Menu
Lue lisää

Postaus sisältää affiliate-linkkejä, jotka on merkattu tähdellä*. Affiliate-linkit vievät verkkokauppoihin, joista postauksessa mainittuja tuotteita voi ostaa. Saan affiliate-linkin kautta tehdyistä ostoksista komissiota, eli tietyn provikan.

Luonnonkosmetiikkaa: omat suosikit kautta aikain

Minulta pyydettiin FB-ryhmässä listaa omista suosikkikosmetiikkatuotteistani. Kerrankin helppo ja nopeasti toteutettava postausaihe, ajattelin, kunnes päädyin vääntämään tätä tekstiä päivien ajan. Aina siinä käy niin (ja siksi blogini ei päivitykään niin tiheään kuin toivoisin).

Luonnonkosmetiikkaa on kieltämättä tullut käytettyä aika laajalla skaalalla viimeiset 8-9 vuotta ja yllättävän vähän on ihan surkeaa osunut kohdalle. Haastavimpia ovat meikit, hiustuotteet ja aurinkorasva. Helpoimpia saippuat, voiteet ja shampoot.

Usein olen listannut suosikkeja juuri sen hetken testituotteista, tai kuluneen puolen vuoden parhaat jne. mutta en ole tosi moneen vuoteen tehnyt listaa tuotteista, jotka jotka ovat mielestäni parhaita kaiken kaikkiaan ja niitä vakkarituotteita, joita itse käytän.

Monista näistä olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin, joten olen linkannut aikaisempiin teksteihin. Jos blogista ei löydy postausta tuotteesta, vie linkki tuotteen nimestä brändin omille sivuille. Lisäksi tein postauksen loppuun listan tuotteiden myyntipaikoista ja affi-linkkejä helpottamaan niitä, jotka ovat kiinnostuneet hankkimaan näitä tuotteita itselleen verkosta.

Tässä 14 tuotetta ja kaksi sarjaa, jotka ovat parhaista parhaat!

X1901) ARGITAL / ARGILTUBO-SAVINAAMIO Tästä on ollut puhetta ehkä sata kertaa. Ikisuosikki. Käytän kerran viikossa. Kätsy, kun tuote on naamio ja kuorinta samalla. Kasvoista tulee superpehmeät. Käytän tätä varmasti mummoksi saakka.

Nettikaupan sivuilla lukee: ”Saa väsyneen ja värittömän ihon hehkumaan elämänvoimaa”. Allekirjoitan. Jo pelkästään tuoksu rentouttaa kummasti, tai ehkä olen vain ehdollistunut sille… Silti, huikea tuote.

kc-dödöt2) MÁDARAN YRTTIDEODORANTTI Toinen niistä kahdesta dödöstä, jotka itselläni toimivat. Luonnonkosmetiikkamarkkinoilla on dödöjä vaikka kuinka, mutta harvoissa on minusta pitoa. Tätä olen käyttänyt vuosia.

3) ACORELLEN RUUSU-DEODORANTTI Ostan aina tätä tai Mádaraa, kumpaa nyt kaupassa on saatavilla. Niin kuin Mádarassakin, on tässäkin tarpeeksi mieto tuoksu makuuni. En halua, että dödön tuoksu on liian hallitseva.

kc-iroisie4) IROISIEN FRESH MASK-KAUNEUSNAAMIO Tämä vihertävä geeli on aivan ihmekamaa iholla. Tiedän, etten ole ainoa kosmetiikasta kirjoittava, kenen suosikkeihin tuote kuuluu.  Jo pelkkä vihreän geelin limettinen tuoksu rauhoittaa, ja naamion jälkeen olo on virkeä. Iho näyttää kirkkaalta ja kutsunkin tätä pikakauneusleikkaukseksi.

Nettikaupan sivuilla kerrotaan: ”Minttu kosteuttaa, uudistaa ja torjuu epäpuhtauksia. Gingko biloba toimii antidioksanttina ja tehostaa pintaverenkiertoa. Merilevä suojaa, kosteuttaa ja estää ennenaikaisia vanhenemisen merkkejä. Viilentää ja rauhoittaa ihoa, joten sopii loistavasti myös herkälle iholle ja iho-ongelmien, kuten rosacean, hoitoon”.

kc-laveraroll-on5) LAVERAN MY AGE -SARJAN SILMÄNYMPÄRYS ROLL-ON Olen surkea silmänympärysvoiteen kanssa, koska, noh, siitä ei tunnu olevan mitään välitöntä hyötyä. Pitäisikin osata ennakoida, sanovat. En silti joka päivä muista, mutta aina kun muistan, levitän silmien ympärille Laveran My age -sarjan roll-on -geeliä.

