Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Menu

Heraa mikämikämaasta

Tv-mainoksessa keski-ikäinen nainen nauttii lisäproteiinia koiralenkin jälkeen, kesken siivouspäivän ja ennen kyläreissua anoppilaan. ”Helpot proteiinijauheet päivittäiseen käyttöön”, kuuluu slogan. Ja tosiaan, yhä useampi surauttaa jokapäiväisen proteiinismoothiensa, esimerkiksi herasta.

Hera on maidosta erottuvaa mönjää, jota syntyy juuston ja happamien maitotuotteiden valmistuksen yhteydessä — ja paljon! Kuusamon Juuston tehtaan johto ei edes halua kertoa tarkkoja määriä. Ei siis ihme, että heraa on alettu tuutata sinne sun tänne ja jopa lentokoneen biopolttoaineeksi.

Varsinainen hera koostuu vedestä ja maitotuotteiden vesiliukoisista aineista, joista se edelleen käsitellään jauheeksi, tarkemmin sanottuna herakonsentraatiksi tai heraisolaatiksi. Jälkimmäisen valmistuksessa on käytetty hieman tarkempaa menetelmää ja siinä on suurempi määrä proteiinia sekä matalampi rasva- ja hiilihydraattipitoisuus. Herakonsentraatti puolestaan saattaa sisältää yhä laktoosia ja on proteiinijauheista se rasvapitoisempi ja markkinoiden käytetyin.

Fast mainostaa Hera80 -proteiinijauhettaan Suomen suosituimpana. ”Sopii erinomaisesti niin nuorille kuin vanhoille, kuntoilijoille kuin urheilijoille”, nettisivu julistaa. Nopea tsekkaus: valmistusmaa Belgia. Purkin korkissa kuitenkin koreilee isoin kirjaimin, että Hera80 on valmistettu kuusamolaisesta maidosta. Makuvaihtoehtoja on peräti kahdeksan, luomua ei Fastin valikoimista löydy.

”Tuote on valmistettu suomalaisessa tehtaassa” ja ”raaka-aineet ovat Suomessa hyväksyttyjä”, on kaikki, mitä SportLifen pakkauksessa kerrotaan. Netistä ostettaessa tietoa saa tätäkin vähemmän, jos ollenkaan. Esimerkiksi kotimaisen Nutri Worksin  tuotteesta saan nettikaupassa tietää ainoastaan, että se on valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään maitoa, munaa ja soijaa. Edes valmistusmaata ei mainita. Tuotemerkin omilta sivuilta käy ilmi, että valmistusmaa voi olla Ruotsi tai Suomi ja raaka-aineet tutkittuja, turvallisia ja puhtaita. Enempää alkuperästä ei kerrota.

Kotimainen perheyritys Foodin on kaupan hyllyssä ainoa, jolla on tarjota Ruokaa omasta maasta -logolla varustettu heratuote, jonka raaka-aineen alkuperää ei siten tarvitse tutkailla pikkuprinteistä. Brändin luomuversio sen sijaan tulee Saksasta, jossa Foodinin sivujen mukaan ”lehmät saavat ympärivuoden nauttia ruohosta ja vaellella ympäriinsä iloisesti”. En epäile hetkeäkään, etteikö näiden iloisten lehmien maidosta valmistettu hera maistuisi taivaalliselta!

Kun näpyttelen Googleen ”kotimainen luomu hera”, ensimmäisenä ruutuun lävähtää Puhdistamon vaniljanmakuinen herajauhe. Pari klikkausta tutussa nettikaupassa ja pussi on matkalla. Paketin takana kerrotaan, että ”kaikki alkaa mahdollisimman laadukkaasta raaka-aineesta eli maidosta, joka saadaan vapaasti laiduntavista lehmistä. Talvisin lehmät ruokitaan luomurehulla.” Valmistusmaa: Suomi.

Puhdistamon omilta sivuilta käy kuitenkin ilmi, että myös heidän käyttämänsä hera on peräisin iloisilta saksalaislehmiltä. Pussin tekstiä tarkemmin kerrotaan, että ”heramme tulee eteläisestä Baijerista, jossa eläimet pääsevät laiduntamaan Alppien juurella vapaasti suurimman osan vuodesta. Huonompien sääolojen sattuessa eläimet otetaan väliaikaisesti suojaan ruokarehun pysyessä kuitenkin vielä luomuluokiteltuna ruohona…”. Useassa nettikaupassa esittelyteksti on kuitenkin suoraan pakkauksen kyljestä kopioitu. Valmistumaa saatetaan mainita tai sitten ei, lukeepa alkuperämerkintäkin: ”luomu”. Ei mainintaa Baijerista. Näyttäisi siltä, että heran alkuperä kerrotaan selvästi vain silloin, kun hera on suomalaista.

