Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Luonnonkosmetiikan hullut päivät

Mitä luonnonkosmetiikkaa käytän omassa arjessani eniten? Tässä postauksessa on nyt listana ekaa kertaa miesmuistiin todella monta sellaista tuotetta, jotka ovat omia vakiotuotteitani. Toki en käytä kaikkia yhtä aikaa, mutta sanotaan nyt vaikka, että vuosittain.

The Natural Goods Companyn ystävämyynti oli monen vuoden ajan itselleni vuoden tärkein kosmetiikkahamstraussessio, josta ostin roimalla alella tuotteita testimielessä. Monet luonnonkosmetiikkatuotteet ovat sen verran tyyriitä, ettei varsinkaan koekaniiniuden alussa huvittanut ottaa riskiä ja maksaa isoa rahaa tuotteista, joista ei ollut varma. Ystävämyynti oli oiva paikka hankkia tuotteita halvemmalla ja tutustua itselle uusiin merkkeihin ja yksittäisiin tuotteisiin.

Natcoksen ystis on täällä taas ja voimassa 7.-11.6. Tuotteita on jopa -60% alella, kannattaa siis katsoa, josko tarjouksessa olisi sellaista, mille olisi ehkä omassa kylppärissä käyttöä.

Kävin läpi kaikki 52 sivua alessa olevia tuotteita ja keräsin alle ne, joita käytän itse vakkaristi. Ihan kingejä jokainen ja todistetusti päteviä pitkän ajan käytössä. Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä!

  • Mádaran lasten -sarjan ihoöljy on todella loistava kesätuote aikuiselle: hunajalta näyttävä, notkea voide saa aikaan sellaisen hehkun kesäsäärille, että moido.
  • Mádaran Sculpting Oil tekee ihosta kauniin hehkuvan, mutta tässä tuotteessa on sen lisäksi myös ihoa kiinteyttävä vaikutus. Sopii raskaanaolevillekin.
  • Pihlajavoide on ystiksen aikaan vaan reilun kybän — hankkisin ehdottomasti jos olisin sä! Ja toki Pihlaja-vartalovoi on must esimerkiksi juhannussaunan jälkeen. Nokkosvoide on alessa myös, samoin Nokkossuihke, joka on kesällä aivan ihana tuote viilentämään ja freesaamaan oloa. Superkätevä reissussa, kun käy kasvovedestäkin.
  • Biosoliksen aurinkovoiteet ovat mainioita (blogissa on niistä postauskin), eivätkä nämä jätä ihoa valkoiseksi.
  • Khadin musta hennaväri on ollut oma suosikkini pitkään; tulee tosi nätti väri, joka kuluu hitaasti ja luonnollisen näköisesti pois.
  • Khadin NEEM-hilseshampoo puolestaan on se, josta vinkkasin somessa aikaisemmin keväällä: toimii luonnollisena täiden häätäjänä.

  • Konjac sponge on oman ihonhoitoni kulmakiviä nykyään; putsaan sienellä ihon aina kun olen käyttänyt meikkivoidetta. Aivan loistava tapa putsata kasvot tehokkaasti, mutta hellästi.
  • Zuiin puuterit, poskipunat ja huulipunat ovat omia arkimeikkejäni, aivan loistavia!
  • Neal´s Yardin puhdistuspyyhkeet ovat markkinoiden parhaimmistoa. Näitä pidän mukana kun tiedossa on yökyläily, enkä jaksa roudata mukaan putsaria.

  • WARPAINT! Muistat ehkä jännän, mustan, hampaidenvalkaisujauheen? Tsekkaa postaukseni aiheesta. Sen jälkeen todennäköisesti tilaat tätä.
  • Santen luonnollinen suuvesi on tehokas ja raikastaa suun ilman synteettisiä kemikaaleja. Oma vakkarituotteeni nykyään.
  • Cimen Himalaya-voide pääsi mun ja Lauran viime vuoden parhaat -listalle. Tuote on ”ensiapuvoide ihoärsytyksiin, lihas ja nivelvaivoihin, ihon halkeamiin, mustelmiin, hyönteisten pistoihin ja arpiin tukkoiseen nenään sekä hengityksen avaamiseen ja väsyneisiin jalkoihin”.  Todella pätevä.
  • Kynsilakoissa luotan Kureen. Or Bronze on mun kaapin käytetyin Kure-sävy.
  • Mádaran Plum Plum -huulivoide on tän hetken suosikkini, mitä tulee pussailtavien huulten hoitamiseen.

  • Esse-sarjaan olen tutustunut paremmin vasta kuluneena talvenaja olen aika myyty. Näitä kuvan alalaidan normaalille ja sekaiholle tarkoitettuja omega-rasvahappoja sisältäviä voiteita olen käyttänyt koko kevään ja iho on tykännyt selvästi. Parasta on, että tuote on pienissä lasipurkeissa, joita on kätevä ottaa mukaan salikassiin tai vaikka reissuun. Purkkisatsin hinta on yleensä lähemmäs 70 € ja nyt alessa vaan vähän päälle 30 €. Näitä on ehkä pakkoa ostaa varastoon itsekin…

Tässä omat vakkarini, läydät koko ale-valikoiman täältä.

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.