Tuotteessa on nerokas käyttöliittymä: kuula viilentää ihoa ihanasti eikä tuotetta mene silmiin. Vähentää turvotusta ja silmäpusseja. Sarjan tehoista kertonee se, että sitä myydään esim. eräällä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä tekevällä helsinkiläisklinikalla. Parempaa kuin tavanomainen kosmetiikka, sanovat.

Valitettavaa on, että tätä tuotetta ei ilmeisesti enää saa. My age -sarja on toki olemassa ja siihen kuuluu silmänympärysvoide, mutta ainakaan brändin sivuilla ei enää ole tätä nerokasta roll on -tuotetta. Tosi harmi.

6) RMS:N MEIKKIVOIDE (iholla tuossa ylimmässä kuvassa) on helpottanut meikkaamistani valtavasti. Sormin helposti iholle levittyvä ja täydellisesti ihon omaan väriin mukautuva tuote on kuin taikaa. Jopa ruotsalainen superbloggaaja-stylisti Elin Kling hehkutti tätä vastikään. Lieneeköhän syy Elinin luonnonkosmetiikkatestailuun se, että bloggaaja on raskaana? Monia alkavat luonnonkosmetiikkatuotteet silloin kiinnostamaan. Tämä on ehdottomasti paras meikkivoide, mitä olen testannut koskaan. Voittaa heittämällä myös tavanomaiset. Saara Sarvaskin diggaa. Tietäjät tietää. 😉

CREME7) ZUIIN MINERAALIMEIKKIPUUTERI on meikkipussini olennainen vakkarituote. Mulle just hyvä sävy ja ihana koostumus. Kevyt ja peittävä. Sävyjä on olemassa huikeat 10 erilaista, mulla on käytössä sävy Creme. Näköjään tästä suosikkituotteesta ei ole olemassa Kempparissa postausta, hassua. No, se on erinomainen puuteri, ei kait siitä muuta tarvitse sanoa.

 

kc-laverapuuteri8) LAVERAN AURINKOPUUTERI Tätä olen käyttänyt jo monta vuotta. Talvella käytän iholla RMS:n meikkivoidetta ja/tai Zuiin puuteria, mutta kesällä ruskettuneelle iholle riittää mainiosti vain sipaisu tätä. Toimiva ja riittoisa. Puuteri mulla oli vastikään mukana Thaimaassakin. Kesällä en juuri meikkiä kaipaa, mutta aurinkopuuteria käytän kesälläkin usein.

Tuote näyttää ilmeisesti nykyään vähän erilaiselta, mutta jos etsit kaupasta Laveran aurinkopuuteria, etköhän saa oikean tuotteen.

 

9kc-iredale.kulmat) JANE IREDALEN KULMAPALETTI Olen vihdoinkin tajunnut, että kun kulmat ovat kunnossa, voi naama muuten olla vähän sinne päin. Kulmakarvat ovat kasvojen kruunu ja ne kandee pitää huoliteltuna. Omat kulmarutiinini helpottuivat huomattavasti viime kesäkuussa, kun sain kutsun kulmien trimmaussessioon. Saamani niksien jälkeen olen saanut pidettyä naaman about ojennuksessa. Samalla sain Jane Iredalen kulma-paletin, jota olen käyttänyt melkein joka päivä. Värin lisäksi paletissa on mehiläisvahaa, joka pitää karvat ojennuksessa. 

vampanynosto110) HONORÉ DES PRÉS VAMP Á NY -TUOKSU Tämä ollut luottotuoksuni vuosia ja pidän siitä edelleen. Seksikäs tuoksucocktail muodostuu mm. tuberoosasta, rommista ja bourbonvaniljasta. Hullun ihana!  Viime kesästä saakka olen käyttänyt myös Acorellen Delicious by Sara LaFountain -tuoksua, josta on ehkä tulossa seuraava jumitushajuveteni. Saa nähdä…

11) PIHLAJAVOIDE. Olen jäävi, tiedän, mutta käytän Pihlajavoidetta päivittäin. Halusin luoda Mádaran kanssa voiteen, joka käy koko kropalle, kaikkialle kasvoista ja jalkapohjiin ja tämä on se. On ihan mahtavaa, että onnistuimme!

