Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Jouluhävikki: laatikoista falafeleja

Jostakin syystä moni unohtaa, että vatsalaukku on saman kokoinen jouluaattona, kuin muulloinkin. Sen lisäksi yksittäisiä ruokalajeja valmistettaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että lautasella on kymmentä muutakin asiaa samalla. Todellisuudessa laatikoita voisi tehdä puolet siitä määrästä, mitä yleensä, eikä sitä kinkkuakaan kukaan oikeasti jaksa syödä viikkoa putkeen. Sekahedelmäkeitosta puolet päätyy roskiin, kun porukka mielummin mässää konvehdeilla.

Mielestäni suhtautuminen jouluruokaan pitäisi päivittää vuoteen 2018 ja ajatella, mitä me todella jaksamme/haluamme syödä. Asiaa voi auttaa sekin, että kelaa hommaa konkreettisten määrien kautta: montako perunaa yksi henkilö syö? Montako meitä on? Riittääkö mukillinen glögiä/vieras, vai tarvitaanko kaksi mukillista per nuppi? Jos meitä on 10, paljonko se tekee?

Jouluillallista kannattaisi ajatella, kuin  mitä tahansa parempaa dinneriä. Näin tulisi vähentäneeksi ruokahävikkiä ja turhaa rahanmenoa.

hävikki, joulu, jouluruoka, joululaatikot, laatikkoruoka, lanttilaatikko, perunalaatikko, falafel, hävikkiruoka

Joululaatikoita nautitaan melkein jokaisessa taloudessa ja itse ainakin kypsyn niihin jo parissa päivässä. Miten laatikoita voisi tuunata jännittävämpään muotoon joulun jälkeen? Valmista niistä kasvispyöryköitä! Ota avuksi mausteet: inkivääri, korianteri, sahrami, chili, minttu.. Mistä vaan tykkäät. Sekoita laatikkomassaan muna, mausteita ja paista pannulla pyöryköiksi.

hävikki, joulu, jouluruoka, joululaatikot, laatikkoruoka, lanttilaatikko, perunalaatikko, falafel, hävikkiruoka

JOULULAATIKKOFALAFELIT:

  • 300 g joululaatikkoa
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl korppujauhoja

Sekoita aineet keskenään ja mausta maun mukaan. Me käytimme seuraavia:

  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/4 puntti minttua
  • 1/2 tl inkiväriä
  • 1/2 sitruunan kuori raastettuna

Sekoita kaikki raaka-aineet kulhossa ja paista pannulla reilussa öljyssä. Voit pyöritellä kasvipullat vaikka seesaminsiemenissä tai jättää ne paljaalleen, kuten kuvassa. Tuli muuten todella hyviä! Omat lapseni syövät näitä kuvan perunalaatikkopullia paljon mielummin kuin perunalaatikkoa! 😀

hävikki, joulu, jouluruoka, joululaatikot, laatikkoruoka, lanttilaatikko, perunalaatikko, falafel, hävikkiruoka

Pullille kannattaa valmistaa dippi. Esimerkiksi joulupöydän jämäjuustoista saa maukkaita sooseja! Pähkinöitäkin voi hyödyntää mainiosti: liota ylijäämäpähkinöitä vaikka kaurakermassa pari tuntia ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.

hävikki, joulu, jouluruoka, joululaatikot, laatikkoruoka, lanttilaatikko, perunalaatikko, falafel, hävikkiruokaJos haluat pakastaa pullat mahdollisimman tilafiksusti, laita ne  kuvan tapaan Eskimo-pussiin. Nämä kuvan perunalaatikkopullat menivät pakkaseen massana, ja ne paistetaan falafeleiksi sulattamisen jälkeen.

Voit myös paistaa pullat ensin ja pakastaa vasta sitten. Jos massa on löysää, pysyvät kasvispullat paremmin muodossaan rasiaan pakastettuna.

Tässä yksi vinkki jouluruokien uusiokäyttöön, lisää hävikkiruokavinkkejä löydät postauksesta Unohda hävikkireseptit, ota tekniikat haltuun.

Toivottavasti olet saanut nauttia herkullisesta jouluruoasta, eikä joulu vielä ohi toki ole, vastahan se on tavallaan alkanut! Mutta siinä kohtaa kun alkaa tulla laatikot korvista — tai kun kaupassa myydään pyhien jälkeen joululaatikoita superhalvalla — tiedät mitä tehdä.

Ihania pyhiä kaikille, kuullaan ensi vuonna taas!

Kemikaalicocktailin koko jengi kiittää kuluneesta vuodesta, ensi vuonna täällä tapahtuukin muutoksia, joista lisää kevään korvalla.

Heippa 2018, moikka 2019!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.