Eviran sivuilta selviää, että Suomessa valmistetun elintarvikkeen alkuperämaasta on ilmoitettava tarkemmat tiedot, jos sen ilmoittamatta jättäminen voi johtaa ostajaa harhaan. Asia kiinnostaa kuluttajia, joista peräti 91% haluaa selkeät merkinnät elintarvikkeen alkuperämaasta. Lihan ja maidon osalta vaatimus tiukentuikin viime vuonna ja elintarvikkeessa käytetyn lihan ja maidon kasvatus- tai lypsymaa on aina selvästi ilmoitettava pakkauksessa. Siis silloin, jos tuote on valmistettu Suomessa. Sen sijaan Ranskassa valmistetussa juustossa käytetyn maidon alkuperän ilmoituskäytäntö noudattaa Ranskan lakeja.

Alkuperämerkintää ei pakkauksessa tarvita, mikäli Suomessa pakattua maataloustuotetta ei Suomessa lainkaan esiinny eikä ostaja näin ollen oleta sen olevan suomalaista. Olisiko Puhdistamon luomuheran ulkomaalainen alkuperä siis pitänyt tajuta isosta grass fed -merkinnästä? Maataloudesta vieraantuneena kaupunkilaisena en osaisi pakkauksen tekstistä päätellä, ovatko lehmät syöneet ruohonsa Pohjanmaalla vai Alppien rinteillä. Enkä voisikaan, sillä nopealla googlettamisella selviää, että myös Suomessa kasvatetaan lehmiä ruohoruokinnalla.

Soitan Eviraan. Ylitarkastaja Tuulikki Lehto kertoo, että elintarvikkeen valmistusmaaksi voi ilmoittaa Suomen, jos muualta tuotuun herajauheeseen on Suomessa lisätty esimerkiksi vaniljaa tai muita raaka-aineita ja näin ollen luotu kokonaan uusi tuote. Valmistusmaa Suomi tarkoittaa siis sitä, että tuotteen raaka-aineet on sekoitettu yhteen Suomessa. Uudessa tuotteessa olevan herajauheen alkuperämaata ei elintarvikelainsäädäntö edellytä pakkauksessa ilmoittamaan, koska alkuperämaan ilmoittamista koskevassa asetuksessa heraa ei ole listattu maitotuoteeksi. Onneksi en ole baijerilainen alppilehmä tai vetäisin luomuruohoni pahasti väärään kurkkuun!

Eviran mukaan herajauhe on määritelty maitotuotteeksi, jota ei kuitenkaan koske liha- ja maitotuotteista annettu asetus alkuperämaan ilmoittamisesta. Siis huolimatta siitä, että tuotetiedoissa lukee ”heraproteiinikonsentraatti (maidosta)”. Niin, sulkumerkintää Evira edellyttää, koska kyseessä on allergioita ja intoleranssia aiheuttava ainesosa, maito. Laktoosiakin tämä ei-maitotuote saattaa sisältää 2g/100g. Ja ennen kaikkea tuotteita markkinoidaan nimenomaan vedoten maidon alkuperään! Kuka kertoisi, missä kohtaa byrokratian rattaita herajauhe lakkasi olemasta maitotuote?

Saan vastauksen Maa- ja metsätalousministeriöstä lainsäädäntöneuvos Anne Haikoselta. Uusi asetus koskee erikseen mainittuja maitotuotteita, jotka on valittu EU-lainsäädännössä luetelluista maataloustuotteista. EU:n luettelossa hera on luokiteltu maitotuotteeksi, mutta kansallisesta asetuksesta se päädyttiin jättämään pois, koska ”heraa ei sellaisenaan kovin yleisesti myydä kuluttajille”.  Hmm… Perustelu on kyllä isossa ristiriidassa kaupan valikoimien ja proteiinibuumin kanssa.

Vapaaehtoisesti alkuperämaan toki voi ilmoittaa, eikä annetulla tiedolla saa johtaa kuluttajaa harhaan. Kuten Foodinin iloisten saksalaislehmien hera, jota myydään netissä alankomaalaisena?

Valmistaja, valmistuttaja, valmistusmaa, alkuperämaa… ei ole helppoa selvittää, mistä tuote tai sen osa ihan oikeasti on peräisin. Eivät markkinoiden hera-pakkaukset silti sääntöjen vastaisia ole. Tästä huolimatta kaupasta (ja etenkin verkkokaupasta) on mahdollista napata mukaansa tuote, jota erehdyttävästi saattaa luulla muuksi kuin mitä se todellisuudessa on. Tai jonka ainesosien alkuperästä ei ole lainkaan tietoa pakkauksessa. Jos tämä on mahdollista Suomen kaltaisessa pohjoisessa sääntöparatiisissa, voi vain kuvitella, minkälainen villi länsi muunmaalaisten elintarvikkeiden pakkausmerkinnät ovat…

Ensi kerralla osaan olla tarkempana ja tulkita termejä oikein. Mutta niin kauan kuin alkuperämaata ei tarvitse kuluttajalle kertoa, voin vain toivoa, ettei herani ole peräisin ei-niin-iloisilta kiinalaislehmiltä.