Itse käytän Pihlajavoidetta eniten käsiin ja talvisin kasvoille, kun tuntuu, että naama kuivuu korpuksi. Myös Pihlaja-vartalovoide on mulla päivittäisessä käytössä.

PATYKA_ABSOLIS_1405_PRECIOUS WOODS BODY WASH12) PATYKA SUIHKUGEELIT Ne ovat kaikki ihania, mutta kuvan Precious Woods on erityisen huumaava. Kuin nestemäistä kultaa, väriltäänkin.

Yleensä kelpuutan suihkusaippuaksi minkä tahansa, missä on luonnonkosmetiikan sertifikaatti, en ole kovin ronkeli, mutta kun haluan hankkia itselleni luksusta, on se tämä suihkusaippuoiden kuningatar. L_U_X_U_S.

 

piivaha_auki

13)LESS IS MORE -PII-HIUSVAHA En käytä lyhyissä hiuksissa juuri muita muotoilutuotteita kuin vahoja ja olen etsinyt hyvää luonnonkosmetiikkavahaa vuosia. Se on ollut melko turhauttavaa ja rahaavievääkin.

Onneksi löysin vihdoinkin viime vuonna Less is More -sarjan, jossa on useita hyviä tuotteita. Sarjan Piivaha on ainoa luonnonkosmetiikkavaha, joka itselläni toimii. Lämmin suositus! Ei tahmaa ollenkaan ja antaa hyvin tukea ja tekstuuria lyhyisiin hiuksiin. Ihan loistava!

 

kc-kurejoulu14) KUREN-KYNSILAKAT 100% luonnollista kynsilakkaa ei tietääkseni vielä myydä, mutta Kure on niin luonnollinen, kuin mahdollista. Sarja sisältää lisäksi huikean määrän eri värejä ja sävyjä, kuin karkkeja nämä ihanat pullot!

Huono puoli on se, että lakat eivät pysy kynsissä kauhean pitkään. Minua se ei haittaa, sillä kynsilakan käyttö on minulle enemmän aina johonkin tiettyyn tilaisuuteen liittyvä rutiini, ei niinkään arkijuttu. Etenkin raskaus- ja imetysaikana olen lakannut kynsiä vain muutamia kertoja. Mutta jos olet kynsilakan päivittäiskäyttäjä, muista aina pohjustaa ja sivellä päällyslakkakin näiden tuotteiden kanssa.

kc-sukinosto15) SUKI-SARJA. On kaksi sarjaa, joissa on yllättävän monia omia suosikkituotteitsni Suki ja Mádara. Keskityn nyt Sukiin. Mádarasta on asiaa blogissa niin usein muutenkin.

Sukin tuotteissa on monia huippuyksilöitä. Sekä putsari+kuorinta (nerokkaasti sama tuote), kasvovesi, kasvoöljy ja kasvovoide ovat iholleni täydellisesti sopivia. Sukilta löytyy myös kallein kosmetiikkatuote, mihin voisin kuvitella satsaavani, jos olisi pakko: 129 euron Facial lift ultimate firming cream. Tilannehan on se, että saan niin paljon kosmetiikkaa testiin, että olen harvoin ilman kasvovoidetta, mutta jos olisin, ostaisin tämän. Löydät syyn ja Suki-reittausta aikaisemmasta postauksestani. Minulla oli Sukia mukana myös Thaimaassa, koska sarjalla on superkätsy matkapakkaus.

Tässä olivat nyt mun luottotuotteet, jotka ovat omassa genressään mielestäni ylitse muiden tai minulle täydellisesti sopivia. Käytän myös:

– 100% sheavoita eri merkeiltä,

– muutamaa erilaista suolasuihketta (en ole päättänyt vielä mikä niistä on paras..),

– huulipunani ja poskipuna ovat yleensä Zuiin, kute tuolla ylimmässä kuvassa,

– …ja testissä on parhaillaan sellaista, jotka saattavat hyvin päätyä pian luottotuotteisiini. May Lindström Skin -paketti saapui juuri ja uusi tuttavuuteni Neal´s Yard Remedies vaikuttaa ihanalta!

Mitä tulee ripsiväriin, rajauskynään ja vaikka shampooseen — sekä muihin yksittäisiin tuotteisiin, joita en yllä eritellyt — niin käytän useampia toimivia tuotteita, enkä siksi luetellut niistä vain yhtä. Ripsarien kohdalla käytän parhaillaan kolmea hyvää ja esimerkiksi seerumeita ja öljyjä käytän niinikään monilta eri merkeiltä. Ehkä saan aikaiseksi toisen postauksen kun olen päättänyt, mikä kustakin ryhmästä on paras.

