Tietoa mainostajalle ›
Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.

Luomubroilerin syömisestä

Lähipiirissä moni osallistuu tammikuun vegaanihaasteeseen. Itsekin ehkä osallistuisin, ellei perheessä olisi 4-vuotiasta, joka on sekasyöjä. Voitaisiin toki olla vegaaneja kuukauden ajan koko perhe, mutta nyt univajeissa ja imetysrumbassa ei tee mieli laittaa esikoisen ruokailuja uuteen uskoon. Olisi kyllä kiva testata vegaaniutta, en ole koskaan kokeillut. Ehkä siis myöhemmin tänä vuonna otan haasteen vastaan minäkin. Se olisi ihan fiksuakin, koska Sam on aina syönyt tosi vähän lihaa ja nyt ollut kesästä saakka täysin kala-kasvis -linjalla. Olisi helppoa, kun kaikki söisimme samaa. Parhaillaan minä olen meillä se, joka hoitaa esikoisen lihahommat, eli maistaa esimerkiksi ravintolassa lihapullia tai kanaa, että maku on ok, ettei ole liian vahvoja mausteita lapsen makuun.

Syön kala-kasvispainotteisesti, mutta jääkaapissamme on lihaa yhdessä muodossa: kalkkunaleikkeleinä, jotka ovat mun hätävara, jos/kun on päiviä, ettei vauva-arjelta ehdi tehdä ruokaa. Proteiinin himo on näet ollut nyt imetysaikana kova ja vaikka vetelen kananmunia ja papuja melkein päivittäin ja tofuakin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, on välillä vaan sellainen olo, että on pakko saada lihaa. Juuri tänään oli tyypillinen päivä: aikataulut kusahtivat ja lounaani oli avokado ja kolme kalkkunaleikkelettä.

Olen ollut sekasyöjä aina, mutta viimeiset 7-8 vuotta on ruokavalio ollut kasvis-kala -painotteinen. Treenivuosi 2013 aiheutti piikin lihan käytössäni, mutta isoin osa syömästäni lihasta oli riistaa, jota valmistin usein kotona salilta tultuani.

En koe lihan syömisessä olevan mitään väärää. Minusta ihmisellä on oikeus tappaa eläin ja eläimellä on oikeus tappaa ihminen. Tehotuotantoa vastustan tietenkin (minusta se lähentelee kidutusta), mutta jos eläin kasvaa olosuhteissa, joissa sillä on hyvä olla, on minusta lihan syöminen ok.  Moni on eri mieltä ja ymmärrän senkin ajattelutavan hyvin. Kotonani asuu nimittäin sellainen ja tulemme ihan hyvin toimeen.

Tehotuotantoa en voi käsittää. Tiedän hyvin, että ne jääkaappini kalkkunaleikkeleet eivät ole luomuja, mutta hitto vie: ostaisin heti, jos sellaisia olisi! Siksi olinkin superiloinen, kun Suomessa saatiin viime vuonna viimein myyntiin luomubroileria. Eeva kirjoitti aiheesta postauksenkin. Kannattaa lukea se, juttu nimittäin perustelee sen, miksi minusta esimerkiksi näitä postauksen broitsuja on ok syödä. L´Uomu Nokan perustaja sattuu vieläpä olemaan rakkaan ystäväni kummisetä, tiedän siis kuviosta vähän enemmän kuin vain sen, mitä firman nettisivuilla lukee. L´Uomu Nokka oli mukana Kempparin viimeisimmässä uutiskirjeessäkin, tiedoksi niille, joille ei uutiskirjettä tule.

kc-luomunokka

Taannoin oli vähän isompaa syytä juhlaan ja halusin joulun pyhinä kestitä erästä ystävää. Päätin blogin viimeisimmän uutiskirjeen reseptin innostamana valmistan ekaa kertaa koskaan lintua. En kuitenkaan arvannut, kuinka vaikeaa tällaiselle cityhipille on ”hieroa lihaksiin mausteita” ja ”sitoa sääret ristiin”.

