinointikampanja, jota EU takavuosina rahoitti etenkin kreikkalaisia ja italialaisia maanviljelijöitä tukeakseen. Markkinoinnin tueksi käytettiin tutkimustietoa, joka luonnollisesti osoitti oliiviöljyn etuja. Tätä perua on paljolti joidenkin piirien oliiviöljy-uskovaisuus. Jo ihan hiilijalanjäljen takia on paljon syitä kannattaa kotimaista tuotetta.

Reijo Laatikainen on kerännyt näitä rypsäritutkimuksia blogiinsa ja kyllä tämä omega-6-kammo menee sinne urbaanilegendaosastolle

Jättebra med Luonnonkala, ska genast prova laga pastasås !

Miksi tuote sisältää glukoosia? Muut mausteet jokseenkin vielä ymmärrän, mutta siinä kohtaa kun jotain tuotetta lähdetään maustamaan glukoosilla kertoo se ainakin itselleni tuotteen heikosta laadusta.

Miksei ole voihin säilötty ; )

Kuulostaa hauskalta tuotteelta, pitääpä metsästää!

Ei se tonnikalasäilykkeen syönti nyt niin kamala synti ole, kun ei se oikeasti ole tonnikalaa vaan Bonellia jonka kanta on vahva. Vain abban yellow fin purkista löytyy keltaevätonnikalaa, joka sekään ei ole uhanalainen. Jos siellä säilykepurkissa oikeasti olisi aitotonnikalaa tai sinievätonnikalaa olisi purnukan hinta kymmeniä ellei satoja euroja. Näin meitä hujjataan.

Osaisiko joku purkissa olevan öljyn sijasta kommentoida sen varsinaisen kalan rasvahappoja ja muuta ravintoarvoa verrattuna esim. tonnikalaan?

Eikö tätä tuotetta kannattaisi tarjota , sekä K-, että S-ryhmälle, että sitä myytäisiin molemmissa kauppaketjuissa?.

Haluaisiko K-kauppa, S-kauppa, Lidl ja Tokmanni myydä kilvan näin upeaa kotimaista tuotetta?.

Rypsiöljyä niin saa jäädä hyllylle.

Appiukko teki 30 vuotta sitten särki-, ahven-, muikku- ja haukisäilykkeitä. Purkit desinfioitiin autoklaavissa. Ostan varmasti kun tulee kauppaan.

Aivan jäätävä taistelu oliiviöljystä ja rypsiöljystä 😀 oliiviöljy on hyvän makuista ja myös terveellistä, edellyttäen tietysti että syö oikeaa oliiviöljyä. Oliiviöljy on yksi eniten väärennettyjä elintarvikkeita maailmassa, joten alkuperäismerkintää kannattaa pulloista metsästää. Eniten huijauksia tehtailevat italialaiset oliiviöljyn valmistajat, koska Italiassa erityisesti maan eteläosien elintarvikeyhtiöt toimivat usein mafian alaisuudessa. He eivät liiemmin piittaa rehellisyydestä. Itse luottaisin eniten kreikkalaiseen alkuperäismerkinnän sisältävään oliiviöljyyn. Silloin tietää saavansa laadukasta tavaraa. Oliiviöljyn terveellisyydestä ei kannata kauheasti kiistellä, sitä on tutkittu maailmalla paljon ja sen on todettu olevan hyvin sydänystävällistä. Rasvoissa on paljon muutakin kuin vain omega 3 ja omega 6-happojen suhdeluvut. Oliiviöljyssä ei ole runsaasti omega 3-rasvahappoja, mutta paljon muita terveydelle edullisia ainesosia.

Rypsiöljyä on tutkittu taas meillä enemmän, koska meillä sitä tuotetaan. Käsittääkseni rypsiöljy omega 3-rasvahappojen määrä on suuri, mutta happoketjut ovat sellaisessa muodossa, että ihmisen keho ei pysty niitä automaattisesti käyttämään hyväkseen. Rypsiöljyä pitäisi syödä todella suuria määriä, että siitä saisi sen omega 3.määrän, jonka keho tarvitsee per päivä. En kuitenkaan näe rypsiöljyssä myöskään mitään terveyshaittaa, ja se sopii myös maltilliseen kuumentamiseen, toisin kuin oliiviöljy.

Säilykkeessä suurin ongelma on itse säilykepurkki. Irtoaako materiaalista ruokaan BHA:ta tai alumiinia? Jos säilykekalaa söisin, niin varmasti valitsisin joka tapauksessa mieluummin tämän kotimaisen tuotteen kuin thaimaalaisen tonnikalan. Tiedä vaikka olisi korona mukana.