Tähän alle olen listannut kerrankin vähän monipuolisemmin ne myyntipaikat, jotka tiedän myyvän omia suosikkituotteitani. Mestoja on varmasti muitakin. Affi-linkit vievät sellaisiin nettikauppoihin, joiden kanssa olen affiliate-yhteistyössä, affilinkit on merkattu tähdellä.

 

1) ARGITALiA saa ainakin ekokaupoista ja yllättävää kyllä, esimerkiksi Punnitse & Säästä myy myös. Hyvinvoinnin tavaratalossa* hinta on 17,95 €.

2) MADARAN DÖDÖÄ saa esim. ekokaupoista, mutta myös Sokokselta, Emotioneista ja Stockmannilta. Saatavuus on tosi hyvä kautta Suomen. Hyvinvoinnin tavaratalossa* hinta on 12,50 €.

3) ACORELLEN DÖDÖÄ saa ekokaupoista ja muistaakseni Sokoksiltakin. Verkossa myy esim. Greenlips* ja Hyvinvoinnin tavaratalo*, jossa hinta on 14,95 €. Edit. 12.12.2016 ruusun tuoksuinen Acorelle deo on ilmeisesti lopetettu. Saatavana kahta muuta tuoksua*

4) IROISIEN FRESH MASK -NAAMIOTA saa esimerkiksi Joliesta*, hinta on 35,70 €.

5) LAVERAN SILMÄNYMPÄRYS ROLL-ON ei ilmeisesti ole enää myynnissä. My age -sarjassa on tosin jokin muu silmänympärysvoide.

6) RMS:N MAIKKIVOIDEtta myyvät ainakin Liinu´n Organic-hoitola Kalliossa ja Sofinah-shop Punavuoressa. Myös Cilla´s´lla ja nettikauppa Greenlipsillä* sekä Naturellellä* on tiettyjä valikoituja RMS-tuotteita myynnissä. Hinta on esim. Liinu´n Organicissa 34,00 €.

7) ZUIIN PUUTERI löytyy ainakin Jolien* ja Biodellyn* valikoimista. Hinta on molemmissa 36,50€.

8) LAVERAN AURINKOPUUTERIA saanee ekokaupoista. Netin puolella esimerkiksi Biodelly* myy. Tuote näyttää vähän erilaiselta kuin omani, mutta mulla onkin monta vuotta vanha paletti käytössä. Tämä lienee siis ihan sama tuote kyllä. Hinta on Biodellyllä 19,00 €.

9) JANE IREDALEN KULMAPALETTI. Katso jälleenmyyjät täältä.

10) VAMP Á NY -tuoksuja myydään ainakin Nudgessa.

11) PIHLAJAVOIDETTA saa ainakin ekokaupoista, Hyvinvoinnin tavaratalosta*, Sokoksilta, Stockmanneilta ja Emotioineista.

12) PATYKA SUIHKUGEELEJÄ myyvät ainakin Jolie* ja Liinu´n Organic. Hinta molemmilla 32,00€. Verkossa Patykaa myy myös Naturelle*

13) LESS IS MORE PIIVAHA on myynnissä ainakin Nudgessa. Netin puolella myy esim. verkkokauppa Greenlips*, jossa hinta on 25,00€.

14) KUREN KYNSILAKKOJA  myydään esimerkiksi Nudgessa, Joliessa*, Greenlipsissä* ja Liinu´n Organic Beautyssä. Hinta on siinä 19,00 € kieppeillä.

15) Sukin tuotteita myy kivijalassa ainakin Liinu´n Organic Beauty ja verkossa esim. Naturelle*

*Affi-linkki

20 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Oisin tosi kiinnostunut sun suosikki ripsareista.

Itse oon kokeillut vain toinen toistaan huonompia ripsivärejä. Couleur caramel on näistä viimeisin SUURI pettymys. Väri näyttää ripsissä kauniilta ja levittyy kauniisti, mutta siinävaiheessa kun olen saanut käveltyä töihin on väri jo poskilla.

Nyt etsinkin sitä täydellistä luonnonkosmetiikan ripsiväriä, joka ihan aidosti toimii! Tärkein kriteeri on se, että se pysyy koko päivän. Sen lisäksi olisi kiva, että se näyttäisikin ihan kivalta.