Tsekkasin tuottajan sivuilta jälleenmyyjät ja aloin soitella kauppoihin. Tuote oli loppu melkein kaikkialta, varmaan juuri pyhien vuoksi. Luomubroileri on hyvä vaihtoehto joulupöytään, kinkun tilalle, joku muu oli vissiin miettinyt samaa. Lopulta löysin broitsuni Arabian S-marketista, jonne kärryttelin. Nappasin jäisen möhkäleen pakastealtaasta sekavin tuntein (en osaa selittää miksi) ja menin kassalle.

Kotona jätin linnun sulamaan jäkikseen ja jatkoin projektia seuraavana päivänä.  Sulanut lintu tuntui ihan vauvalta. Siis ihmisvauvalta. Tuollaiselta, jota olen tässä viimeiset kuukaudet hoivannut. Minua alkoi ahdistaa ja vaikka tiesin, että lintu on elänyt luonnollisen ja hyvän elämän, koin silti olevani tekemässä jotakin väärää. Käsittelinhän ruumista. Aika hassua, että en koe yhtä vahvoja fiiliksiä kalkkunasiivujen äärellä, vaikka tehotuotanto vihaksi pistääkin. Ja vaikka ne kalkkunasiivutkin ahdistaa. Tämä kokonaisen linnun käsittely, raajoineen ja siipineen, oli jotenkin kummallinen juttu.

kc-luomubroileri

En silti halua nyt jeesustella: minusta eettisen lihan syöminen on todella okei. En kuitenkaan söisi lihaa päivittäin. Laadukas liha on minulle kuin juhlaruokaa, harvinaista herkkua, eikä edes luomulihaa tai riistaa tarvitse päivittäin tai joka viikko. Jos lihaa olisi vaikeammin saatavilla, vaikuttaisi se todennäköisesti luonnostaan aika monen ruokavalioon. Siksi onkin hyvä päättää suosia vain luomua ja eettistä: eipä ole ylitarjontaa! Minäkin sain ”metsästää” tätä luomubroileria monesta kaupasta, ennen kuin tärppäsi. Tätä ei siis hankittu heräteostoksena, vaan piti nähdä vaivaa, että lihakimpale löytyi.

Lihan päivittäisestä syömisestä: toisaalta, jos metsästää riistansa itse, saa minun puolestani nauttia sitä vaikka kahdesti päivässä. Kannattaa vaan funtsia, onko ruokavalio terveellinen?

Luomubroileria valmistaessani ihmettelin, kuinka kokonaisen eläimen käsittely voi tuntua niin väärältä, kun kuitenkin koen eettisen lihan syömisen olevan ok? Oivalsinkin, että jokaisen lihaa syövän olisi hyvä edes kerran kohdata ruokansa kokonaisen, kuolleen eläimen muodossa, valmistaa se itse ja sitten päättää, että jooko vai eikö? Lastenkin on hyvä ja tärkeää ymmärtää, mistä liha tulee. Esimerkiksi kanaa ja riisiä rakastavalle 4-vuotiaalle kokonaisen broilerin näkeminen oli iso juttu. Päätön lintu huvitti häntä, mutta mietitytti myös: ei hän ole koskaan nähnyt, miltä se thaimaalaisessa ravintolassa lautasella oleva lempiruoka oikeasti näyttää, kun sillä ei ole sulkia ja päätä. Kun se on ”peppu pystyssä uunissa”. Yhtä tärkeää kuin se, että lapset oppivat, miten vihannekset kasvavat mullassa tai kuinka maito tulee lehmästä, on oppia, mistä liha tulee. Minkä vaiheiden jälkeen ulkona kuopsuttava lintu päätyy lautaselle. (Sitä en tiedä, koska kerron skidille tehotuotannosta realistisesti. Toistaiseksi olen vaan kertonut, että toisilla eläimillä on liian vähän tilaa ja toiset saavat olla ulkona vapaina.)