(Kirjoittaja suosii itse mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa ja mieluiten vegaanista. Tästä syystä iloisten alppilehmien heran maku jäi arvoitukseksi.)

4 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Kiitos! Kiitoskiitoskiitos kirjoituksestasi 🙂 Jäin vaan miettimään että miksi tuota heraa sitten pitää ”syödä”??

Ihanaa, että tykkäsit! 🙂

Ihanaa, että tykkäsit! 🙂

Saa kyllä pohtimaan, että hyödyttävätkö nuo merkintäsäännöt ja mainitsematta jättämiset muita kuin meijeri- ja lihataloutta? Mitä se kertoo, jos valmistaja ei halua kertoa suoraan kuluttajalle alkuperämaata? Että kuluttajan ei valmistajan mielestä tarvitse tietää sitä vai että kuluttaja ei valmistajan mielestä ehkä ostaisi tuotetta, jos tietäisi? Vai, että valmistaja noudattaa vain elintarvikelainsäädäntöä?

Toinen hupaisa ohjeistus löytyy luonnollinen-sanan käytöstä. Eviran ohjeistuksen mukaan elintarviketta voidaan pitää luonnollisena vain siinä tapauksessa, että se sellaisenaan esiintyy luonnossa, siihen ei ole lisätty mitään ja että käytetyt mahdolliset valmistusmenetelmät ovat sellaisia, joita voi tapahtua myös luonnossa, esimerkiksi perinteinen käymisprosessi. Kirjaimellisen tulkinnan mukaan luonnollinen-sanaa ei voisi käyttää esimerkiksi marjajauheista. Kuitenkin Eviran esimerkin mukaan luonnonjukurtin, joka on saatu aikaan perinteisellä käymisprosessilla ja johon ei ole lisätty maidon ja hapatteen lisäksi mitään muita ainesosia, nimessä saa käyttää luonnollinen-sanaa. Myös kalkkunasuikaleesta saa käyttää luonnollinen-sanaa, jos siihen ei ole lisätty mitään muita ainesosia kuten suolaa, eli se on käsittelemätön. Entäpä jos tuo ’luonnonjukurtti’ valmistettaisiin iloisten saksalaisten lehmien maidosta Suomessa? Olisiko tuote sitten sekä luonnollinen että suomalainen?

Heran tavoin myös ksylitolin alkuperämaaksi ilmoitetaan tukkumyynnissäkin Suomi, sillä ksylitolia valmistetaan Suomessa. Todellisuudessa nämä puut, joiden teollisuuden sivuvirrasta ksylitoli valmistetaan, tulevat muualta Euroopasta.

Olisi toki hyvä, jos tuotteissa olisi erikseen mainittava valmistusmaa ja ainesosien alkuperämaa. Nyt alkuperämaa viestii kasvualustan sijaan pikemminkin lopputuotteen valmistusmaasta ja toisaalta myös siitä, että lopputuote työllistää kyseisessä maassa. Näin ollen terminä alkuperämaa on entistä harhaan johtavampi, jos kyse on itse asiassa lopputuotteen valmistusmaasta.

Ainesosien yksiselitteistä mainitsemista ja ohjeistusta sen kertomiseen etiketissä hankaloittaa myös se, jos tuotteissa on aineksia monesta eri maasta. Ja myös se, että lopulta tuotteen valmistuttajan on noudatettava näitä yllä mainittuja ohjeistuksia alkuperämaasta. Merkinnät johtavat kuluttajien lisäksi myös raaka-ainehankintoja tekeviä tuotteiden valmistuttajia harhaan. Moni valmistaja varmasti haluaisi valita sen parhaimman mahdollisen kotimaisen tuotteen, mutta ei välttämättä ymmärrä selvittää, että vaikka tukkutuottaja myisi hänelle alkuperältään suomalaista raaka-ainetta, tuo raaka-aine on voinut kasvaa myös muualla kuin Suomessa.

Esimerkiksi ksylitolin osalta täysin kotimaisista puista peräisin olevaa tuotetta ei ole saatavilla. Puut tehtaalle tulevat monesta eri paikasta, joten tarkkaa kasvupaikkaakaan ei pysty puusokerille antamaan. Parasta kuitenkin ksylitolissa on se, että se tehdään ekologisesti puuteollisuuden sivuvirrasta – Suomessa. Suomalainen sivuvirtatuote lienee myös heran valtti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.