Kolme kovaa (kehuttua) on vielä testaamatta. Zuii volume mascara, Kjaer Weis Mascara ja RMS. Kaikki nämä ovat kuitenkin sen verran kalliita, että pelottaa lähteä tuosta vaan tilailemaan jos ovatkin huonoja. Onko sinulla näistä kokemusta? Ja toki olisin onnellinen kun löytyisi joku edullisempi vaihtoehto, joka toimii. Alan kuitenkin olla epätoivoinen ja maksan melkein mitä vain kunhan se on oikeasti hyvä. Kokeilumielessä 30e kuitenkin kirpaisee ja kovasti.

    Käytän parhaillaan kolmea: Kjaer Weis on superhyvä ja RMS:n ripsarikin on tosi mainio. Silti tuntuu, että saan vastikään testiin saadulla Zuiilla paljon enemmän volyymiä kuin edellisillä, mutta en ole varma, onko se vaan mutua… Zuiin ripsarissa on tosi outo hylsy: se tuntuu liian ahtaalta harjalle, eli kun harjan vetää ulos, jää iso osa risiväristä pulloon. Mutta vaikka tuntuma on kuivahko, saan silti ihan superhyvin volyymia mun ripsiin. Jatkan siis testailua, ehkä pitää ottaa muutama testikuva itsellekin, että olen varma, mutta summa summarum: Zuii, Kjaer Weis ja RMS, kaikki on tosi hyviä. 🙂

      Tähän on pakko kommentoida että Kjaer Weisin ripsivärin harja on valitettavasti huonoin jonka tiedän :(. Se on iso ja kömpelö eikä sillä saa millään tehtyä tarkkaa jälkeä silmäkulmaan. Harjalla ei myöskään saa tehtyä runsaita ripsiä millään tietämälläni tekniikalla. Olen kokeillut muutamaa kymmentä ripsiväriä elämäni aikana ja vaikka aine itsessään on ihan ok, en harjan takia tätä enää osta.

Honores des Presiä saa nykyään myös Kickseistä :).

    Oho wau! Lisään tiedon tekstiin. Kiitti. 🙂

Kaikkien aikojen suosikit:
Himalajansuolasaippua, Flown mineraalimeikkipuuteri ja Uniquen samppoo.

    Tarkoitit tämän varmaan tuonne Viikon arpa -skabaan? Käy vielä kirjaamassa tämä uudemman kerran sinne, kiitos! 🙂

Kjaer Weis meikkivoide
Zuii huulikiilto
Lavera 2 in 1 Cleansing Milk

    Tarkoitit tämän varmaan tuonne Viikon arpa -skabaan? Käy vielä kirjaamassa tämä uudemman kerran sinne, kiitos! 🙂

Tietäjät todellakin tietää! Itse kuulun myös RMS Beautyn suurin rakastajiin. UN on kiistatta parhain meikkivoide, jota olen koskaan käyttänyt. Tätä saa yrittää haastaa, mutta matkassa pysyy niin ”UN” cover-up kuin saman brändin lip2cheek. Omassa blogissani toimin usein luonnonkosmetiikan lähettiläänä ja kerron kokemuksia monista tuotteista ja siellä on pari juttua RMS Beauty kokemuksistani.

Ripsareista jaan Kjaer Weis -fiiliksen kanssasi, myös ILIAn mascara toimii minulla. Benecos kirvelee poispestäessä, en ymmärrä miksi, siksi se kävi vain kääntymässä. Laveran uutuusripsaria kovasti kehutaan, kuten myös Zuiin, nämä vielä kokematta.

Öljyjä rakastan ja luonnonkosmetiikalla näitä on supereita monella. Dr Alkaitis on kunnostautunut Treatment oililla, joka on monen mielestä todellinen taikaöljy, vaikka se on ihan totta.

Yövoiteena esim. Kahinan night cream on erinomainen, se oikein surisee kasvoilla. Tehoja piisaa ja kasvot kuultaa.

Kiitos Noora Pihlajasta; niistä kettukarkkivoiteista. Vartalovoide on läträtty viimeiseen pisaraan ja tuubi kulkee perusvoiteena messissä. Iso käsi näistä menestyjistä!

Tässä nopsat mun vinkit!

    Kiitos näistä ja huippua, että tykkäät Pihlajavoiteista! 🙂

Täytyy sanoa että itsellä ollut aina ongelmaiho atopia ja paljon ihottumaa. Varsinkin talvisin hilseily ja ekseema ollut aivan sietämätöntä. Tänä talvena luonnonkosmetiikka ja Liinu´n Organic Beauty asiantunteva apu auttoi ihan mielettömästi.