    HEI KAIKKI! Vastaan nyt yhteisesti, koska moni kysyy/toteaa samoja asioita. Ensinnäkin: otin kantaa nyt siihen, että meillä on vihdoinkin KOTIMAINEN ja VIILLINÄ KASVANUT kalatuote, joka korvaa ulkomaisen tuotteen, jonka kohdalla sitäpaitsi on usein ekologisia ongelmia. Toisekseen: en ole ko firmalla töissä enkä voi luonnollisesti vaikuttaa öljyvalintaan, mutta jos se harmitta,a laita yritykselle viestiä itse. En usko, että on mikään mahdottomuus saada tulevaisuudessa myös veteen säilötty versio. Kolmannekseen oliiviöljy on tunnetusti huono öljy kuumentamiseen. Tällainen kalatuote päätyy varmasti monella pannulle tai uuniin. Terveellinen oliiviöljy kannattaa ehdottomasti nauttia tuoreena, kuumentamatta! Itse painelen isoimmat öljyt pois kalasta, ennen kuin kumoan sen säilykkeestä lautaselle. Tällaisia säilykkeitä nautin itse asiassa aika harvoin, koska suosin tuoretiskin kalaa. En todellakaan koe, että oma terveyteni on millään tavalla vaarassa, jos nautin esim. 1-2 purkillista tätä kalaa kuukaudessa. En kammoksu rypsiöljyä tässä tuotteessa. Itse käytän oliiviöljyä salaateissa yms. ja pannulla usein kookosöljyä, koska kokkaan paljon aasialaistyyppistä ruokaa, johon ko öljyn maku sopii ja öljy kestää hyvin kuumentamista.

Välimeren maissa kehutaan oliiviöljyä. Ylivertaisin öljy on kuitenkin suomalainen hienoarominen kylmäpuristettu rypsiöljy. Rypsin siemenistä kylmäpuristetaan ympäri vuoden puhtaan laadukasta ja vitamiinipitoista öljyä.

Rypsiöljyssä on myös tutkitusti parempi rasvahappokoostumus kuin oliiviöljyssä. Se sisältää runsaasti ja oikeassa suhteessa omega-3 – ja omega-6 -rasvahappoja sekä kaksin verroin enemmän E-vitamiinia kuin oliiviöljy.

Rypsiöljyn välttämättömät rasvahapot ovat monipuolisesti terveydellemme hyödyksi.

Kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä sisältää E-vitamiinin ja omega-rasvahappojen päivän tarpeen.
Oliiviöljyä tarvitaan vastaavasti noin 4 desilitraa.

    Kokki Kolmonen,
    tartunta kommenttiisi:
    “Kaksi ruokalusikallista rypsiöljyä sisältää E-vitamiinin ja omega-rasvahappojen päivän tarpeen.”
    Millä laskukaavalla saat tarvittavat rasvahapposi parilla ruokalusikalla rypsiöljyä? Tarvittavaa määrää EPAa ja DHAta olet ilmeisesti sillä tavoittelemassa.

S-ryhmän jäsenenä esitän toivomuksen että otetaan valikoimiin!

Joko tätä huipputuotetta on tarjottu Pietariin ja Moskovaan?.

Voi kunpa tätä saisi veteen säilöttynä, niin saisi sitten itse lisätä siihen haluamansa öljyn. Minä laittaisin ehdottomasti oliiviöljyä, rypsi sopii lamppuöljyksi.

Rypsiöljyn dissaaminen on ihan turhaa. Ja oliiviöljyn tuotanto tappaa pikkulintuja miljoonittain. Asiasta on raportoitu vuosia, nyt vihdoinkin tieto on saavuttanut myös Suomen: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e6389a59-84a3-41ed-a1d5-a4c508547bab
En itse osta enää oliiviöljyä, vaikka siitä pidänkin ja se olisi hyvää vaihtelua. Kultainen keskitie kaikessa. Mutta kunnes löydän eettisesti, lintuja suojelevasti, tehtyä oliiviöljyä, en siihen koske.

Todella hyvä uutinen. En ole koskaan ollut tonnikalan ystävä, mutta purkitettua säkeä olen syönyt. Se oli todella hyvää. Valitettavasti Lappajärvestä pyydetyn kalan hinta oli heti alkajaisiksi aivan liian korkea. Ei kenelläkään ollut varaa maksaa sellaisia hintoja. Toivottavasti ei ahneus tee samaa tälle nyt aloittelevalle yritykselle. Aijon kyllä kokeilla!

Ei käytetä rypsiöljyä ja oliiviöljyä vain salaatinkastikkeena, tölkkiin säilöttyjä ruokia ei olla syöty muitakaan.

Pakkohan tätä on päästä maistamaan.
Veteen säilöttynä, tai vaikkapa tomaatikastikkeessa, olisi mun makuun tosin parempi, koska en ikinä, en missään, käytä mitään öljyjä.
Huomenna kauppaan 👍

    Sisko, onko siihen jokin tietty syy, ettet käytä öljyjä missään? Käytätkö silti jotain rasvaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.