Tämä luomubroileri oli perheessämme siis iso juttu. En ole valmistanut kokonaista lintua koskaan aikaisemmin enkä rehellisesti tiedä, teenkö niin enää ikinä.

Pahiten tökki tässä kohtaa:

”Huuhtele broileri ja kuivaa talouspaperilla. Kuivaa kevyesti myös sisältä. Sulje peräpää joko cocktailtikuilla tai ompele se lintunarulla kiinni. Sido koivet toisiinsa laittaen sääret ristiin. Sido halutessasi myös siivet kiinni vartaloon. Hieron linnun päälle mausteliemi. Anna linnun maustua jääkaapissa mielellään ainakin kolmen tunnin ajan, jotta mausteet pääsevät imeytymään sen lihaksiin”.

Aargh. Mausteiden imeytyminen lihaksiin, jalkojen sitominen, peräpään sulkeminen… Olen ihan nössö! Mutta hirvitti vähän.

Valmistin linnun blogin uutiskirjeen reseptin mukaan. Raaka-aineet olivat herkullisia: kanelia, omenaa, persikoita, konjakkia… Mausteliemi ja täyte maistuivatkin ihanalta ja saivat koko kämpän tuoksumaan taivaaliselta. Mutta kun piti tunkea täyte linnun sisälle… Ei se ihan rutiinilla mennyt.

Laitoin broilerin uuniin, kääntelin ja valelin nestettä sen päälle. Koko prosessi tunti ihan kuin joltain hautausseremonialta — paitsi että seuraava vaihe oli syöminen.

kc-luomunokka1

Katoin pöydän illan vieraalle ja jännitin, miltä lopputulos maistuu. Oli aika yllätys saada ravintolatason ruokaa. Siis ihan oikeasti aivan älyttömän upea maku. En olisi uskonut a) osaavani valmistaa näin hyvää lintua, b) että tämän ahdistuksen sekaisen kokkausseremoniani päätteeksi ruoka voisi maistua muulta kuin kuolemalta. Ruokaseura oli samaa mieltä, ihanaa! Söimme hymyssä suin, punaviinin kera. Oikeasti ihan loistava juhla-ateria.

Koska lapseni rakastaa riisiä ja kanaa, oli huippua saada aterian ylijäämä monena kerta-annoksena pakkaseen. Tietty voisin kieltää skidiltä kanan kokonaan, mutta kuka äiti haluaisi viedä pieneltä lempiruokaansa, kun sen kerran saa — pienellä vaivalla tosin — eettisesti? Ne, joiden mielestä lihan syöminen ylipäänsä on epäeettistä, kokevat toimintani tietty heikkoutena. Että kyllä lapselta nyt lihan voi kieltää. Niin varmaan voikin, mutta minä en halua. Ryhtykööt kasvissyöjäksi sitten jos/kun itse haluaa. Meillä sitäpaitsi syödään pääasiassa kalaa ja kasviksia. Sitä vegaanikuukautta aion silti testa koko perheen voimin heti, kun olen vähän paremmassa jaksussa!

Kokkausprosessi jätti jännän tunteen. Ristiriitaisen. Olenko näin vieraantunut luonnosta vai onko lihan syöminen minusta väärin? Vaikka se olisikin eettisesti kasvatettu. Koska vastaan jälkimmäiseen kysymykseen ei, on ekan kysymyksen vastaus oltava kyllä. Kokemus havahdutti tämän kookosvettä litkivän chia-puurofanin, joka tykkää hakea lounaansa Silvopleestä. Taisi tulla ihan oikeaan osoitteeseen tämä kokonaisen linnun käsittely. Havahduin vähän. Ne kalkkunaleikkeet saavat kyllä nyt jäädä. Otan pakkasesta mielummin tätä luomubroitsua sulamaan, sitä kun on hetkeksi.

Mitä mieltä olette? Luomubroileria vai ei? Entä oletteko mukana tammikuun vegaanihaasteessa?