Ehdottomat luonnontuotesuosikit on hiuksiin Ma Provence -merkkinen palashampoo, Madara dödö ja Suki facial oil. Hieman olen vielä alkutekiöissä luonnonkosmetiikassa mutta huomannut sen positiiviset vaikutukset! 🙂 Joten lahjakortti tulisi tarpeeseen!

    Tarkoitit tämän varmaan tuonne Viikon arpa -skabaan? Käy vielä kirjaamassa tämä uudemman kerran sinne, kiitos! 🙂

Tällä hetkellä hyväksi havaitut: Estelle & Thild hajusteeton kasvovoide, Laveran puhdistusmaito ja kasvovesi, Burt’s Bees huulivoide.

    Tarkoitit tämän varmaan tuonne Viikon arpa -skabaan? Käy vielä kirjaamassa tämä uudemman kerran sinne, kiitos! 🙂

Här kommer ett tips på svenska, på hur du kan färga håret utan kemikalier. Hoppas det är till någon nytta! 🙂

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/03/10/sa-har-skippar-du-gifterna-i-ditt-har

Kiitos kivasta postauksesta. On mielenkiintoista nähdä, mitkä tuotteet ovat todella päätyneet suosikeiksesi, kun jatkuvasti eri tuotteita kokeilet. Toki nämä ovat aina hyvin subjektiivisia näkemyksiä, kun jokaisen iho ja mieltymykset ovat niin erilaisia!

Itselle tuo Madaran deo ei sovi yhtään, tai siis lähinnä se ei auta tippaakaan. En hikoile paljon, mutta lapsen syntymän jälkeen hormonitasapaino meni sekaisin ja se vähäinen hiki haisee helposti jo suihkun jälkeen ällöttävälle. Siksi testailen epätoivoisesti kaikkia merkkejä. Seuraavaksi testattavaksi hankin tämän ruotsalaisen dödön: http://deolicious.se/ Vaikuttaa tosi hyvältä ainakin kotisivujen perusteella.

Mielenkiintoista kuulla suosikeista, kun itsekin yritän siirtyä koko ajan enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikan suuntaan. Hienoa että meikitkin alkaa olla kilpailukykyisiä tavistuotteiden kanssa. Pihlajavoide on kyllä ihan mahtava, atooppinen iho tykkää 🙂

Moikka,

minua on vastikään ruvennut kiinnostamaan ympäristöystävällisyys omissa tuotevalinnoissani enemmän.

Tällä hetkellä olen siis vielä melko tietämätön kaiken suhteen ja pähkäilenkin etenkin näin pienen taaperon äitinä asioita myös turvallisuuden kannalta.

Toinen suuri syy siihen miks minua turvallisuus mietityttää on se, että noin vuosi sitten kävin lääkärissä vatsakipujeni takia ja joko asiaan liittyen tai liittymättä verikokeitteni tulokset paljastivat, että eräs maksa-arvoni (taisi olla p-alat?) oli viitearvojen yläpuolella. Imettävänä äitinä en luonnollisestikkaan ollut alkoholia käyttänyt, ja lääkäri kysyikin minulta, että olenko käyttänyt luonnontuotteita.

Olin jokunen aika ennen lääkäri käyntiä käyttänyt paketillisen imetysteetä ja tähän lääkäri sanoi, että luonnontuotteita ei kannattaisi käyttää, sillä niiden turvallisuutta ei ole testattu. Maksa-arvonia seurailtiin tietyin väliajoin verikokein ja arvo palautuikin itsestään normaaliksi puolen vuoden sisällä.

Lääkäri ei tietenkään pystynyt sanomaan johtuiko maksa-arvoni kohoaminen käyttämästäni teestä, mutta jäi minulle lääkärin sanoista kuitenki pelko kalvamaan, että vaarannanko terveyteni käyttämällä luonnontuotteita ja kynnys siirtyä luonnonkosmetiikkaan on ehkä hieman tavallista suurempi…

Kiinnostaisi kuulla mitä sinä olet asiasta mieltä?

Aiheeseen hieman myös kuulumattomana olen myös pähkäillyt, että käyttäisinkö siivoamisessa ympäristöystävällistä yleissuihketta vaiko etikkaa esimerkiksi siis keittiön siivoamisessa.. Selailin hieman blogiasi ja sain käsityksen, että siivoaminen ei ole mitään suosikkipuuhiasi, mutta onkohan sinulla silti tietoa, onko sillä jotain eroa kumpaa käyttää etenkin näin pikkulapsiperheessä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.